Marraskuun kuvia

On 11.11. kuluvaa vuotta. Vuodet kuluvat muistoissa, maatuvat kuin lehdet puistoissa. Ainakin ellei joku niitä lehtiä haravoi ja korjaa pois. Nykyään lehdet tilataan kotiin digimuodossa. Valokuvien avulla on mahdollista taltioida muistoja, joita sitten vuosien kuluessa ei enää olisi muistanut olleenkaan. Kaikki maatuu, muistotkin. ”Marraskuu on musta hauta”, totesi Reijo Mäki kirjansa otsikon muodossa. Marras tarkoittaa kuollutta. Marraskuu on siis kuoleman kuukausi. Kuvat valikoituivat tämän teeman mukaan.

Ennätin jo valita yhdeksi kuvaksi otoksen, jossa makaan sohvalla kuin junttinapaljuuni, käsi mahan päällä, olohuoneen pöydällä on tuttavan kuolinilmoitus, silmäni ovat suljetut, paitani on punainen, housut ovat siniset, jalkojani lämmittävät villasukat. Kuvia kumminkin pyrki mukaan niin monta, että valintaa oli tehtävä. Kelpuutin mukaan lähinnä luontoaiheita sisältäviä kuvia, joilla kumminkin on inhimilliselta kannalta vahva symboliarvonsa.

 

Ensimmäinen kuva on otettu anopin kerrostaloasunnon ikkunasta. Hän asui loppuvuosiaan hautausmaan naapurissa. Kuva lienee pyhäinpäivänä otettu? Viinamäen hautuumaa ei ole vielä hiljaisena valomerenä. Vasta siellä täällä näkyy kynttilöitä ja muutama ihmishahmo.

Kuva on vuodelta 2013, päivämäärä 2.11. Anoppi kuoli tänä keväänä. Iso osa vuodesta meni tämän asian hoitamiseen ja sulatteluun. Kokonaan ohitse se ei ole vieläkään. ”Kaikki loppuu aikanaan, kokonaan ei milloinkaan”, tuumasi Pekka Kejonen.

 

Toisen kuvan otti vaimoni. Kuvassa näkyy valaistusilmiö, jossa valonheitinten loiste osuu matalalla kulkeviin pilviin, joihin sitten kuvastuu Siilinjärven kirkon varjo. Aikoinaan kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin isän pitkästä varjosta. Siinä todettiin, että varjo voi tarkoittaa helpottavaa tai ahdistavaa asiaa, joka seuraa kulkijaa. Raamatussakin taidetaan puhella kuoleman varjon maasta. Kirkon varjo taivahan pilvissä voi tuntua oudolta, ehkä ahdistavaltakin. Mikä on se kirkko, joka ulottuu taivaisiin? Mikä on sen kirkon missio, tehtävä? Pääseekö sen kirkon myötä tikapuita pitkin taivaaseen? En käy vastaamaan.

 

Kolmas kuva liittyy valokuvaharrasteeseeni. Tonttimme rajalla kasvaa aroniapensaita. Olen kuvannut niitä aika tavalla. Aroniamarjat ovat mustia, ne ovat varsinaisia marraskuun marjoja. Emme poimi aronioita mihinkään erityisempään käyttöön. Toiveena on, että tilhet ahmisivat ne paremman puutteessa talviaikaan. Tilhet syövät ensin punaiset marjat ja vasta sitten – jos meillä on tuuria – ne tulevat hotkimaan aroniat. Usein edellisvuoden marjoja on pensaissa vielä seuraavana talvenakin. Marraskuun kuvassani näin on käynyt. Rusinoita muistuttavat kurttuiset vanhat marjat ovat peräisin vuodelta 2007, tuoreemmat marjat vuodelta 2008. Itkuiset marjat odottavat lumipeitettä, ennen kuin tilhet saapuvat. Kuva on otettu 14.11.

Teatterissa Kuopiossa jakobiinilakissa

Théâtre Guillotine?

Kävin eilen Kuopion kaupunginteatterissa katselemassa ennakkonäytöksen reipasta tanssia ja rytmimusiikkia sisältävästä näytelmästä Marie Antoinette. Näytelmän kirjoitti taannoin amerikkalainen David Adjmi. Ohjaus Taava Hakala, lavastus- ja pukusuunnittelu Marie Antikainen, koreografi Sanaz Hassani. Marie Antoinetten roolissa Lotta Vaattovaara.

Netissä Adjmi kertoo vuonna 2012 ensiesitetyn näytelmän valmistelun taustoista, siitä miten tuolloin oli pidetty USA:n pressanvaalit. Näytelmän ehdittyä Kuopioon oli käyty jo vuoden 2024 vaalit, nyt valta vaihtuu USA:ssa ja niin se vaihtuu myös Kuopion teatterin lavalla 1700-luvun lopun Ranskassa. Ancien régime, vanha, yksinvaltainen kuningaskunta oli tullut lähelle tiensä päätä ja niinpä näytelmän upeasti tehdyt lampaat vaihtavat päätä muuttuen susiksi.

Marie Antoinette, Ranskan kuningatar oli alkuaan itävaltalainen prinsessa, jonka Ranskan kruununperillinen nai puolisokseen tuolle ajalle tyypillisellä naimakaupalla. Kuninkaana Marie Antoinetten puoliso otti nimekseen Louis XVI. Hänestä tuli viimeinen vanhan regiimin kuningas. Pysähtyikö Ranskan vallankumoukseen johtanut kehitys kuninkaan mestaamiseen? Eipä varmaan, susilauma lampaitten kimpussa toimii ylivirittyneesti. Ja sitä paitsi kansa kaipaa vahvaa johtajaa… Leiki siinä sitten tasavaltaa.

Nykymeiningissä USA:n pressanvaalien tulos osoittaa amerikkalaisten kyllästymistä jatkuvaan Euroopan ja muitten liittolaisten tukemiseen. Marie Antoinetten puoliso, kuningas Louis XVI sanoo Ranskan tarvitsevan juhlapukujen sijasta laivoja. Silti hän itse räplää kellojen parissa, purkaa niitä eikä saa niitä kasattua. Kello jää vetämättä. Kaikki odottavat perillistä. Näytelmästä aika iso osa keskittyy tähän ongelmaan. Niin sanoakseni vetävyyden kannalta vähempikin riittäisi.

Näytelmään sisältyy voimallisen rytmimusiikin ja häpsäkän koreagrafian säätämiä tanssiesityksiä. Voisin väittää että ne ”rikkovat” mukavasti näytelmän etenemistä. Mutta olisiko asia niin? Tanssiesitykset, joissa kuulemma käytetään street dance liikehdintää, saivat näytelmän aikana eniten suosionosoituksia. (Tosin väliaplodit näytelmäjaksojen aikana ovat nykyään perin harvinaisia.) Tanssi ja voimallinen musiikki mylläsivät liikkeelle tunteet, jotka vaihtelivat tanssijoitten ja heidän pukujensa ihailusta historian myllynkivien puristavaan voimaan.

Marie Antoinetten elämän surullinen loppu on katsojien tiedossa eikä tuhoonsa luisuvan hallinnon harjoittama rakenteellinen väkivalta riitä poistamaan sääliä häntä kohtaan. Nuori itävaltalaiskuningatar esitetään lapsekkaana, piloille passattuna hahmona, joka ei tajua mitä hänen ympärillään tapahtuu. Vaan kukapa sitä sitten tajuaa? Näimme hiljattain USA:n vaalien tuloksen ja tänään uutisissa kerrotaan, että junien nettiyhteys muuttuu nopeammaksi. Uutisissa ei voida kertoa, miten jossakin hiotaan sirppejä hiipuvan sadon kaatamiseksi länsimaitten ennen viljavilta vainioilta, joitten päätuote on todellisuuspako.

Näytelmän ennakkonäytös kesti 2 tuntia 15 minuttia väliaikoineen ja loppukiitoksineen.