Jatkan rakastettua sarjaani kolme kuvaa kuukaudelta. Olen modifieerannut lähestymistapaani tähän tehtävään siten, että etsin kunkin kuukauden otoksia pisemmän ajan kuluessa ottamistani kuvista. Tällä kertaa teen harvinaisen poikkeuksen, koska ajattelin pitää kesälomaa tästä hommasta. Satuin melko vähällä hakemisella löytämään kolme soveliasta kuvaa vuoden 2021 heinäkuulta. Niissä näyttäytyy elämäni yhdeltä tai useammalta karvaalta kantiltansa. Kuvat ja selitykset seuraavat ketä kehtaavat.
Ensimmäinen kuva on otettu 10.7.2021. Katselen siinä tv:stä jotain ohjelmaa. Kuvatekstissä kysytään: ”Odotellaanko vielä yön yli?” Jos minulta kysyttäisiin, niin luultavasti odotellaan. Aikoinaan katselin tv:ssä esitetyn William Saroyanin näytelmän Elämäsi paras aika. Wikipediassa näköjään sanotaan, että näytelmän nimi on Elämäsi parhain aika. No, eniveikkari, sen nyt kumminkin katselin ja siinä Kari Franck eräänä hahmona sanoo, että 23 ½ tuntia vuorokaudesta on odottamista. Siinä mennään siis yön yli että heilahtaa. Odottamisesta voi tulla elämäntapa. Voi olla, että niin on käynyt minun kohdallani. Monet vanhenevat ihmiset, johon luokkaan useimmat meistä kuuluvat, saattavat hyvinkin ajatella, että kannattaa elää mahdollisimman pitkään, kun saa kerran eläkettä. En tiedä miten tämä nyt mihinkään liittyy, tulipahan vain mieleeni.
Toinen kuva on otettu 16.7.2021. Olemme juuri palanneet joltain autoreissulta. Kerätessäni tavaroita autosta, löysin viimeiseksi nurmikolta silmälasini, joitten päälle olin tallannut. Olin aluksi pahalla tuulella, mutta sitten ajattelin ikuistaa lasien kunnon valokuvauskoneella, jollainen kännykästä nykyisin löytyy. Kun nyt katselen tuota useitten vuosien takaista kuvaa, näyttää kuin silmälasien sanka heittäisi minulle heipat. Sellaisia ohimennen tallottuja kun molemmat satumme olemaan.
Kolmas kuva on otettu 24.7.2021. Olemme siinäkin jollain autoreissulla, muistelen että tulimme Jyväskylän suunnasta. En enää muista miksi. Olisi kai sinnekin voinut jäädä ja asettua odottelemaan jotain? Sen jostain syystä muistan, että minua alkoi pissittää, jolloin pysäytin auton johonkin levikkeelle ja kävin pissimässä kaseikkoon. Pois tullessani näin tiellä minua puhutelleen pahvimukin, josta luin tekstin: Kuuma kahvi ei sammaloidu. Jos sinä, rakas lukijani, osaat päätellä, mikä minua tekstissä puhutteli, saat kernaasti pitää sen omana tietonasi. Tuskin sillä enää niin väliä on.
