Runollinen syksyä

Nuo ensimmäiset keltaiset...

Nuo hopeaiset, valkoiset...

Kun maahan lehti putoaa,

se poissa on ja katoaa

eloisa muisto päivien

vihreyden riemuntäyteisen.

Ja kultakirjaimilla on

maa kaunistettu, eloton.

Kun peili kirkkaan haivenen,

harmaan ja vitivalkoisen

minulle jälleen lahjoittaa,

kun tuhkaa kasvan, kuolemaa,

jo tunnen kutsun hiljaisen,

ja kosketuksen niljaisen.

Elämän puisto pudottaa

sumussa lehdet,

                        nukahtaa.