William Blake: Taivaan ja helvetin avioliitto

Luin kuukauden ajan englantilaisen runoilijan, kuvataiteilijan ja mystikon William Blaken (1757 – 1827) kirjaa Taivaan ja helvetin avioliitto, joka on koostettu teoksista The Prophetic Writings of William Blake, The Marriage of Heaven and Hell ja The Complete Writings of William Blake. Alkuperäiset tekstit ovat vuosilta 1788 – 1820. Kirjoitukset on suomentanut Tuomas Anhava vuonna 1959. Hän on myös laatinut kirjan alkuun ansiokkaan johdannon Blaken ja hänen tekstiensä maailmaan. Kirjan lopussa on lukemista helpottavia selvennyksiä Blaken tekstien moniin, enemmän tai vähemmän poleemisiin viittauksiin.

William Blake oli joiltakin osin itseoppinut. Hänen vanhempansa eivät olleet vaatineet häntä käymään koulua kymmentä ikävuotta vanhemmaksi. Tämän jälkeen opetuksesta huolehti äiti. Blaken vanhemmat kuuluivat omissa oloissaan pysyttelevään kristilliseen, uskonnolliseen ryhmittymään. Kuten olettaa saattaa, ennen kaikkea Raamattu oli erittäin tuttu teos Blakelle. Hän oli lukenut myös laajasti aikansa englantilaisten ja ranskalaisten ajattelijoitten teoksia sekä antiikin kirjallisuutta: Homerosta, Platonia, Vergiliusta.

Jotkut Blaken omista teksteistä sisältävät viittauksia ruotsalaisen, Englannissakin asustelleen (ja kuolleen) oppineen Emanuel Swedenborgin (1688 - 1772) mystiikkaa käsitteleviin kirjoihin. Swedenborgilta on julkaistu suomeksi mm. kirjat nimeltä ”Taivas, sen ihmeet ja Helvetti” sekä ”Uusi Jerusalem ja sen taivaallinen oppi”. Wikipedian mukaan Swedenborg uskoi vahvasti henkimaailmaan. Hän oli kertonut käyneensä vuoden ajan keskusteluja apostoli Paavalin kanssa sekä keskustelleensa satoja kertoja mm. Martti Lutherin kanssa. Lukemani kirjan johdannossa Tuomas Anhava kertoo myös William Blaken jo lapsuudessaan nähneen ilmestyksiä, ”visioita”, kuten Blake kirjoituksissaan sanoo.

William Blake oli omana aikanaan omituiseksi, jopa mielenvikaiseksi leimautunut taiteilija. Hänen kuvataiteellinen tyylinsä poikkesi hänen oman aikakautensa tyylistä. Blake piti arvossa goottilaista taidetta. Siihen aikaan sana ”goottilainen” käsitettiin kuten nykyään ”pateettinen” eli hänen tyylinsä oli ajan suuntausten mukaan auttamattomasti vanhentunutta. Blake ihaili Michelangeloa ja erityisesti Raffaelloa. Niinpä eräs ensimmäisistä, joka ymmärsi Blaken taiteen arvon, oli englantilaisen, prerafaeliittien koulukunnan johtohahmoihin kuulunut maalari Dante Gabriel Rossetti. Hän kiinnitti huomiota myös Blaken kirjoituksiin. On kuitenkin pantava merkille, että tämä tapahtui vasta kolmisen vuosikymmentä Blaken kuoleman jälkeen. Nykyään niin Englannissa kuin nettiä vilkuillen myös Suomessa Blaken runo ”The Tyger” kokoelmasta ”Songs of Experience”, ”Kokemuksen laulut” kuuluu romanttisen runouden kaanoniin. Vaikkei kyseinen runo kuuluisikaan muuten ”Taivaan ja helvetin avioliiton” teksteihin, on Anhava sisällyttänyt sen johdantoonsa sekä englanniksi että omana suorasanaisena käännöksenään.

Blaken tekstit eivät selitysten kerakaan avaudu kovin helposti. Osittain syynä on hänen itsensä kehittämä käsitteistö, joka Anhavankin mukaan saattaa hieman muuttaa merkitystään eri kirjoituksissa. Tärkeässä osassa Blaken ajattelussa on nk. Runon Genius. Ihmisen maallinen ruumis on vain osa ihmisestä. Maallisen ruumiin takana on ihmisen aito minä, Runon Genius. Sen voi ehkä suomentaa mielikuvitukseksi, nykyään puhuttaisiin varmaan alitajunnasta. Runon Geniuksen kautta ihminen on suoraan yhteydessä Jumalaan, taisi jossain kirjoituksessa olla, että Jumala on läsnä jokaisessa ihmisessä tämän Runon Geniuksen kautta. Ehkä Blaken käsitystä maallisen ruumiin merkityksestä kuvaa hänen vertauksensa, jossa hän sanoo silmien olevan vain ikkunoita – näkeminen ei tapahdu ikkunan avulla vaan sen lävitse. Ihmisen tehtävä niin maan päällä kuin myös taivaassa on etsiä aitoa, visioihin perustuvaa tietoa, rikastuttaa ymmärrystään. Blake uskoo Jumalaan, Taivaaseen ja Helvettiin. Tältä osin hän on ehdoton. Ehkä muutenkin, mutta en aina ihan saa kiinni millä tavoin. Teoksen Taivaan ja Helvetin avioliitto eräässä Muistamisenarvoisessa Kuvitelmassa Blake esittää ajatuksen, josta hän Anhavan mukaan pitää kirjoituksissaan kiinni loppuun saakka:

Siten osa olevaa on Luovaa, toinen Ahmivaa; ahmijasta näyttää kuin tuottaja olisi hänen kahleissaan, mutta niin ei ole; hän kahmii vain osia olevasta ja kuvittelee, että siinä on kaikki.

Mutta Luova lakkaisi olemasta Luova, ellei Ahmija kuin meri ottaisi vastaan hänen riemujensa liikamäärää.

Muutamat tulevat sanomaan: Eikö ainoastaan Jumala ole Luova? Minä vastaan: Jumala Toimii ja On ainoastaan olevissa olennoissa eli Ihmisissä.

Näitä kahta lajia ihmisiä on maan päällä aina, ja niiden pitäisi olla viholliset keskenään; kuka hyvänsä, joka yrittää heidät sovittaa, pyrkii hävittämään olemassaolon.

Uskonto on yritys sovittaa nuo kaksi.

Huomautus: Jeesus Kristus ei tahtonut niitä yhdistää vaan erottaa, kuten Vertauksessa vuohista ja lampaista! Ja hän sanoo, että ei tullut tuomaan Rauhaa vaan Miekan.

Täytyy myöntää, että tämä kohta kosketti minua erityisesti. Joskus olen pohtinut, että ihmisiä on rahankäyttäjinä kolmea lajia. Niitä, jotka luovat omaisuuksia, niitä jotka säilyttävät haltuunsa saamaa omaisuutta ja niitä, jotka rallatellen tuhlaavat sen minkä omakseen saavat. Niinpä Blaken ajatuksessa on ainakin jotakin samankaltaista kuin mitä itse olen ympärille pälyillessäni ollut huomaavinani.

Kuvaus Viimeisestä Tuomiosta on muuhun tekstiin nähden lavea ja sisältää runsaasti viitteitä Raamatun henkilöihin ja antiikin kirjallisuuteen. Joistain raoista vaikuttaa paistavan läpi Danten Jumalaisen Näytelmän kaltainen halu lytätä taiteellisia vastustajia. Blaken mukaan jotkut uskovat, että huono (uudenlainen?) taide aikanaan omaksutaan ja sekoitetaan hyvään. Hänen mukaansa viimeinen tuomio merkitsee kuitenkin huonon tieteen ja taiteen tuhoa, jolloin jäljelle jää vain totuus. Jossain kohti kirjaa Blake suomii tiedettä ja varsinkin tieteellistä maailmankuvaa, jonka mukaan Raamatun Jumalaa ei ole, mutta jokin Korkeampi Voima ilmeisesti on. Viimeisellä tuomiolla Blake kuitenkin rinnastaa toisiinsa taiteen ja tieteen tavoiteltavina asioina.

Blaken tekstit kuvastavat hänen omaa, monimutkaista uskonnollista käsitystään, jonka mukaan kreikkalaiseen filosofiaan pohjaava moraalikäsitys on Saatanasta ja ainoastaan Raamatussa on ilmoitettu Visioihin perustuva totuus. Blake tosin myöntää, että antiikin faabeleitten takana on usein visioihin perustuvaa näkemystä. Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat Blaken käsityksen mukaan taiteilijoita.

Mielenkiintoisena lisänä Taivaan ja Helvetin avioliitto sisältää kuutisen sivua pitkän jakson nimeltä Helvetin sananlaskuja. Liitän tähän loppuun näytteeksi yhden:

Sonnustautukoon mies leijonantaljaan, nainen lampaannahkoihin.