Raymond Carver

Amerikkalainen kirjailija Raymond Carver (1938 – 1988) oli lähtöisin Oregonista, eräästä pienestä kaupungista, jossa muuten nykyäänkin asuu pieni suomenkielinen vähemmistö. Itse englanninkielinen Carver kirjoitti novelleja (amerikaksi short stories) sekä runoja.

Luin Carverin tuotannosta suomennetun runokokoelman Rivi riviltä, lyönti lyönniltä. Runot on julkaistu englanniksi useammassa kokoelmassa vuosina 1968 – 1988. Lauri Otonkoski ja Erkki Virtanen suomensivat runot vuosina 1991 – 1993.

Novellipuolelta luin kokoelman Oikopolkuja, (amerikaksi Short Cuts) vuodelta 1993. Kokoelman novellit valitsi Robert Altman, joka muokkasi yhdessä Frank Barhydtin kanssa novellien pohjalta käsikirjoituksen episodielokuvaan Short Cuts vuonna 1993. Altman on kirjoittanut kokoelman esipuheen. Novellit ja yksi proosaruno on julkaistu englanniksi vuosina 1976 – 1989  ja ne on suomentanut Raija Mattila vuonna 1994.

Rivi riviltä, lyönti lyönniltä -valikoiman runot eivät ole siitä vaikeaselkoisimmasta päästä. Ne myös poikkeavat sävyltään Carverin novelleista, joitten mielenmaisemat ovat usein kovempia ja säälimättömämpiä. Runotkin käsittelevät usein rankkoja aiheita, mutta ne kuvaavat ihmisiä ymmärtämyksellä ja myötätunnolla. Voisinpa väittää, että runoja yhdistää luopumisen, uupumisen tunnelma, joka kirjan loppua kohti vain tihenee kuolemaa, myös omaa kuolemista käsittelevien runojen myötä. Carver kuoli keuhkosyöpään 50-vuotiaana.

Yleensä runoissa liikutaan kaupunkimiljöössä, mutta oman erityisosastonsa muodostavat kalastusaiheiset runot. Niitä lukiessa tulevat mieleen Ernest Hemingwayn novellit, joissa kalastetaan taimenia perhoilla, usein intiaanien seurassa, kuten Carverillakin. Itse en kyseisestä aiheesta ihmeemmin välitä, mutta lukihan nuo. Mukana on myös muutama runo toisista kirjailijoista, mm. sen seitsemän sivua pitkä runo Charles Bukovskista Ette tiedä mitä rakkaus on meuhkaamassa omasta ylivertaisuudestaan. Kokoelma loppuu kolmeentoista kuolema-aiheiseen runoon. Runoista viimeisen sanan saa hyvällä oikeutuksella riipaisevan kaunis Myöhäinen katkelma (Late Fragment), joka kuulemma löytyy myös Carverin hautakivestä.

Rivi riviltä, lyönti lyönniltä sisältää suomentajien esipuheen ja Carverin itsensä kirjoittaman jälkilauseen Kirjoittamisesta. Carver pohdiskelee siinä kirjoittamista yleensä ja omaa kirjoittajantyötään erityisesti. Hän kirjoittaa kokeellisesta taiteesta todeten melkoisen ylevästi, että todelliset kokeilijat uudistavat (ilmaisua). Pätevämpää tekstiä Carver mielestäni kirjoittaa novelleista. Hänen mielestään novelleihin sopii uhkan tai pelon tunnelma, koska se luo jännitettä. Jännitettä luo myös se mikä on jätetty pois, asiat jotka on ilmaistu vain viittauksin. Carver korostaa myös tarkoin valittujen sanojen merkitystä.

Oikopolkuja-kokoelma julkaistiin Yhdysvalloissa samaan aikaan, kun Altmanin samanniminen elokuva ilmestyi elokuvateattereihin. Elokuvassa esiintyy hyviä näyttelijöitä, kuten Julianne Moore ja Tom Waits.

Kokoelmassa on mukana yhdeksän novellia ja proosaruno. Useimmat kertomukset kuvaavat avioliittoa, jossa jokin asia hiertää. Ratkeavatko ongelmat vai muuttavatko ne vain muotoaan ajan kasautuessa, se voisi olla kysymys. Ja sitten on tietysti niitä peruuttamattomia asioita, jotka eivät häviä mielestä koskaan ja joihin on mahdotonta vaikuttaa. Novelleissa ihmiset asetetaan kohtaamaan ongelmansa, heidän selviytymistapansa vaihtelevat. Mitään erityisen hilpeitä tarinoita ei kerrota.

Joskus vuosia sitten luin nämä novellit ensimmäisen kerran. Silloin viehätyin novellista Niin paljon vettä niin lähellä kotia. Sen pohjalta on tehty vuonna 2006 australialainen elokuva nimeltä Jindabyne. Kyseessä on erittäin sujuvasti kirjoitettu tarina, jossa muuten minä-kertoja on nainen. Novellissa on dekkarin tai mysteerin aineksia, vaikka siinäkin ollaan aluksi kalastusreissulla. Kun mysteeri oli jo tutumpi, ei tarina tällä kertaa tenhonnut niin kuin viimeksi.

Sen sijaan tämänkertaiseksi suosikkitarinaksi kohosi surullinen kertomus synttärikakusta ja auto-onnettomuudesta. Novelli Pieni hyvä asia kertoo vanhemmista, joitten lapsi joutuu auton töytäisemäksi. Vanhempien epätietoisuus lapsen selviämisestä, heidän ahdistuksensa ja uupumuksensa on hienosti kuvattu. Novellin jännite purkautuu lopussa yllättävällä ja ehkä juuri siksikin niin koskettavalla tavalla.

Runovalikoimassa on 154 sivua ja sen lukemiseen kului pari päivää. Novellikokoelmassa sivuja on 209 ja luin senkin parissa päivässä.