Haikuja

Heipä hei!

Olen tässä vähäsen lueskellut Wili Leikolan ja Juhani Lompolon kirjaa ”Haikuja huumorilla”. Ihan kaikkia en ole vielä kerennyt lukea. Ihan kivoja haikuja. Tämä kirjoitus on kuitenkin vain syntynyt kyseisen kirjan innoittamana, joten arviona kirjasta tätä ei voi pitää. Esipuheessaan otsikolla ”Haikujen hurmaa” Juhani Lompolo kehottaa lukijaa itsekin kokeilemaan haikurunojen laatimista. Ohjeet ovat yksinkertaiset: haiku on kolmerivinen runo, jossa tavuja on eka rivillä viisi, toisella seitsemän ja kolmannella viisi. Koska kokonaista runoa ei saa tekijänoikeussyistä julkaista ilman erityistä lupaa, en aio tästä kirjasta tarkempaa arviota esittää vaan omalla luvallani julkaisen tässä itse äsken kirjoittamiani haikuja. Eka haiku on vinkiksi lukijalle, loput ties kenelle:

Ei ole pakko

lukea, ei laskea

tavujen määrää.

Laupias lumi

omenankukkina vain

lankesi maahan.

Hyvyyden voima,

metafyysinen suure

kirjojen kirjan.

Siitä se alkoi

kesälesken provosta

– peuhaamapeli.

Menneet menivät,

nykyhetki vain tuppaa

vähän tahmomaan.

Unikonkukka!

Hohda kulmassa tontin,

vältät remontin.

Naapurin koira,

purinko korvaan kun noin

rätkytät aina?

Lammella räyhää

tuttu soutelupari

joutsen&joutsen.

Veljeni vartoo!

Miekka on miestä lyödä,

markka on myödä.

Kaksipa terää

miekassani alati

ruostetta kerää.

Oleillessani

olinko ollakseni

olevinani?

Sosialismi!

Aate suuri ei kestä

ihmisten seuraa.