Heipä
hei!
Olen
tässä vähäsen lueskellut Wili Leikolan ja Juhani
Lompolon kirjaa ”Haikuja huumorilla”. Ihan kaikkia en ole vielä
kerennyt lukea. Ihan kivoja haikuja. Tämä kirjoitus on
kuitenkin vain syntynyt kyseisen kirjan innoittamana, joten arviona
kirjasta tätä ei voi pitää. Esipuheessaan
otsikolla ”Haikujen hurmaa” Juhani Lompolo kehottaa lukijaa
itsekin kokeilemaan haikurunojen laatimista. Ohjeet ovat
yksinkertaiset: haiku on kolmerivinen runo, jossa tavuja on eka
rivillä viisi, toisella seitsemän ja kolmannella viisi.
Koska kokonaista runoa ei saa tekijänoikeussyistä julkaista
ilman erityistä lupaa, en aio tästä kirjasta tarkempaa
arviota esittää vaan omalla luvallani julkaisen tässä
itse äsken kirjoittamiani haikuja. Eka haiku on vinkiksi
lukijalle, loput ties kenelle:
Ei
ole pakko
lukea,
ei laskea
tavujen
määrää.
Laupias
lumi
omenankukkina
vain
lankesi
maahan.
Hyvyyden
voima,
metafyysinen
suure
kirjojen
kirjan.
Siitä
se alkoi
kesälesken
provosta
– peuhaamapeli.
Menneet
menivät,
nykyhetki
vain tuppaa
vähän
tahmomaan.
Unikonkukka!
Hohda
kulmassa tontin,
vältät
remontin.
Naapurin
koira,
purinko
korvaan kun noin
rätkytät
aina?
Lammella
räyhää
tuttu
soutelupari
joutsen&joutsen.
Veljeni
vartoo!
Miekka
on miestä lyödä,
markka
on myödä.
Kaksipa
terää
miekassani
alati
ruostetta
kerää.
Oleillessani
olinko
ollakseni
olevinani?
Sosialismi!
Aate
suuri ei kestä
ihmisten
seuraa.
Vaude, sinä se
VastaaPoistarunonikkari olet!
Huippuja nämä!
Erityisesti
minuun iski runosi
ruostemiekasta!
P.S. Oli pakko koettaa minunkin..
Runomuotoinen
Poistakommentti jos mikä on
tyylikäs veto!
Ruostetta pukkaa,
enhän ole teräsmies,
miekkakin melto.
Aamuhartautta
kuunnellessa sepitin
muutaman noista...
Liian kovaksi
VastaaPoistakäynyt jo täällä, näen,
taso vastausten.
Sanoa silti
saa myöhäinen kulkija
sanan: kaunista.
Edessä Luojan
Poistakauniit olemme kaikki,
kai haikummekin?