sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Nikos Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas

Kreetan kirjallisuuden suuri nimi Nikos Kazantzakis (1883 – 1957) sai julkaistua vuonna 1946 Kreetan saarelle sijoittuvan romaaninsa, jonka kreikankielistä nimeä en ala tähän lisäämään. Kirjan suomensi ranskan kielestä Vappu Roos, suomennos ilmestyi vuonna 1954.

Kerro minulle, Zorbas on romaani johon voi suhtautua kahtalaisesti. Kansiliepeessä romaania nimitetään veijaritarinaksi ja siitäkin on kysymys. Toisaalta kirjan sivuilla pohdiskellaan filosofisia kysymyksiä elämän tarkoituksesta ja muusta mystillisestä, mutta silti niin ihmistä lähellä olevasta.

Myös kirjan päähenkilöitä on kaksi. Hekin edustavat kahta miestyyppiä: veijaria ja mietiskelijää. Kirjan kolmekymppinen minäkertoja, jonka nimeä ei jostain syystä kerrota, on hiljainen, itseensäsulkeutunut ajattelija ja kirjoittaja. Hän kirjoittaa kirjaa Budhasta. Budha on hänen ihanteensa ja ehkäpä myös demoninsa. Hänen palkollisensa, kuusikymppinen Alexis Zorbas on maanläheinen kansanmies, joka nauttii elämästä tässä hetkessä. Hän ei murehdi menneitä, eikä kanna liikoja huolia tulevasta. Minäkertoja, jota Zorbas nimittää isännäksi, kuuntelee mielellään Zorbaksen rehevää tarinointia, hänen lauluaan ja kreikkalaisen kielisoittimen, santourin soittoa. Zorbas on nähnyt maailmaa, tehnyt monenlaisia töitä, rakastanut monia naisia ja tehnyt erinäisille vihollisille rumia juttuja. Hänen isäntänsä on lähinnä tutkinut elämää kirjojen kautta.

Istuin yksin hiipuvan hiilloksen ääressä ja pohdiskelin Zorbasin puheita – niissä oli paljon mielekkyyttä ja niistä uhosi lämpimän mullan tuoksu. Ne tuntuivat nousseen hänen sisimmästään ja niissä viipyi vielä ihmisen lämpö. Omat sanani olivat paperia, ne lähtivät päästäni ja niitä kostutti vain siellä täällä jokin veripisara, ja jos niillä oli jotakin arvoa, niin juuri tuo veripisara sen aiheutti.

Päähenkilöitten keskinäisestä erilaisuudesta minulle tuli mieleen taannoin tavailemani Friedrich Schillerin runoestetiikka, jonka mukaan runoilijat on jaettavissa kahteen leiriin: naiiveihin ja sentimentaalisiin. Vaikka tämän romaanin hahmot eivät varsinaisesti runoilijoita olekaan, tuntuu tämä jaottelu suunnilleen sopivan heihinkin. Zorbas on selvästikin schilleriläisittäin naiivi, tiukasti jalat maassa elävä kansanmies, joka muodostaa mielipiteensä ilman järjen vääristelevää väliintuloa. Hänen nuori isäntänsä sen sijaan on schilleriläisittäin sentimentaalinen, ajatusleikkien mestari. Vaikka hän tunnistaa Zorbaksen luonnollisuuden voiman, joka lyö laudalta hänen ajatustyönsä tulokset, hän ei kykene kokonaan muuttamaan sisäistä rakennettaan ja luonteenlaatuaan, jota leimaavat järjen käyttö ja varovaisuus. Zorbas kuitenkin pitää isännästään. Ehkä hän näkee nuoressa miehessä oman poikansa, ehkä jonkun itseään viisaamman, joka kykenee huomaamaan myös Zorbaksen arvon. Tässä mielessä romaani on ystävyyden kuvaus.

Pelkkää ystävyyttä ja sopusointua kirja ei sisällä. Kipakka välimerellinen luonne pääsee paikoitellen valitettavan hurjana esiin. Voimakkailla tapahtumilla ja heikommille naureskeluilla on kirjailija ilmeisesti pyrkinyt kuvaamaan elämän nurjia puolia. Minulle sävyt ovat siltä osin turhan räikeitä. Koska olen lähdössä Kreetalle juhannuksen seutuun, haluan liittää tähän vielä aiheeseen liittyvän lainauksen kirjan tekstistä:

Ovelle ilmestyi nuori, paljasjalkainen poika, jolla oli takkuinen tukka ja suuret, tuijottavat silmät. Juuri sellaisina ikonimaalarit kuvaavat Johannes Kastajan silmiä, nälän ja rukoilemisen luonnottoman suuriksi laajentamina.

Terve, Mimithos! huusivat jotkut nauraen.

Jokaisella kylällä on vaaraton hullunsa, ja jollei sellaista ole, sellainen tehdään ajan kuluksi. Mimithos oli tämän kylän hullu.

Kirjassa on 285 sivua, teksti on aika pientä piperrystä. Kirjan parissa vierähti minulta viikko. Ai niin! Piti vielä lisätä tähän, että Villasukka kirjahyllyssä -blogista löytyy myös kirjoitus tästä kirjasta ja siellä on myös linkkejä muihin kyseistä romaania käsitteleviin blogiteksteihin.

8 kommenttia:

  1. Jaa-a, nyt olet lähes valmis Kreetan-reissulle, kun Zorbaskin on luettu. Minulle teos on jossain määrin tuttu, kun olen kauan sitten nähnyt sen pohjalta tehdyn leffan, vaikka juuri mitään siitä muistakaan. Mutta kertomasi lukukokemukset kirjasta antoivat hyviä osviittoja sisällöstä. Kiitos niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin vielä valmistautua muutaman kirjan seurassa. Saahan nähdä jaksanko kaikki mitä olen ajatellut, pari ainakin.

      Tänä vuonna esitettiin teemalla se Zorbas-elokuva. Luin kirjan, koska tietyt kohdat tuntuivat niin oudoilta. Vaikka outous ei kirjan avulla hävinnyt, kirja kuitenkin auttoi näkemään kirjailijan muita tarkoitusperiä eli tuota miesten välistä dialogia elämästä.

      Poista
  2. Minäkin olen lähdössä kesälomalla Kreikkaan, Samos onpi kohteena. Tämähän vaikuttaa melko kiinnostavalta kirjalta, jonka parissa voisi hyvinkin virittäytyä Kreikan tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että Samos! No sepäs sattui! Samoksella olimme vaimoni ja minä häämatkalla 25 vuotta sitten. Silloin ainakin oli rauhallinen paikka. Kesällä lähdetään sitten hopeahäämatkalle Kreetalle.

      Poista
  3. Luin Zorbaksen pari vuotta sitten Rodoksella, melko lähellä Kreetaa. Lukeminen kesti koko viikon minullakin, mutta jälkimaku on ollut vahva ja elämänmakuinen. Kirjasta tuli tärkeä. Ensi syksynä pääsen taas Rodokselle. Meitähän on monta Kreikan-matkaajaa... Onnea hopeahääpäivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista, vaikka tulevatkin vähän etukäteen, mutta etukäteenpä olen itsekin häämatkasta puhunut. Mekin olemme sellaisia himomatkustelijoita, että tämä tulee olemaan jo toinen Kreikan-matkamme!

      Poista
  4. Zorbas on merkillinen kirja. Ensin (ja paikoitellen myös myöhemmin) se tuntui hirvittävän raskaalta ja välillä se imaisi mukaansa. Kuitenkin tarina pyöri jatkuvasti mielessä, vaikka kirja oli poissa käsistä. Jälkimaku oli lopulta vahva ja miellyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin siinä oli paikoitellen kohtia, jotka meinasivat puuduttaa ja kohtia, joissa lukeminen sujui sukkelaan. Ajattelin, että olisikohan kirjailija valmistellut tekstiään turhankin pitkään ja lisännyt siihen kaiken mahdollisen? Sellainen tekee tekstin raskaaksi lukea. Itse olen huojentunut kun kirja on nyt poissa käsistä.

      En osannut tehdä linkkiä blogitekstiisi vaikka yritin sitä. Eilen kävin lukemassa sinun ja muitten tekstit. Olin itse näköjään leikannut omasta tekstistäni pois kaikki ruskohiilikaivokset sun muut juonen kuvailut. Onneksi ne löytyvät toisten teksteistä.

      Poista