Theseuksen taru romaanimuodossa

Englantilainen Mary Renault (1905 – 1983) sai julkaistua romaaninsa The King Must Die vuonna 1958. Mario Talaskiven tekemä suomennos ilmestyi vuonna 1961 nimellä Kuninkaan on kuoltava. Romaani perustuu antiikin Kreikan mytologiaan ja historiaan. Päähahmo, kirjan minäkertoja, on ainakin joillekin taruista tuttu Theseus. Kirjan lopussa on kirjailijan itsensä kirjoittama Tekijän sana sekä kuvaus Theseuksen tarusta.

Theseus on Troizenin kaupunkivaltion kuninkaallista sukua, hänen äitinsä on paitsi kuningatar, myös maan äidin, Dian, ylipapitar. Isättömänä kasvanut Theseus uskoo olevansa Poseidonin poika, hänellä on kyky ennakkoon tuntea maanjäristyksen tulo. Vasta vartuttuaan Theseus saa kuulla, kuka hänen todellinen isänsä on. Hänen seikkailunsa käynnistyvät, kun poika lähtee tapaamaan isäänsä toiseen kaupunkivaltioon. Seikkailut ovat tarunomaisia ja juonikuvio sopisi varmaankin nykypäivän fantasiakirjallisuuteen. Kirjailijan pyrkimyksenä on kuitenkin ollut kuvailla tapahtumia jonkinasteisella todentunnulla. Kaikissa taruissa lienee myös totta takana. Näin asiaa pohdiskelevat Theseus ja Deloksen pappi:

Papin lopetettua kertomuksensa minä kysyin häneltä: ”Hän ei itse puhunut siitä. Mahtaako se olla totta?”

”Totuutta on niin monenlaista”, vastasi Deloksen pappi. ”Totta se omalla tavallaan on.”

Noin puolet romaanin tapahtumista sijoittuu Kreetan saarelle, Knossoksen palatsin härkätanssijoitten pariin. Kirjassa Kreeta on saavuttanut hegemonia-aseman itäisellä Välimerellä faraoitten Egyptiä lukuunottamatta. Pienet kaupunkivaltiot maksavat Kreetalle veroa nauttiakseen Kreetan merivoimien suojeluksesta. Jalometallien ja elintarvikkeitten lisäksi veroon kuuluvat nuoret pojat ja tytöt, jotka lähetetään Kreetalle härkätanssijoiksi. He ovat ihmisuhri Kreetan jumalalle.

Uhraaminen, myös itsensä uhraaminen, on eräs teema romaanissa. Toinen on Theseuksen tehtävä suurena uudistajana, ”maan tärisyttäjänä” yhteiskunnissa, jotka ovat aikansa eläneet. Theseus itse esitetään syvästi jumaliin uskovana nuorena miehenä, joka on halukas auttamaan itse itseään. Hän on kuningas, joukkonsa arvostama johtaja, joka ajattelee joukkonsa parasta. Sen sijaan Knossoksen palatsin ylhäisö kuvataan ylellisyyteen väsähtäneenä juhlakansana, jonka usko jumaliin ja kaikkeen muuhun paitsi uusiin huvituksiin on täysin kadonnut. Theseus sanoo Kreetan ylhäisön elävän toista lapsuuttaan.

Härkätanssi esitetään romaanissa paitsi pyhänä tanssina myös jonkin verran espanjalaista härkätaistelua muistuttavana tapahtumana. Katsojia on tuhansia ja vedonlyönti kuolleitten ja haavoittuneitten tanssijoitten määrästä on yleistä kansanhupia. Koska härkätanssijoita tuodaan Kreetalle kaikkialta, on heidän joukossaan monenmoista väkeä. Erään Sauromantian neitosen kohdalla kuvaus uhosi niin kotoisaa savolaisuutta, että liitän sen tähän loppuun:

Tullessaan hän vaikutti kovin oudolta topatussa takissaan ja kauriinnahkahousuissaan ja haisi hapantuneelta vuohenmaidolta. Hänen kotimaansa on koillistuulen takana, Kaukasian tuolla puolen, ja siellä riisuudutaan vain kerran vuodessa.

Tämän luettuani päätin, että ehkä jo ensi viikolla vien villapaitani pyykkikoriin.

Kirjassa on 443 sivua ja kymmenisen päivää sen lukemiseen elämää kulahti.