Asko Sahlberg tuli tunnetuksi
viimeistään romaanillaan Tammilehto (2004). Luin tuon Suomen
sisällissotaa käsittelevän romaanin aikoinaan kuultuani siitä
tiedoitusvälineistä. Olin hieman pettynyt, koska romaanissa eräänä
huomattavana teemana oli seksi. Minun on vaikea yhdistää seksiä
sotaan. Mielikuvani mukaan sota on kammottava tilanne, joka rikkoo
kaiken totutun ja turvallisen. Romaanissaan Yhdyntä Sahlberg
kuitenkin jatkaa tätä seksin ja sodan yhdistämistä. En tiedä
miksi. Romaanin alaotsikko on [Reunahuomautus sotahistoriaan].
Tarinana Yhdyntä on varsin
selkeä. Päähenkilöitä on kaksi, Axel ja Valma. Heidän yhteistä
hetkeään kuvataan jo romaanin alussa. Tapahtumapaikkana on
kerrostalo Helsingissä helmikuussa vuonna 1944. On yö,
Neuvostoliiton pommikoneet saapuvat kaupungin ylle. Pommituksien
ajaksi väestön kuuluisi siirtyä pommisuojiin, mutta Axelin ja
Valman osalta riippuvuus säännöistä ja sopivuudesta on katkennut
ja he jäävät ylimmän kerroksen asuntoon rakastellakseen. Ehkä
tämän on tarkoitus kuvata sodan absurdiutta? Tai sotaväsymystä?
Yön kestäessä tapahtuu asioita, yö ei olekaan tyhjä ihmisistä,
aavekaupungissa liikutaan. Samalla kirjailija kertoo Axelin ja Valman
tarinan. Sota erottaa ja yhdistää, mutta ei lakkaa olemasta sotaa.
Luin kirjaa illalla, ensimmäistä
kertaa sytytin lukulampun. Pimennysverhot tajusin sulkea myöhemmin.
Kirjan komein kohta on se, kun Axel mielijohteestaan avaa ikkunan ja
katsoo öiselle taivaalle:
Taivas
oli sairas. Sitä haavoittivat sulkutulen valojuovaviuhkat,
tulehduttivat valopommien kuumeiset pesäkkeet. Näkymättömissä
vyöryvien pommikoneiden pitkittyvän ukkosen kumu oli sen
kuolevanvalitusta, piinatun ruhon kaikuvaa korinaa. Kun Axel kohotti
katseensa, maailma kiertyi ylösalaisin ja hän tuijotti syvälle
maankuoreen revenneeseen aukkoon, maapallon mustan sisuksen
maailmanloppua enteilevään, tulikuumaa visvaa pursuvaan
lietteeseen. Se oli kammottava näky. Se oli kaunis näky. Siihen
olisi voinut juuttua, sillä sen katseleminen oli melkein kuin
katsomista peiliin.
Tämän uuden polven romaanin hyvänä
puolena pidän luettavuutta ja selkeää tarinaa. Juoni ei ole
epäuskottavan mutkikas, mutta silti hyvin punottu. Teemoja pienessä
kirjassa on pitempään teokseen, pidän kiitettävänä sitä, että
tässä on päädytty lyhyesti kuvailevaan kerrontaan. Ihan kaikesta
pohdiskelusta en saanut kiinni, johtuu varmaankin minun
rajoittuneisuudestani.
Kirjassa on 136 sivua ja luin sen eilissä
päivänä.
Sahlberg tuntuu olevan pinnalla. Kuuntelin näet autoradiosta hänen haastatteluaan alkuviikosta: Vastikään häneltä on jälleen ilmestynyt kirja nimeltään Yö nielee päivät, jos oikein muistan. Kuulemma todennäköinen ehdokas Finlandia-palkinnosta käytävään kisaan. Ja minä se en saa tartuksi koko Sahlbergiin!
VastaaPoistaTaitaa olla tuottelias kirjailija tämä Sahlberg. Yö nielee päivät -romaanissa on Kuopion kirjaston mukaan 575 sivua, joten siihen en tartu minäkään kuin korkeintaan härnyyks.
PoistaAutossa on joskus kiva kuunnella radiota. Kun ajeltiin kohti Helsinkiä vaimon kanssa muutama vuosi sitten, kuuntelin siinä Rosa Liksomin haastattelun, joka oli tehty hänen ensimmäisen (?) kirjansa aikoihin ja muistaakseni siinä tuli sitten myös haastattelu, joka oli tehty sen jälkeen kun hänelle oli myönnetty Finlandia-palkinto. Siinä ensimmäisessä haastattelussa Liksom kysyy haastattelijalta parikin kertaa "oletsä lukenu sen kirjan?" Minä en ole vielä Liksomin kirjoja lukenut. Kerran kävin Siilinjärven yläasteen auditoriossa katselemassa Liksomin teksteihin perustuvan monologiesityksen "Mie olen niin mahtava mies". Se oli aika hauska ja liikuttavakin. Esittäjä oli Topi Mikkola, tarkastin netistä, kun sattui olemaan auki.
Sodan aikanahan kaikenlainen rietastelu oli yleistä. Elettiin kuin viimeistä päivää, koska päivä saattoi oikeasti olla viimeinen. Rauhan tultua oli sitten kiire kieltää mitään tapahtuneen.
VastaaPoistaEn ole perheytynyt tähän sodanaikaiseen rietasteluun, josta mainitset. Olen kyllä kuullut sota-ajan avioliitoista, joita saatettiin solmia lyhyen tuttavuuden jälkeen. Vaikka avioliitot usein on solmittu seksin harrastamisen helpottamiseksi, en silti ole käsittänyt asian olleen niin, että sota olisi saanut ihmiset naiskentelemaan ympäriinsä. Tietysti vaikeapa tuota on mennä vannomaan, mutta olen elänyt siinä uskossa, ettei sota niinkään höllentänyt sukupuolimoraalia vaan päinvastoin. Jos joku pystyy asian toisin todistamaan, olen valmis myöntämään, että olen väärässä. Syntyneitten lasten määrä ei vielä todista paljoa. Raskaaksi tulemiseen ei tarvita kovin monta yhdyntää.
PoistaViimeksi asiasta oli puhetta historian luennolla - en kyllä muista, mihin aineistoihin siellä viitattiin. Siksihän siitä ei ole kuultu, kun sodan jälkeen tehtiin moralistinen ryhtiliike eikä kukaan halunnut enää muistaa, mitä sodan aikana tapahtui.
PoistaTuollainen ryhtiliike onkin näppärä selitys kaikelle hämärälle, mitä emme ole kuulleet niin sodan kuin rauhan ajoilta. Mutta uskotaan sitten, kun kerran luennollakin on niin sanottu. Vai olisiko luennoitsijakin lukenut tämän Sahlbergin kirjan ja katsellut tv:stä Sissit ja Manillaköyden?
PoistaKirjastosta ja myös netistä muutenkin löytyi sellainen kirja kuin Ruma sota, jossa on kirjoituksia näistä kaikenlaisista vaietuista viime sotien seikoista. Siitä varmaan löytyy monenmoista korutonta kertomaa.
Poista