Amerikkalainen Benjamin Hoff kirjoitti
vuonna 1982 julkaistun teoksen The Tao of Pooh. Kirjan
suomensi Leena Tamminen, teos sisältää myös otteita Kersti Juvan
laatimista A. A. Milnen Nalle Puh -kirjojen suomennoksista
sekä Yrjö Jylhän ja Panu Pekkasen suomentamista runonsäkeistä
sekä vielä Pertti Niemisen suomentamat vanhat kiinalaiset
kertomukset. Suomenkielinen versio ilmestyi vuonna 1994 nimellä
Nalle Puh ja Tao.
Nalle Puh on varsin tunnettu satuhahmo.
Kyseessä on nallekarhu, joka seikkailee muitten satumaisten
kumppaneittensa kanssa jossain metsässä tai puistossa. En ole
varsin perehtynyt Nalle Puhiin. Saattaa olla, että jotain kuvakirjaa
lapsille luin aikoinaan ja voi olla, että lapseni katselivat tv:stä
Nalle Puhin piirrettyjä seikkailuja. Joka tapauksessa tunnistin
tässä kirjassa käytettyjen hahmojen nimet, kuten Ihaa, Nasu,
Kengu, Ruu ja mitä näitä nyt oli.
Kiinalaisiin uskontoihin olen
välttävästi tutustunut. Lukaisin joku vuosi sitten Dhammapadan,
joka on kokoelma Buddhan viisautta. Samoihin aikoihin lukaisin
Laotsen kirjoittamaksi väitetyn taolaisuuden perusteoksen
Tao-te-kingin. Lisäksi on luettavien kirjojen hyllyssäni, tuossa
tietokoneen näytön yläpuolella, hiljattain divarista hankkimani
teos nimeltä Opetukset, jonka Kiinan kolmannen suuren uskonnon,
kungfutselaisuuden edustajan Mung Tsen oppilaat laativat opettajansa
kuoltua. Ajattelin siihen ryhtyä tässä lähiaikoina.
Benjamin Hoff on innostunut
taolaisuudesta, lukemani teos pyrkii Nalle Puhin avulla kerrontaa
helpottaen selvittämään lukijalle eräitä taolaisuuden
pääpiirteitä. Kunhan minäkin malttaisin muutaman viikon juuri
äsken lukemaani kirjaa selailla ja kertailla saattaisin tosiaan
saada hännästä kiinni joitakin selkeästi esitettyjä ajatuksia.
Tosin minulle voisi käydä kuten Pöllölle, joka löysi metsästä
komean nyörin ja vei sen kotiinsa kellonnyöriksi. Myöhemmin nyöri
osoittautui Ihaan hännäksi.
Tao kuulemma tarkoittaa tietä. Kirjan
mukaan ihmisen pitäisi kulkea tietä – niin tai sitten olla
kulkematta? En ole enää ihan varma. Mutta jotenkin pitäisi
kumminkin seurailla luonnon kutsua, ei järjen eikä älyn. Kirjassa
se on esitetty paremmin. Tuota minun kuvaustani olisi helppo lukea
kuin piru Tao-te-kingiä. Toisaalta kirjassa korostetaan sitä, että
abstrakti tieto ja asioitten nimien hallitseminen ja lokerointi eivät
ole niin tärkeitä asioja kuin esimerkiksi arjen hetkistä
nauttiminen. Suorittavan, kireisen menon sijasta kannattaisi
vain käydä kävelyllä. Linnunlaulua voi kuunnella tietämättä
mikä lintu siellä nyt sitten laulaa. Nalle Puh itse laulaa
seuraavasti:
Rimpa-ti, rimpa-ti, rimpa-ti rei,
leivo on lintu, mutta lintu leivo ei.
Minulta meni aika monta sivua
(kolmisenkymmentä) ennen kuin hoksasin mitä tuo toinen säe
tarkoittaa. Siinähän on samassa säkeessä nimisana leivo ja
teonsana leivo. Kun ottaa huomioon, että minun oli hankala
tajuta jo tuota pientä hauskuutusta, lienee ymmärrettävää, etten
ihan vielä kykene tyhjentävästi kertomaan lukukokemuksestani.
Tyhmentävästi se kyllä onnistuisi/onnistuu.
Kirjassa on 167 sivua. Se sisältää
jonkin verran kuvia Nalle Puhista ja hänen tuttavapiiristään.
Lainasin kirjan kotiini työtoimintapaikalta, etten sitä siellä
enempää lukisi.
Nalle Puhin verran olen minäkin perehtynyt taoon, kun hyvä ystävä antoi kirjan lahjaksi.
VastaaPoistaSittenhän sinäkin olet oikea taon taitaja!
PoistaMyhäillään yhdessä, me taon taitajat...
VastaaPoistaJoo, ja puhaillaan!
PoistaLuin tämän joskus ala-asteikäisenä ja olin innoissani, mutta enää en mitään muista, joten oppi taisi kuitenkin kulkea pään läpi jälkiä jättämättä.
VastaaPoistaKyllä tuon kirjan voivat lapsetkin lukea ainakin teknisenä suorituksena, mutta eiköhän se kumminkin ole tarkoitettu aikuisväestön käsiin kevyeksi johdatukseksi taolaiseen elämänkäsitykseen.
PoistaOlen vakuuttunut siitä, että minun tefloniini ei ainakaan mitään jälkiä tästä elämää myötäilevästä opista jäänyt.