Pentti Saarikoski: Aika Prahassa

Runoilija, kirjailija, suomentaja Pentti Saarikoski (1937 – 1983) vietti vuosien 1966 ja 1967 vaihteessa kaksi kuukautta Prahassa. Hän kirjoitti Prahan tunnelmistaan kirjan, joka ilmestyi vuonna 1967 nimellä Aika Prahassa. Luin sen.

Saarikosken kuvaus Prahan reissustaan ei ole tavanomainen matkakuvaus. Tekniikkana on ajatuksenvirta, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että kerronnan aihe ja ajankohta saattavat vaihtua ja usein vaihtuvatkin vierekkäisissä virkkeissä, kuten seuraavassa esimerkissä näyttäisi mielestäni olevan asian laita:

Kun keskustelemme politiikasta, meidän on otettava huomioon, ei ainoastaan sitä mikä on tapahtunut vaan myös, ja ennen kaikkea, se mitä ei ole tapahtunut. Isäni oli kolmiloikkaaja, oman kertomansa mukaan varsin hyvä, mutta parhaan hyppynsä hän astui yli. Kunpa tietäisimme olemmeko matkalla sitä kohti, mikä meitä odottaa.

Jostain syystä tällainen kerrontatapa ei ihan mahdottomasti häiritse vaikkakin tuntuu paikoitellen temppuilulta enkä ymmärrä sen tarkoitusta. Toisaalta voi se joskus tuntua hauskaltakin kuten edellä olevassa esimerkissä. Sitä paitsi se jo selkeyttää tekstiä, että siinä kumminkin on kaikki välimerkit ja teksti on jaettu kappaleisiin, vaikkei kappalejaon merkitys olekaan aina niin selkeä kuin perinteisessä tekstissä.

Mistä kirjassa sitten oikeastaan kerrotaan? Kuten esimerkkinä oleva katkelma osoittaa, Praha ei aina ole pääosassa. Saarikoski ei kiertele katselemassa nähtävyyksiä tai tee selkoa kaupungin työväestön taideharrasteista. Aika usein hän kertoo omasta olemisestaan, syömisestä ja varsinkin juomisesta, tapaamistaan ihmisistä, asuintalonsa ikkunasta avautuvasta näkymästä. Hyvin yksinkertaisista ja aika tylsistä asioista. Kerronnan katkeilevat ajatukset voi nähdä myös piristävänä tekijänä, jotka katkoo mitäänsanomattomana näyttäytyvää arkista maisemaa.

Takakansiteksti kehuu teosta lyyriseksi ja monimerkityksiseksi. Lyyrinen se on mielestäni Saarikosken omalla, varsin proosallisella tavalla. Monimerkityksisyys vaatii pientä esimerkkitekstin tarkastelua. Esimerkiksi valitussa katkelmassa on kolme virkettä, jotka näyttävät puhuvan eri asioista kukin. Ensimmäinen virke saattaisi kuvata vaikkapa maailmanpolitiikkaa. Onko Tšekkoslovakian tie myös Kekkoslovakian tie? Toisessa virkkeessä kertoja muistelee isäänsä ilmeisen ironiseen sävyyn. Kolmas virke on joko filosofinen tai humoristinen. Sen voi silti kiinnittää vaikkapa Saarikosken Prahan-oleskelun ajankohtaan, joulun läheisyyteen. Vapahtajan syntymäjuhla on tulossa, epäilijä kysyy: onkohan tosiaan? Muitakin selityksiä on mahdollista kehitellä. Mutta enpähän kehtaa. Tietenkin kaiken tämän voi lukea vain sellaisenaan, tekstiä pitemmälle lukiessa tulee tunne siitä, että se vaikuttaisi myös olevan selvin tulkintavaihtoehto.

Mitä tämä kirja sitten kertoo Tšekkoslovakiasta? Saarikosken kohtaama, Prahan kevättä edeltävän ajan vapaus näyttää aika nuhjuiselta, Prahassa eletään niukkuudessa, vapaus näkyy vessanseinätuherruksissa. Saarikoski kirjoittaa toistuvasti myös omasta rahan puutteestaan, se on melko kyllästyttävää. Kaiken kaikkiaan kirjailijan elämäntyyli vaikuttaa holtittomalta eikä erityisen kiinnostavalta.

Kirjassa on vain 102 sivua ja lukaisin sen tänään. Aleksis Kiven päivän kunniaksi tempaisin siitä vielä kunnon analyysitkin. Seuraavaksi luen itäsaksalaisen kuvauksen, jossa myös liikutaan Prahan ravintoloissa ja ollaan sekä proosallisella että lyyrisellä kannalla.