torstai 3. marraskuuta 2016

Gavriil Trojepolski: Bim Mustakorva


Neuvostoliittolainen Gavriil Trojepolski (1905 – 1995) kirjoitti vuonna 1971 julkaistun romaanin Белый Вим Чёрное ухо. Vuonna 1977 julkaistiin Lidia Iranton suomennos nimellä Bim Mustakorva. Kirjan pohjalta on tehty neuvostoliittolainen elokuva, jonka ohjasi Stanislav Rostotski. Elokuvan ensiesitys tapahtui vuonna 1977.

Trojepolskin romaani on sellaista koko perheen kirjallisuutta, jota voi kutsua myös lanu-kirjallisuudeksi. Kirjassa kerrotaan yksinäisestä miehestä, joka hankkii rotukoiran, gordoninsetterin. Miehen mielharmiksi koiran valkoinen väri ei sovin rodun luokituksiin eikä koiraa siten hyväksytä näyttelyihin. Mies, Ivan Ivanytš, antaa koiralle nimeksi Bim. Hän kasvattaa koiraa määrätietoisesti ja johdonmukaisesti. Ivan Ivanytš huomaa koiran älykkääksi, hän päättää kasvattaa Bimistä metsästyskoiran. Ihan kaikesta kasvattajan ei tarvitse huolehtia, sillä väristä huolimatta lintukoiran rotuominaisuudet toimivat Bimissä luontaisesti. Koko romaanin ajan eivät Ivan Ivanytš ja Bim kulje yhdessä metsällä vaan he joutuvat eroon toisistaan, jolloin alkavat Bimin seikkailut muun seutukunnan tantereilla.

Tapahtumat sijoittuva kaupunkiin, ehkä Trojepolskin asuinpaikkaan Voroneziin, josta näkyy venäjänkielisen wikipedian mukaan löytyvän Bim Mustakorvan patsaskin. Ivan Ivanytš asuu Biminsä kanssa kerrostalossa, jossa on sataviisikymmentä huoneistoa. Kaupungissa on raitiotie, johdinautoja, rautatieasema – siis ihan laaja kaupunki. Sinne sopii sekaan monta koiraa, sellainen valkea setterikin, jolla on musta korva. Tosin kaikki kaupunkilaiset eivät pidä koirista, jotkut pitävät niitä tautien levittäjinä. Mutta on niitäkin, joille koira on se ihmisen parempi toveri. Kaikenlaista väkeä Bim tapaa etsiskellessään isäntäänsä.

Neuvostoliittolaisesta kaupungista ja sitä ymäröivästä maaseudusta syntyy elävän tuntuinen kuva, joka ehkä paikoin vaatisi ulkopuoliselle hieman lisäselvityksiä, mutta ilman niitäkin pärjäillään. Sunnuntaisin monet kaupunkilaiset suuntaavat maalle – ja maalaiset kaupunkiin kauppaamaan kolhoosin maataloustuotteita. Työntekoa arvostetaan tai ainakin siihen vedotaan usein.

Eräästä tietystä neuvostonaisesta ja muutamasta sedästä annetaan kuva pahana olentona, joka näkee pahaa ympärillään joka suunnalla. Oikeastaanhan pahuutta löytyy meistä kaikista, aivan kuten hyvyyttäkin, eikä yksipuolisesti pahoja ihmisiä siten olekaan kuin lanu-kirjoissa? Hyvyyttä kirjassa edustavat Ivan Ivanytšin lisäksi ennen kaikkea ne lapset, jotka ystävystyvät älykkään koiran kanssa.

Mutta etsitäänpä nyt loppuun joku nätti lainaus kirjasta, niin jää hyvä maku suuhun tästä luku-urakasta. Metsästäjän vaistoilla varustettu koira tietenkin nauttii luonnossa liikkumisesta, mieleni tekisi päästää Bim vapaaksi luontoon kirmailemaan ja siten vertauskuvallisesti vapauttaa koko sosialismin ajan kirjallisuus omille jotoksilleen.

Aurinko lävisti metsässä kaiken lukuun ottamatta männikköä joka sekin oli paikka paikoin kultaisten säteiden puhkoma. Oli niin hiljaista. Tuo hiljaisuus oli tärkeintä. Miten ihana onkaan keväinen aamuhiljaisuus metsässä!
Tällä kertaa Bim oli rohkeampi. Kaikki näkyi selvästi (olihan tämä ihan toista kuin silloin hämärässä). Hän kiisi vapaana pitkin metsää, päästämättä kuitenkaan isäntää näkyvistään. Kaikki oli kerrassaan hurmaavaa.

Kirjassa on 252 sivua. Luin sitä noin viikon. Olen nyt sosialistiset lukemiset haasteen osalta lukenut. Koosteen lukemisistani julkaisen maanantaina 7.11.2016.

6 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän pariinkiin kertaan ja tarina on hieno, jos kohta surullinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä iloakin monessa kohdin. Sekä ilo että suru sopivat varsin mainiosti kuvaamaan niin sosialistisen kokeilun toiveikkuutta ja pettymystä kuin myös minun luku-urakkani päättymistä.

      Poista
  2. Luin Bimin ensimmäisen kerran joskus varhaisteini-ikäisenä ja kovasti itketti silloin. Myöhemmin (kolmekymppisenä) yritin lukea kirjan uudelleen, mutta kesken jäi. En enää tarkalleen muista miksi: ehkä en halunnut "pilata" aiempaa lukukokemustani, vaan antaa ajan mullata kuistit. Bim Mustakorva oli kyllä aikanaan tärkeä kirja minulle. Hienoa, että tätä joku vielä lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin että Kuopion kirjastoista löytyy vain yksi Bim Mustakorva kirjana. Sen sijaan elokuvana sitä löytyy peräti kuusi kappaletta! Mistähän sekin sitten kertoo? Aikoinaan vaimo ja lapset katselivat sen elokuvan, kun se tv:ssä esitettiin ja huutelivat kovasti minuakin katsomaan. Sen verran vilkaisin, että oli nätit haalistuneen näköiset värit. Oli Neuvostoliiton Oscar-ehdokkaana vuonna 1978. Onkohan Bim Mustakorvan tie neuvostokirjallisuuden tie?

      Poista
  3. Olen myös tämän lukenut joskus kymmenvuotiaana leffan näkemisen jälkeen, ja en ihan kauheasti muista muuta kuin että oli kovin tunteikas.
    Luulen että kirjaa en ole uudelleenluentaan ottamassa mutta ehkä se leffa pitäisi joskus katsoa uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla että minullakin katotuttaa sen elokuvan, kun sitä kerran noin saatavilla on.

      Tunteikkuudesta sanon sen verran, että näin aikuisväestöön lukeutuvana en ihan hirveästi pillittänyt. Kertoja johdattelee lukijaa taitavasti ja tasoittelee tapahtumia omilla pohdinnoillaan.

      Poista