Saki: Avoin ikkuna ja muita tarinoita

Skotlantilainen Hector Hugh Munro (1870 – 1916) kirjoitti lyhyitä tarinoita nimimerkillä Saki. Luin hänen tarinoistaan koostetun suomennosvalikoiman nimeltä Avoin ikkuna ja muita tarinoita. Suomentaja on Mervi Hämäläinen, esipuheen kirjoitti Erkka Leppänen ja kirja julkaistiin vuonna 2015.

Kirjaan on otettu mukaan ennen muuta Sakin fantasia-aineksia sisältäviä tekstejä. Mitä fantasialla kirjallisuudessa tarkoitetaan, en tiedä, mikä on fantasian ja surrealismin ero, en tiedä sitäkään, kirjastossa tämä teos löytyi fantasiahyllystä. Joskus aikoja sitten taisin kuunnella Sakin teksteihin perustuvia kuunnelmia radiosta, ainakin muistan lukeneeni lehdestä arvion niistä kuunnelmista. Käsitykseni mukaan Saki käytti sanallista sukkeluutta tavalla, jolla hän sai muljautettua asiat eriskummalliseen tarkastelukulmaan. Tässä kirjassa on monia esimerkkejä hänen sanailustaan, joka näyttää elegantilta, mutta peittää alleen pirullisen juonteen. Edellä sanottu näyttäisi pätevän myös tarinoitten luonteeseen – hyvien loppuratkaisujenkin takana lymyää anarkia hymistelyn ja marjakuusien maailmaa kohtaan. Brittiläisen hienomman väen elämä näyttäytyy siten sietämättöminä teekutsuina, tenniksen- ja bridgenpeluuna, ajantappamisena, joka vertautuu jonkinlaiseen itsealisteiseen kidutukseen. No, ehkä vähän liioittelen, mutta nevermind. Täytän blogini tyhjyyttä joutavalla jaarittelulla.

Pari itseäni kiinnostavaa huomiota tarinoista. Sakin tarinoitten nk. fantasia-aines näyttäisi usein kantavan sisällään outojen henkisten kykyjen tai vinksahtaneitten uskontojen teemoja. Yliluonnollisuus, myyttiset hahmot, kuolemanjälkeinen elämä pintautuvat näkyville monessa tarinassa. Saki ei sorru kertomaan näistä asioista liian tarkasti, mikä antaisi lukijalle mahdollisuuden väittää vastaan. Hän jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle, kuten viimeisessä tarinassa kehotetaan jättämään hiirenloukkuun juuston oheen tilaa hiirelle.

Toinen huomioni on lasten rooli tarinoissa. Toisinaan lapset ovat viattomia kuin lemmikkikanit, jolloin heidät on helppo vaikka pistellä poskeensa. Toisissa tarinoissa taas lapset ja nuoret ihmiset ovat yhtä sisällä ihmisen kaksijakoisuuden pahemmalla puolella kuin aikuisetkin. Sakin lapset eivät siis ole ainoastaan juustona loukussa vaan he myös asettelevat omia loukkujaan tai ainakin valmistautuvat niin tekemään.

Ja tässähän tätä blaablaata tuli taas esitettyä. Ihan kiva kirja eikä ollut pitkäkään, vain 102 sivua ja mainokset päälle. Kun pääsin oikein lukemiseen hajuun, sujahti kirja reilussa päivässä. No mitä, laitan tähän loppuun mielestäni hienon näytteen tekstistä:

Valittavaan huutoon tiivistyi jäätyneen maailman koko nälkiintynyt, kylmä kurjuus sekä luonnon säälimätön, saaliinhimoinen raivo, joihin sekoittui muita lohduttomia ja koskettavia melodioita, joita kuulijat eivät kyenneet nimeämään.

(Cernogratzien sudet)

Kirjasta on näkemyksensä kertonut myös Raija / Taikakirjaimet.