Tuuve Aro: Himokone

Tuuve Aro (s. 1973) kirjoitti vuonna 2012 julkaistun tarinakokoelman nimeltä Himokone. Alaotsikko Välähdyksiä pimeässä viittaa elokuviin – kullakin tarinalla on otsikkonaan tunnetun elokuvan nimi. Mikäli alaotsikolla viitataan myös Baudelairen keskeneräiseen teokseen Välähdyksiä, asia ei minulle selvennyt.

Vaikka tarinat on nimetty elokuvain mukaan, ei elokuvien tunteminen ole välttämätöntä. Niitä elokuvia ei näet ihmeemmin tarinoissa käsitellä, paikoitellen tarinoissa on esim. rakenteellista yhtäläisyyttä kyseisiin elokuviin tai elokuvan nimi on synnyttänyt melko toisenlaisen tarinan. Sinänsä elokuvien tunteminen tekee tietysti lukemisesta hieman kiinnostavampaa. Minulta on mainituista elokuvista näkemättä vain Fight Club, jonka tapahtumia tosin tunnen jollain tapaa. Siitä tehty tarina on kirjan hauskinta antia.

Parhaimmat fiilikset herätti Huviretki hirttopaikalle. On muutama vuosikymmen siitä, kun tämän aussie-elokuvan näin, joten muistin siitä lähinnä hataria kuvia nuorista neitosista valkoisissa puvuissa. Tarinassa viitataan myös Virginia Woolfin mystiseen kirjaan Aallot, jonka tyyli ihan kivasti paikoitellen värittää kerrontaa. Tästä pieni näyte:

Käänsin hitaasti päätäni, koivunlehtien läpi siroutuva valo liikahteli ylläni. Kuului hiljalleen nousevan tuulen aiheuttamaa havinaa. Näin Anniinan oikealla puolellani, hänkin makasi selällään, silmät ummessa, osin kietoutuneena viltiksi tarkoitettuun lakanaan. Hänen nenänsä oli aivan suora ja poskensa niin sileät, että toivat mieleen hennosti punehtuneen marmorin.

Tykkäsin jollain tapaa myös Kuolleiden runoilijoiden seuran mukaan nimetystä tarinasta. Siinä liikutaan noin sadan vuoden takaisessa ajassa, jolloin nainen lääketieteen opiskelijana oli vielä kummajainen. Ihan kaikki viittaukset eivät minulle auenneet, mutta tunnelma oli punssimukiin menevä.

Andalusialainen koira jäi minulle melkein yhtä epäselväksi kuin itse elokuvakin kun taas Laitakaupungin valot on vauhdikas ja ytimekäs, loppukin jollain tapaa vastaa elokuvaa.

Tämä pieni kirjanen sisältääpi vain 143 sivua. Se oli minulla matkalukemisena Pietarissa, mutta yli puolet jäi kotiin luettavaksi, koska viina on Pietarissa niin halpaa.