Sen verran evankeliumin perusideasta, että se kertoo Jumalan pojan, Jeesuksen, elämästä maan päällä. Maan päälle ihmiseksi syntymisen kantava idea tuntuisi olevan Jumalalle mieleisten uskovien hemmojen ikuisen elämän varmistaminen. Tärkeä yksityiskohta on se, että iloinen ikuisuus ei ole tarkoitettu kaikille vaan usein toistuu Jeesuksen puheissa ennustus, jonka mukaan kadotukseen joutuvat itkevät ja kiristelevät hampaitaan alemmissa kerroksissa. Viimeisenä päivänä näet ihmiset jaetaan vuohiin ja lampaisiin, joista vuohet viskataan tuliseen järveen, jossa hyö sitten itkevät ja kiristelevät hampaitaan.
Pasolinin elokuva on kuvattu mustavalkoisena. Se ei sikäli vaikuta erityisemmältä ilosanomalta. Henkilöhahmot eivät häikäise kauneudellaan – ehkä nuorta Mariaa lukuun ottamatta. Jeesuksen kulmakarvat ovat kasvaneet yhteen. Hän vaikuttaa tosikolta. Äitään ja veljiään hän ei julistusreissullaan halua tavata vaan nimittää seuraajiaan veljikseen, sisarikseen ja äidikseen. Pasolini on sisällyttänyt mukaan aika paljon Jeesuksen yhtäjaksoista julistusta. Se tuntuu jokseenkin yhtä puuduttavalta kuin luettu evankeliumi siltä osin. Sitä paitsi välillä näyttää kuin Jeesus lukisi puheensa joltain pahvilta. Yksityiskohtia pitäisi pysähtyä miettimään, Jeesuksen vertaukset mennä hutkeltavat ohitse ja kuulostavat täten enemmän mystisiltä kuin että ne toimisivat katselijalle opetuksena. Ehkä elokuva onkin tarkoitettu niille, jotka tuntevat nämä jutut entuudestaan läpikotaisin.
Evankeliumiteksti alkaa Joosefin esi-isien luettelolla. Kyseessä on isälinjan sukujohdos. Kellään ei ole samaa nimeä kuin edeltäjällä. Sukututkimusta hieman harrastaneena tämä tuntuu täydellisen mahdottomalta. Sitä paitsi miksi luetella Joosefin esi-isiä, kun Jeesus on kerran Jumalan poika! Tällaisia merkillisiä kompastuskulmakiviä tekstistä löytää kiusallisen paljon. Onneksi Jeesuksen opetuslapsissa sentään on pari Jaakob- ja pari Simon-nimistä. Koulussa minulla oli koulukavereina 5-6 Jaria samalla luokalla.
Maaningan kirkon vanha alttaritaulu, jossa Johannes kastaa Jeesuksen. |
Jeesuksen vertaukset eivät yleensä avaudu minulle. Laupiaan samarialaisen tarinaa on mielestäni hienosti selittänyt Martin Luther King. Matteuksen evankeliumissa selitys jää keskeneräiseksi. Miksi pappi ja leeviläinen eivät pysähtyneet auttamaan? Tämän tajuaminen on nähdäkseni oleellista koko vertauksessa. Vielä vaikeampi on käsittää vertausta peltoon kätketystä aarteesta. Miksi mies halusi koko aarteen itselleen, jos kerran Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre? Miksei mies perustanut kommuunia ja kutsunut kaikki nauttimaan kanssaan? Entä sitten rikas mies, joka antaa talentit palvelijoilleen ja toruu sitä palvelijaa, joka ei ole keinotellut haltuunsa uskotulla omaisuudella vaan on haudannut sen maahan. Miksei rikas mies vienyt itse rahojaan pankkiin? Olivatko ne jotain harmaita talentteja? En ymmärrä. Minulla ei liene korvia kuulla?
Mutta Jeesus ainakin pääsee Taivaaseen ja meille muille jää ilosanomat ihmeteltäviksi. Ennen Pasolinin elokuvaa joku ohjaaja kertoi, että sen voisi vaikka ottaa mukaansa autiolle saarelle. Noh, onhan siinä niitä luola-asumuksia kuvissa, ehkä niistä voisi ottaa jotain arkkitehtuurivinkkejä saarensa regulariteetin suunnitteluun.