Heini Junkkaala: Kristuksen morsian

Heini Junkkaala (s. 1975) kirjoitti vuonna 2010 kantaesitetyn näytelmän Kristuksen morsian. Vuonna 2013 valmistui Junkkaalan käsikirjoittama ja Kari Paljakan (s. 1958) ohjaama samanniminen tv-elokuva. Elokuvan katselin eilen, sen voipi katsella Yle Areenasta vielä jonkin aikaa. Näytelmän luin tänään. Kuten odottaa sopii poikkeaa elokuva jonkin verran näytelmästä, vaikka aihepiiri on molemmissa sama – puheena on Suomen luterilaisen kirkon suhtautuminen naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen.

Kristuksen morsiamella tarkoitetaan Raamatussa käsittääkseni seurakuntaa tai samassa merkityksessä kirkkoa. Junkkaala laventaa uhallaan morsiamen tarkoittamaan myös vihittävää naisimmeistä. Koska naispappeus oli kirjan kirjoittamisen aikaan jo voitettu kanta luterilaisen kirkon liberaattoreille, puhutaan tässä piispaksi vihkimisestä. Minulle henk.koht. on aivan sama vaikka arkkipiispa ja paavikin olisivat naisia, tuskin koskaan olen heidän kanssaan missään tekemisissä. Myös homoseksuaalisten henkilöitten kirkollinen vihkiminen kävisi minun puolestani. Ihmettelen tosin, miksi homoseksuellit eivät vain vihkiydy maistraatissa, koska avioliitto on kuitenkin isolta osin oikeudellinen sopimus. Mutta tietysti uskovat ihmiset haluaisivat heillä olevan mahdollisuus vihkiintyä siinä missä muillakin. Koska itselleni tällaiset sakramentit ovat vähemmän tärkeitä, kuulostavat lähinnä ihmisten keksimiltä, arvoltaan heikentyneiltä virtuaaliepoleteilta, en osaa panna niille paljon painoa. En käy ehtoollisellakaan, koska en koe kuuluvani täysillä porukkaan. Mutta veisaan kirkossa virsiä ja saatanpa jututtaa pappiakin sekavine kysymyksineni.

Junkkaalan näytelmässä puhutaan paljon sekä naisten kärsimästä epätasa-arvosta että uskonasioista. Moni puheenvuoro tuntuisi vähän muokattuna sopivan muillekin nykypäivän kiistelyjen osa-alueille. Seuraavassa näyte:

Kylmä fakta on, että me eletään totalitaarisessa, yksiäänisessä yhteiskunnassa, jossa ko. elämäntavan kritisointi on kriminalisoitu poliittisen korrektiuden nimissä.

– – – –

Ja missä on niiden ko. henkilöiden oikeudet, jotka eivät halua toteuttaa ko. elämäntapaa?

Elokuva on jotenkin turhankin nätti rakenteeltaan, näytelmä tuntuu jotenkin miellyttävästi rosoisemmalta, tosin näytelmän loppukuviot ovat ehkä hieman yliampuvat.

Eikös tässä nyt olekin jotain tästä. Kirjassa on 127 sivua ja toisten kirjojen mainoksia siihen päälle.