Pieni varoituksen sana

Kuten jotkut saattoivat huomata, luin pari kuukautta sitten aika paljon kuunnelmia ja näytelmiä. Tällaista ei ole minulle ennen tapahtunut, mutta kukapa tietää milloin taas tapahtuu. Syy taannoiseen tapahtumiseen on ollut minulle itselleni selvä: minulla oli viidenkympin villityksen loppukirivaihe päällä. Vaikka käsi onkin nyt lujasti jarrulla, ei kaasun ajoittaista jumittumista voi luultavasti jatkossakaan kokonaan välttää ja käsikin saattaa herpaantua. Viidenkympin villityksen jälkeen minulla on nimittäin alussa kuudenkympin kullitus. Kultaa kaivetaan ja löydettäessä juhlitaan Rovaniemen markkinoilla, jos joku toinen tarjoaa. Sama se mitä tarjoaa. ”Kuhan on märkee!” sanoo suuri ajattelija ja jatkaa, mutta jätetään kertomatta mitä jatkaa. Vanhan sanonnan mukaan osoitteeni olkoon kolmas oja oikealta, älä kumminkaan astu naamalle, jos tavataan. Joku tunnustettu runoilija on lausunut jotakin tähän tilanteeseen sopivaa, onneksi olen sen jo unohtanut, sikäli kuin olen sitä koskaan kuullutkaan. Lisäksi tahdon muistuttaa, ettei liikennemerkkejä tulisi paiskoa ojaan, siellä voi möyriä jo muitakin. Ja kun katson taaksepäin, lapsuuteni päiviin ja öihin, muistan sieltä aina vain vähemmän ja nekin muistot tuntuvat aina vain kultaisemmilta. Puute, kurjuus, lutikat, homehtuneet pullapitkot ja kehnot viihdeohjelmat, kaikki ne tuntuvat kuin jonkun toisen elämään liittyviltä vähäpätöisiltä juonenkäänteiltä, sellaisilta, jotka osaa arvata ennalta kuin olisi itse ne elänyt. Sitä kyllä mietin, mihin kaikki lapsuuteni valokuvat ovat kadonneet, mutta en minä sitäkään kauan jaksa miettiä. Ja valokuvat nyt ovat kumminkin sellaista poseerausta. Sama kulahtanut lautaseinä ja samat vaatimattomasti puetut ihmiset sen edessä, kaikilla ei edes jalkineita. Niin, ehkeivät ne kuvat kuuluneet minun elämääni, ehkä toisten elämät ovat uineet liiveihini lupia kyselemäti? En tainnut olla töissä hylkeenpyyntialuksellakaan, josta minut uhattiin heittää hyiseen mereen, kun olin taas polttanut koko porukan kalapuikot. Mitään erityisempää viherpeukaloa minusta ei tullut. Sen sijaan muistelen viettäneeni kiertelevää elämää, josta oman osansa saivat ketkä taskuilleni kerkesivät. Ja niitähän riitti. Kun elämäntehtäväni oli täytetty, päätin antautua harrastuksilleni. Ne perivät minusta voiton ja minä tunsin kärsineeni sellaisen rökäletappion, että olen pyrkinyt tietoisesti unohtamaan kaiken tiedostamattoman kärsimykseni. Luoja ties mitä minusta olisi tullutkaan, ellei minusta olisi tullut sellaista miksi tulin! Ja miksi minä tulin, se säilyy minulle ikuisesti arvoituksena. Miksi? – jo antiikin aikainen Sinuhe sitä kyseli, mutta saikos vastauksen, hah? Parempi on ihmisen syödä vatsansa täyteen vaikka sitten itse valmistamaansa ruokaa kuin parkua syömättä ja tehdä kaikkien elämästä mälsää. Ei tullut minusta metsätyömiestä, ei totta tosiaan. Ja hyvä niin. Terveys ennen kaikkea. Tai ainakin jossain vaiheessa. Terveyttäkin arvostetaan toisinaan turhan kanssa. Mitä olisi runoilija ilman keuhkotautia! Mitä olisi kola ilman turhautunutta omakotiasujaa, joka talvella haaveilee kesästä ja kesällä talvesta? Ei ole ihmisen kolan hyvä olla yksin. Ja kyllä kovakin kolaus aina jotakin voittaa. En tosin tiedä mitä. Sekin on mainio asia, ettei ihminen tiedä kaikkea edes kuusikymppisenä. Miltä se nyt nuoresta tuntuisi aavistaa, miten vähäinen kehitys hänessä iän myötä tapahtuu? Korkeintaan maha kasvaa kuin emakolla. Parempi on elää siinä luulossa, että joskus se lottovoitto vielä kohdalle sattuu. Juu, ja kyllähän se sattuu, sattuu kolaamisen jälkeen joka paikkaan kuin olisivat pieksäneet. Ei siinä hetikään joka kerta kehtaa suihkussa käydä. Niine nimineen nukkuu ja ihmettelee, miten sitä taas heräsi keskellä yötä eikä uni tule vaikka kääntyisi miten monasti. Ilmankos sitä sanotaan, että levätään vasta haudassa. Dannykin sai 60 pistettä euroviisukarsinnoissa. Onkohan se joku enne? Että nyt kun täytän 60 alan kirjoitella euroviisuja? Tärkeintä sentään, etten ala laulaa. Vaikka laulanhan minä suihkussa ja kirkossa oikein veisaan. Mutta nyt on aanelonen aika täynnä. Menen syömään itse valmistamaani ruokaa. Paistetut varpuset eivät näet lennä suuhuni, mikä on oikeastaan aika hyvä juttu, sillä saan niistä ilmavaivoja.