Ote arjesta. Rauha Knuuttilan kirjoittama kuunnelma sai ensiesityksensä vuonna 1972. Ohjaajana Pekka Parikka. Kuunnelmassa pohjalainen maanviljelijäperhe painiskelee voivuorien ja rahoitusongelmien parissa. Auttaisiko tuotantosuunnan muutos? Kuunnelman nimi on nätisti kahdella tapaa ymmärrettävissä. Arjesta olisi hyväksi saada ote, nottei rupia asiaat käsiistä luistamahan. Tytär tuskailee koulunkäyntinsä kanssa mutta hyräilee Love Storyn teemaa, vanhemmat ja maamieskoulun käynyt poika taloudenpidon ja maatilatalouden uusien tuulien kanssa. Tuotannon koneellistaminen on eräs mahdollisuus, mutta se tulee kalliiksi. Lisäksi pitäisi kenties hankkia palkkatyötä kotitilan ulkopuolelta. Hongkongilainen jyllää ja pakistanilaisiakin pitäisi avittaa. Luin tämän kuunnelman tammikuussa ja totesin varsin mainioksi kuvaukseksi, otteeksi arjesta tosiaankin. Hyvät näyttelijät saavat esityksen myös maistumaan aidolta. Murrekin on juuri sopivankuuloosta näin savolaisen korville. Kuunnelma loppuu niin mukavasti, että jää oikein odottamaan jatko-osaa. Kesto 63 min.
Onneksi on rahaa. Kirsti Hakkaraisen kirjoittaman kuunnelman ohjasi Marja Rankkala vuonna 1966. Teinityttärien, joita esittävät Elina Salo ja Aila Arajuuri, isä on kaatunut sodassa ja äitikin on kuollut sota-aikaan. Tytärten tehtäväksi jää järjestellä äidin hautajaiset. Reippaasti ja innolla tytöt ryhtyvät järjestelyihin. Siunaustilaisuudesta sovitaan, hautapaikka valitaan ja Lahdesta käydään bussilla hankkimassa arkku, kukat ja hautajaisvaatteet ja kuolinilmoitus ja muut tarjoilut. Onneksi tytöillä on käytössään äidin saamat sotakorvausrahat. Ja niistä vielä jäljellekin. Lopuksi tytöt nauttivat annoksen silakkalaatikkoa puoliksi. Luin kuunnelman tammikuussa ja ihastuin siihen kerta kaikkiaan. Niin ovat ilmeisesti ihastuneet monet muutkin. Kuunnelma taisi olla mukana eurooppalaisella kuunnelmafoorumillakin. Jännä kyllä siinä kuunnelmakirjassa mainittiin ensiesityksen tapahtuneen vuonna 1965 – ja mitenpä se muuten olisikaan kirjassa, jonka nimi on Suomalaisia kuunnelmia vuosilta 1964 – 1965. Kesto 32 min.
Muutto keskelle Kemiä. Tuula Mehtosen kuunnelman vuodelta 1976 ohjasi Ilkka Toiviainen. Teini-ikäisen Sirkan perhe myypi talon ja tavarat ja muuttaa maalta asumaan keskelle Kemiä. Sirkan äiti iloitsee lämpimästä vedestä, jota saa suoraan hanasta, mutta Sirkka ei meinaa osata innostua mistään. Toverit sentään houkuttelevat hänet mukaansa Dannyn keikalle Urkille – näkyy olleen komealinjainen urheilutalo, kaareva katto ja kaikkea, silloin ”vähän ennen kyyneleitä”. Tärkeän osan kuunnelmasta muodostaa kuvaus nuorten bileistä. En ole muistaakseni sellaisiin osaa ottanut, mutta kuulostaa kovin aidon tuntuiselta. Sirkka löytää poikaystävän ja käypi koulua. Isän kommunismiakin sivutaan, 1970-lukuun minun mielestäni sopii mainiosti se, että Sirkalle kommari on vain kelju sana, jota kaverit käyttävät, vaikka on hänellä pioneereistakin kokemusta. Kiva kuunnelma, jossa ajankuva tuntuu oikeansävyiseltä eikä liioitteluun ratketa. Loppu on sopivan valoisa, muttei imelä. Kesto 60 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti