Kuuntelin varsin tunnetun scifi-romaanin perusteella tehdyn viisiosaisen kuunnelmasarjan. Ursula K. Le Guin (1929 – 2018) on scifi-kirjallisuuden suuria nimiä, jolta en ole lukenut yhtään mitään. Tämän romaanin The Left Hand of Darkness, vuodelta 1969, ostin suomennettuna eräälle tuttavalleni synttärilahjaksi. Hän taisi loukkaantua teoksen nimen takia, eikä hän sitä paiten tykännyt scifistä. Joitakin aikoja myöhemmin hän palautti kirjan minulle, yritin sitä lukea, mutta eipä se sujunut minultakaan. Nyt kuuntelin sen pohjalta vuonna 1993 valmistuneen kuunnelmasarjan nimeltä Pimeyden vasen käsi. Kuunnelman suomenti ja kuunnelmaksi sovitti Kalevi Nyytäjä, sen ohjasi Ilkka Vanne, seikkailutarinaan sopivan musiikin sävelti Johnny Lee Michaels.
Tarinassa galaksien välisen yhteisön, Ekumeenin, lähettiläs Genly Ai (Jussi Lampi) lähetetään tutustumaan jääkautta elää helkyttelevään Talvi-planeettaan tarkoituksena saada planeetan valtiot liittymään 83 planeettaa ja kolmen tuhatta valtiota sisältävän Ekumeenin tähtien piiriin. Puuttuisi vain, että Genly Ai olisi nimikkeeltään yhdentymiskomissaari. Talvi-planeetalla eli Gethenillä on kaksi keskenään vihamielistä valtiota: Karhide ja Orgorey. Karhiden puolelle laskeuduttuaan Genly tutustuu loordi Estraveniin (Marja-Leena Kouki), joka kumminkin karkoitetaan pian Orgoreyn puolelle maanpetoksen vuoksi. Jatkossa tarina seuraa Genlyn ja Estravenin vaiheita sekä erikseen että sittemmin taas yhdessä.
Juu, ja nämä ihmiset siellä Gethenillä ovat kaksineuvoisia eli voivat olla tarpeen tullen miehiä tai naisia. Tätä tarvetta he kutsuvat nimellä kemmer. Se tulee heidän osakseen kerran kuussa neljäksi päiväksi. Jotta tämä sattuisi sankariparin yhdessäolon aikoihin, joutuvat he kulkemaan pakoreissulla ylitse mannerjään kahteen pekkaan, mihin kuluu sopivan pitkä aika.
Tarinaan on sisällytetty uskontoa, jossa on taolaisen ajattelun jin&jang-piirteitä, mikä reilusti lausutaan ilmi Terra-planeetalta kotoisin olevan lähettilään toimesta.
Aika pitkä kuunnelmasarja, viisi osaa, joista kukin kestää noin 50 min. En epäile, etteikö romaanissa moniin asioihin paneuduttaisi syvällisemmin kuin kuunnelmassa on mahdollista tehdä. Hyvin tämä kumminkin sopi kuunneltavaksi näin tiukkana pakkastalvena, jolloin saattaa itse kunkin mielessä häilähtää vanha kysymys: kuljemmeko kohti uutta jääkautta? Tähän viittaa myös tekstin oheen liittämäni kuva, jossa voi hyvällä mielikuvituksella nähdä vaikka avaruusmiesten jalanjälkiä outerplanetaarisilla lumilakeuksilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti