Rautalampi, entinen emäpitäjä

Eilen kävin vaimoni kanssa asioikseni lyhyellä vierailulla Rautalammilla, koska siellä ei ollut ennen tullut käytyä. Matka ei ole kovin pitkä, vain reilut 90 km, joten kun puoliltapäivin lähdimme kotipihasta Turun tuomiokirkon kellojen saattelemina, olimme perillä tunti ja 20 minuuttia myöhemmin. Välillä tankattiin autoa etelä-Kuopiossa, kun siellä on yleensä vähän halvempaa.

Rautalammilla paikoitimme auton Alatien varteen kirkossakävijöille varatulle paikalle. Sitten katselimme hetken Rautalammin kirkkoa ulkoapäin. Se on iso keltainen puukirkko, joka kauempaa näyttää suurelta kerrosteiselta rasialta. Itse olisin valinnut värisävyksi rusehtavamman. Kirkko on valmistunut vuonna 1844, arkkitehtina Carl Alexander Engel, tyylinä empire, työtä johti rakennusmestari Mauno Tolpo, tiedot wikipediasta.

Kirkko sijaitsee kirkkojen tapaan pienellä kumpareella, mikä on järkevää vesien ohjauksen vuoksi. Sisällä käydessä kirkko vaikuttaa hyväkuntoiselta, lattia natisee vain paikoin ja maalipinnat ovat ehjät. Sisätilat ovat laajat, parvet molemmilla sivuilla vetävät paljon väkeä, urut ovat isot ja komeat. Alttaritaulun maalasi pääosin Väinö Hämäläinen, jonka kuoltua hänen poikansa Lauri Hämäläinen teki työn loppuun. Jeesus siinä puhuu venheestä Genesaretin järvellä.

Yleisvaikutelmaltaan kirkko on siisti, valoisa ja laaja. Alttariseinän korkeat pylväät on tehty puusta ja niihin on maalattu marmorikuvio. Tekstiilit ovat yhtenäisen vihreäsävyiset ja nätisti pelkistetyt.

Kellotapuli on erillinen kaunis rakennus, joka sijaitsee hautuumaan yhteydessä. Tapuli on vuodelta 1768. Hautausmaan laidalla kasvaa Konttipihlaja, jonka oksille ovat aikoinaan kirkossakävijät voineet jättää eväskonttinsa. Pihlajan juurelle on laitettu laakea laattakivi, jota voi mokartaa pienellä kivellä, jolloin laatta kajauttaa ilmoille menneitten polvien keskinäistä luottamusta ja rehellisyyttä meriteeraavan äänen.

Kirkon viereisessä laajassa puistossa lepäävät sankarilliset vainajat. Sieltä löytyy myös Toivo Anttilan laatima muistomerkki niille uutisraivaajille, jotka Rautalammilta lähtivät muinoin Ruotsin Värmlantiin ja sieltä sitten Pohjois-Amerikkaan, jonne perustettiin aikanaan Yhdysvallat.

Rautalammin keskustaa halkova keskusraitti on nimeltään Kuopiontie. Sen toisella puolen sijaitsee kirkko ja toisella puolen Rautalammin museo.

Alle kolmentuhannen asukkaan Rautalampi voi olla ylpeä museostaan. Jo sisäänkäynnin edustalla tervehtää tulijaa Ville Vallgrenin veistos Sielulintu. Pysyvät kokoelmat ovat vaikuttavat, sieltä löytyy mm. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus allekirjoitettuna, tosin kopiona. Syy tähän on, että erään allekirjoittajista, John Morton nimeltään, arveltiin pitkään olleen Rautalammilta lähtöisin olleen Marttisen suvun poikia.

Tämän kesän vetonaulana on toiminut paikkakunnalla asuneen runoilijan Yrjö Kaijärven ja maalaustaiteilija Reidar Särestöniemen rakkaussuhde ja sen merkit Särestöniemen tuotannossa. Vaikka esillä olevat Särestöniemen maalaukset jättivätkin minut melkein yhtä haaleaksi kuin esille asetellut Yrjö Kaijärven runot, oli siellä kumminkin yksi kaunis maalaus lappilaisesta koivikosta pohjoisen auringon loimussa. Emme alkaneet hieroa siitä kauppoja, ostimme sen sijaan jääkaappimagneetin teoksesta Rakastuneet hylkeet. Sanoakseni hyvän puoltolauseen Yrjö Kaijärvestä runoilijana, olen blogiaikanani tutustunut hänen Baudelaire-suomennokseensa Pahan kukkia ja pidän sitä oikein mainiona.

Tuulimylly Pieksämäeltä.

Museossa on esillä paljon rautalampilaisten siististi pitämää ja huolella säilömää tavaraa vuosikymmenten takaa. Vermlannin metsäsuomalaiset ovat myös saaneet oman osastonsa. Museorakennuksen ympärille on siirretty vanhoja maatalous-Suomen rakennuksia, joitten hirret ja pärekatot ovat hyvin hellyttäviä.

Jokaisen aitan takaa pälyilee museo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koska kahvilaa emme kyliltä löytäneet, ajelimme Ysitien varteen Koskeloon ja kahvittelimme siellä ennen kotimatkaa. Kotona oltiin joskus viiden seutuun.