perjantai 20. toukokuuta 2011

Albert Camus: Sivullinen




Sivullinen (L'Étranger) on Albert Camus'n romaani vuodelta 1942. Sen on kääntänyt suomeksi Kalle Salo vuonna 1947. Romaani on minämuotoinen kertomus tapahtumista, joitten päähenkilöstä käytetään vain sukunimeä Meursault. Mies on iältään ehkä kolmekymppinen ja työskentelee toimistotehtävissä jossakin yksityisessä kauppaliikkeessä. Työtehtäviään Meursault ei paljoa kuvaile vaan kertomus keskittyy hänen yksityiselämäänsä ja sisäiseen maailmaansa. Tapahtumapaikka on nykyään eksoottiselta tuntuva ranskalainen Algeria, sen pääkaupunki Alger.

Luin tämän romaanin jo lukiossa, mutta en muistanut siitä paljoakaan. Lienenkö kaikkea silloin ymmärtänytkään? Arvelin, että nyt se vaikuttaisi minusta varmasti kovin erilaiselta kuin nuorempana. Lukiessani tuntui kuitenkin siltä, etten ollutkaan vanhentunut niin paljoa kuin kuvittelin. En tajunnut romaanin suurta ajatusta. Minusta päähenkilön asennemaailma on lähinnä kummallinen. Hän sanoo kaiken olevan hänelle yhdentekevää. Toisaalta hän ei halua pakottaa itseään sellaiseen mitä ei todella tunne haluavansa. Mutta kuitenkin hän toimii sen perusajatuksensa suhteen epäjohdonmukaisesti. Hän jättää paikoitellen noudattamatta normaaleina pidettäviä kohteliaisuussääntöjä ja toisinaan hän noudattaa niitä. Kun tyttöystävä kysyy: ”Rakastatko minua?”, Meursault vastaa kuin murrosikäinen, ettei rakasta, mutta voisi kyllä mennä naimisiin hänen kanssaan, ihan sama. Sen sijaan kun koiraansa piesseen miehen seura alkaa käydä rasittavaksi, Meursault ei kehota miestä poistumaan asunnostaan vaan on häntä kohtaan inhimillinen. Toisaalta olen sitä mieltä, että rehellinen ihminen juuri puhuukin itsensä pussiin, sillä ihminen ei kykene olemaan täysin johdonmukainen käytöksessään. Tämä henkilö vaikuttaa kuitenkin lähinnä diivailevan omalla moraalisuudellaan enkä pidä siitä lainkaan. Ei ihmisen tarvitse tuntea tunteita, joita hän ei tunne, mutta toisen ihmisen arvostaminen ainakin kohteliaisuussyistä on yhteisöllisen elämisen lähtökohtia. Käytöksellään Meursault "sylkee" tyttöystäväänsä päin kasvoja, mutta armahtaa naapurinsa, joka ei hänelle paljoa merkitse.

Luin wikistä, että ranskalaiset ylioppilaat olivat 1970-luvulla valinneet Camus'n kirjailijaksi, joka oli eniten vaikuttanut heihin. Olenkin sitä mieltä, että nk. ranskalaisen ”uuden aallon” elokuvissa on paljon samaa asennetta kuin tämän kirjan minäkertojalla. Parhaimmillaan tuo asenne on virkistävän erikoinen ja moderni, mutta esimerkiksi Jean-Luc Godardin elokuvissa esiintyvä kasvoille lyövä anarkia ei minua miellytä.

Kun muistelen omaa itseäni lukioikäisenä, olen sitä mieltä, että on ollut kerrassaan vahingollista luettaa minunlaisellani hyvin vähän lukeneella nuorella tuontyyppistä kirjallisuutta. Camus'n romaani vaikuttaa lukijaansa, se lienee jäänyt minun mieleeni turhankin voimakkaasti.

Minusta nuorille pitäisi luettaa helppotajuista kirjallisuutta vielä lukiossakin. Varsinkin poikien, jotka nykyäänkin yleensä lukevat vähän, lukemista pitäisi koulun harkita tarkkaan ja olla mieluummin lempeämmällä kuin karskimmalla linjalla. Ei Tuntematon sotilas ole mikään nuorisokirja. Nuorisolle soveltuvat Gogolin novellit, Manillaköysi, Vanhus ja meri tai Torstai on toivoa täynnä. Jos jotain vaikeampaa pitäisi luettaa, niin eikö riitä Kafkan novelli Muodonmuutos? Sen sijaan Rangaistussiirtolaa en suosittelisi. Paitsi että nuoret voivat lukiessaan kyllästyä lukemaansa, he voivat myös vaikuttua ei-toivotulla tavalla. Ei liikuntaharrastustakaan ole viisasta aloittaa cooperin testillä tai aitajuoksulla, kalliokiipeilystä puhumattakaan.

Koska kirja on lyhyt, sen lukemiseen meni minulta pari-kolme päivää. Mekaaninen lukeminen olisi varmaan sujunut päivässäkin, mutta kertomuksessa on rattaille jauhamista ja mielelle nielemistä, mikä ottaa aikansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti