Meksikolainen Octavio Paz huomioitiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1990. Palkintokomitea kuvaili hänen runoaan ”Aurinkokivi” (Piedra de Sol) surrealistiseksi. Runo julkaistiin vuonna 1957. Suomeksi se ilmestyi jo vuonna 1969 osana nidettä nimeltä ”Kello 0”. Itsenäisenä kirjana runo julkaistiin vuonna 1990. Sen on suomentanut Pentti Saaritsa.
En aikaisemmin ole lukenut kirjaa, joka koostuu yhdestä runosta. Tarkalleen ottaen tässäkin kirjassa Pazin runon lisäksi siteerataan ranskalaisen Gerard de Nervalin runoa ”Artémis” (vuodelta 1853), jonka ensimmäinen säkeistö aloittaa kirjan. Suoraan sanoen en tiedä miksi se runonpätkä on mukana. Pazin pitkän runon nimi ”Aurinkokivi” viittaa asteekkien muinaiseen kalenterikiveen. Myöskään tätä viittausta ei ihmeemmin runossa selitellä. Espanjankielisen wikipedian mukaan Pazin runossa on 584 jaetta (?), mikä luku on kuulemma ollut asteekeille tärkeä, sillä Venus-planeetan synodinen kiertoaika on kuulemma noin 584 vuorokautta. En ala laskemaan mitään jakeita, koska en ymmärrä mitä ne oikeastaan ovat. Google-kääntäjää lainatakseni ”jokainen säe on täydellinen itsessään paitsi jos ne päätökseen kaksi riviä tai enemmän”. Runo on tässä uudessa julkaisussa sijoitettu 78:lle sivulle, joista joka toinen on tyhjä, niin että oikeastaan sivuja on täytetty 39 kappaletta + de Nervalin runonpätkä. Se numeroista. Ja asteekeista. de Nervalista myös.
Mistä runo sitten kertoo, kun sitä on pulpunnut kokonaiseksi kirjaksi asti? Mielestäni kirja on runollinen kuvaus kirjoittajaminän henkilökohtaisesta historiasta ja hänen elämänkatsomuksestaan laajasti ottaen. Kirja vaeltelee mielikuvien sademetsissä ja kaupungeissa, se virtaa eteenpäin vuolaana kuin vuoripuro tai juhannuksen paluuliikenne, niin vuolaana, ettei runoilija saa mahdutettua yhtään yksittäistä pistettä jakeittensa sekaan. Ajatusviivoja, lainausmerkkejä, sulkumerkkejä, pilkkuja, puolipisteitä, kaksoispisteitä, kolmea pistettä ja jopa kysymysmerkkejäkin kyllä esiintyy. Tämä varmaan merkitsee jotakin. Ehkä se tahtoo sanoa, ettei elämä oikeastaan koskaan pysähdy, se vain muuttaa muotoaan kuten ihminen ajan hampaissa.
Suurin teema lienee kuitenkin rakkauden ylistys. Toisiinsa rakastuneet ihmiset riisuutuvat alasti ja yhdessä he tavoittelevat takaisin ”osuuttamme ajasta ja paratiisista”. Yhteisen hurmion matkaa seuraa hämmästynyt tietoisuus elämän loistosta ja turvattomuudesta, aika antautuu avaruudeksi. Runon mukaan elämässä ei ole minää vaan me, ”kaikki on yhteydessä kaikkeen ja muuttaa muotoaan”. Runon suuret kysymykset kuuluvat seuraavasti:
– milloin elämä todella oli meidän?
milloin olemme todella sitä mitä olemme?
Tätä runossa pohditaan monelta kantilta. Puhutaan muistoista, menneisyyden ja ihmisen nykyisen olemuksen suhteesta, kuoleman hiipivästä läsnäolosta elämässä, elämän jatkuvuudesta kuoleman jälkeen, elämästä ennen syntymää ja uudesta alusta. Kaikki kiertyy rakkauteen, yhteyteen toisiin ihmisiin ja luontoon suurena kokonaisuutena. Runo itse kiertyy lopussa takaisin alkuun, uudelleensyntymään, elämän kiertokulkuun. Tässä kohdin viittaus asteekkien aikakäsitykseen nouseekin esiin, sille aika ei asteekeille ollut janamainen vaan päättymätön kehä.
Minulle tulee tästä pitkästä runosta mieleen oppikoulun musiikin tunnit. Opettaja esitteli meille klassista musiikkia soittamalla äänilevyiltä kepeitä tunteellisia teoksia, joita hän kutsui ”sinfonisiksi runoelmiksi”. Ja runon sinfonia tästä Aurinkokivestä tulee mieleen. Kun oppikoulussa sain kuulla sellaisia sinfonisia runoelmia kuin Moldau, Bolero, Noidan oppipoika, Pellavatukkainen tyttö, Yö autiolla vuorella ja Kalmantanssi, voisi sarjaan nyt lisätä vaikkapa sellaiset sävellykset kuin Oodi ilolle, Solveigin laulu, Vallankumousetydi ja Marssi mestauslavalle. Näin saataisiin aikaan cocktail, joka liikkuu samoilla vesillä kuin Aurinkokivi.
Luin tätä kirjaa aluksi lukuisien tarkkailijoitten läsnäollessa sivulle 61 vajaan tunnin aikana. Tavoitellessani parempaa ymmärrystä lukemastani aikaa tuhrautui neljä päivää. Lopullista kirkkautta teoksen suhteen tuskin tavoitan milloinkaan, mutta lohtunani on uuden yrityksen mahdollisuus joskus seuraavassa elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti