Edith Södergran: Kultaiset linnut

Edith Södergran (1892 – 1923) kirjoitti runoja ruotsin kielellä vuodesta 1914 lähtien. Häneltä julkaistiin viisi runokokoelmaa. Luin kaikista hänen runokokoelmistaan koostetun kokoelman ”Kultaiset linnut”. Runot käänsi suomeksi vuonna 1929 Uuno Kailas.

Nuorena Edith Södergran asui Pietarissa, jossa hän kävi saksalaista koulua. Isän kuoltua keuhkotuberkuloosiin myös tytär sairastui teini-ikäisenä. Edithiä hoidettiin parantoloissa ja kamppailu tautia vastaan vaikutti varmasti hänen runouteensa, jota sävyttävät kuoleman ajatukset. Hänen tunnetuin runonsa Landet som icke är, suomeksi Maa jota ei ole kertoo unelmien maasta, runoilijan löytämästä aarteesta, taiteen madonreiästä, jonka kautta voi nousta taivasten tasolle, vilvoittamaan raadeltua otsaa kuun kasteella. Runon maa jota ei ole merkitsee samalla kuoleman valtakuntaa, jossa kaikki kahleet kirvoittuvat. Niinpä käännöksen kautta runo ohjaa lukijan myös käännösten tekijän runouden pariin: Kailaan Uni ja kuolema -runot (vuodelta 1931) tuntuvat operoivan paljolti samalla maaperällä.

Södergran luetaan Suomen ruotsinkielisten modernistien joukkoon kuuluvaksi. Hänen tiedetään pitäneen yhteyttä kirjailija Hagar Olssoniin sekä runoilija Elmer Diktoniukseen. En ole ihan tarkkaan selvillä siitä, mikä näistä Edith Södergranin runoista tarkemmin ottaen tekee niin modernistisia. Kailas ei ole ainakaan kääntänyt useimpia niistä mitallisina. Parissa runossa on riimejä. Ehkä tämä vapaa mitta on sitä modernismia? Kokoelman jälkilauseessa puhutaan Nietzsche-vaikutteista. En tunne miestä, mutta Södergran lienee hänestä viehättynyt, sillä on eräässä runossa Nietzschen haudallakin. Ehkä näissä runoissa sitten on jotain vaikutteita tältä suurelta oppi-isältä?

Kaikkiaan kokoelman runot tuntuvat muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden. Runoilija puhuu paitsi kuolemasta, myös taiteilijan suuresta tehtävästä, taiteilijan mahdista ja toisaalta ihmisen pienuudesta, katoavaisuudesta. Jumalakin mainitaan, toisinaan ehkä Raamatun Jumala, toisinaan joku vallan toinen. Raamatullisia kuvia täydentävät muut mytologiset hahmot. ”Jumala on kaikessa” -ajatus toistuu myös. Osansa runoissa saa myös rakkaus, voisi sanoa erotiikkakin. Runot luovat voimakkaita ja suuria kuvia, runoilija hyödyntää vastakohtia, vertauskuvia, dramaattisia käänteitä. Luonto on mukana runoissa joko sadunomaisena elementtinä tai puutarhana, puistona.

Eräs teema Södergranin runoissa näyttää olevan ylösnousemus tai uudestisyntyminen. Tätä hän käsittelee esimerkiksi runossaan Muotokuva. Runo on mielestäni tulkittavissa ainakin kahdella tavalla. Toisaalta siinä voi nähdä eroottista vihjailua. Rakastettu piirtää kertojan kuvan vesilinnun munan kuorelle. Runo onkin sijoitettu kokoelmassa rakkausaiheisten runojen joukkoon. Toisaalta muna on ylösnousemuksen vertauskuva. Rakastettu piirtää munankuoreen sipulintaimen ruskeaan multaan. Sipulista tulee mieleen sipulikupoli, ortodoksikirkon tunnus, sipuli, rukouksen vertauskuva. Kertojan valittavat, ehtoonpunaiset laulut vaihtaa kevät vesilinnun munaan. Ehtoo, ilta viittaa elämän hiipumiseen, kevät uuteen alkuun. Toiselle puolelle munaa piirretään sipulintaimi, uusi alku ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuva hiekkakumpu.

Minuun nämä runot tekivät kyllä vaikutuksen. Luultavasti lueskelen niitä myöhemmin lisää. Nyt luin runot päivässä tutustuttuani ensin parin päivän ajan siihen mitä netissä modernisteista kirjoitetaan. Lisäksi silmäilin muita Suomen ruotsinkielisiä modernisteja, joita olen lukulistalleni valinnut eli Gunnar Björlingiä ja Henry Parlandia.