maanantai 25. heinäkuuta 2011

Yrjö Jylhä: Kiirastuli


Yrjö Jylhän (1903 - 1956) runokokoelma Kiirastuli käsittelee Suomen kohtalon vuosia, aikaa ennen talvisotaa ja sen jälkeen. Ennen kaikkea kirja sisältää kalliita runokuvia itse sodasta. Jylhän teos julkaistiin vuonna 1941.

Yrjö Jylhä oli klassisen runon taitaja, joka kuului Tulenkantajiin, suomalaiseen nuorten modernistitaiteilijoitten ryhmään. Hänen tavallaan klassisen, mitallisen ja loppusoinnutetun runon kirjoittajia ryhmässä olivat mm. Elina Vaara, Lauri Viljanen ja Uuno Kailas. Nuoret mitallisen runon kirjoittajat erosivat edeltävien sukupolvien taitajista lähinnä aiheen valinnan ja käsittelyn osalta. Tietysti esim. Uuno Kailas kirjoitti myös perinteistä runoutta, virsi 584, Suomalainen rukous, on hänen käsialaansa.

Niinikään monet Kiirastuli-kokoelman runot tuntuvat nykylukijasta (lue: minusta) jokseenkin yhtä paatoksellisilta kuin V. A. Koskenniemen vaikuttava ”Syysilta metsässä”. Ehkä kuitenkin mahtipontisuus-ruuvia on Jylhän runoissa kierretty vähän pienemmälle. Uskonnollisuus on myös läsnä Kiirastulen runoissa. Eräs kokoelman tunnetuimmista runoista, ”Pyhä yö”, kertoo lapsesta, joka syntyy kirvesmies Joosepille jouluna. Runo tekee tavallaan kaikista rintaman miehistä evankeliumin paimenia tai taivaallista sotaväkeä, jotka ainakin sen yön ajaksi ottavat tehtäväkseen suojella lasta petojen hyökkäyksiltä. Samalla suurten kuvien linjalla kulkevat monet muutkin runot.

Itse asiassa pidän kokoelman parhaimmistoon kuuluvina juuri juhlarunoja ”Runo kansalleni” (kirjoitettu jo v. 1938 vapaussodan tapahtumia muistaen) ja ”Vaienneet voittajat” (kirjoitettu v. 1940, jolloin Helsingissä järjestettäväksi oli kaavailtu olympiakisat). Jylhän upea mitallinen ja loppusoinnutettu runo sopii loistavasti juuri sankarirunoihin ja palvoviin ylistyslauluihin. Hänen osallisuutensa Tulenkantajien ryhmässä lienee vaikuttanut siihen, että runoista ei ole muodostunut ylenmäärin hehkuttavia ja silti niitten uljas tyyli tekee kunniaa isänmaalle ja Suomen kansan taistelijoille.

Tietenkin se mikä tekee Kiirastulesta klassikon runokokoelmien joukossa, on sen omakohtaisuus. Jylhä toimi talvisodassa upseerina. Runoissa hän lähettää miehiä taisteluun, runoilijaa mukaillakseni ”hellin katsein, mutta kovin käskyin”. Puolet palaa hengissä, moni makaa ahkion pohjalla. Elossa selvinneet saattavat rynnäkön jälkeen hymyillä, kaikki kaipaavat kuitenkin pois rintaman helvetistä. Runoilija ei mässäile kauhukuvilla, vihollisen raketit voi nähdä tähdenlentoina.

Jylhän runot järkyttävät lukijaa, mutta ne tekevät sen tyylikkäästi, pienen ihmisen tragedioilla. Runossa ”Kotiin” loman saanut ansioitunut sotilas kaatuu viimeisessä hyökkäyksessä ennen lomaansa, pääsee vihdoin kotimatkalle ja saa kuin saakin ristin – tosin suuremman kuin oli suunniteltu. Tämän runon kautta syntyy yhteys Yrjö Kokon ”Pessiin ja Illusiaan”. Sanonnan mukaan ”sota ei yhtä miestä kaipaa”. ”Pessissä ja Illusiassa” ainoa nimeltä mainittu mies, korpraali Pienanen, saa edustaa koko sotilaskuntaa. Hänen kaatumisensa ennen lomallelähtöä tuntuu juuri siksi armottomuudessaan niin satuttavalta.

Tunnettuja runoja Kiirastuli-kokoelmassa ovat myös ”Kaivo” ja ”Kohtaus metsässä”. Kaivo on trokee-mittaan sepitetty kuvaus, jossa tulee esiin talvisodan arki – runon soturien ongelmana on, mistä saada vettä. Kaivo on jäänyt joko rintamalinjojen väliin tai ainakin sellaiselle kohdin, josta vihollisen tarkka-ampujan on helppo poimia päiväsaikaan kaivolla kävijä. Korsussa, maan alla, on kertojan mukaan ”tyyntä, kodikasta”, mutta haavoittunut sotamies kaipaa huokaillen vesitilkkaa. Vettä saa kuitenkin vain lunta sulattamalla ja lumi on kertojan mukaan mustaa, ”sen peittää pirstat, savu, saasta”. Lopulta eräs miehistä saa ilmeisesti tarpeekseen toverinsa pyynnöistä ja lähtee noutamaan tälle vettä. Runo järkyttää dramaattisuudellaan, minkä lisäksi se saa komeasti nostetta toimivasta riimittelystä ja mitallisuudesta:

haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
veljet, vesitilkka tuokaa –.

Kohtaus metsässä -runossa kertoja joutuu äkkiä kasvokkain vihollissoturin kanssa. Runossa venytetään tapahtumaa viiden säkeistön mittaiseksi sodan moraalin pohdinnaksi. Kertoja tuntee selvästi myötätuntoa taiston kentälle kaatuvaa vastustajaansa kohtaan. Kuten tästä runosta, myös monesta muusta jää lukijalle tuntu siitä, ettei koettu jätä runoilijaa rauhaan, vaikka rauha koittaakin. Tämä vaikutelma korostuu kokoelman viimeisessä runossa ”Näky”, jossa kaatuneitten miesten armeija tulee pyytämään runoilijaa johdattamaan heitä takaisin taisteluun, joka heiltä jäi kesken. Vastahakoisesti, mutta velvollisuudentunnon ajamana runoilija suostuu. Tuloksena lienee tämä kokoelma.

Tuoko Kiirastuli jotakin uutta sodasta kertovaan kirjallisuuteen? Ainakin se on tunnetuin runokokoelma talvisodasta. Kirjoittajan omakohtaisen kokemuksen kautta Kiirastuli on viesti niiltä miehiltä, jotka menettivät henkensä talvisodassa, kuten myös niiltä, jotka sodan myllerryksestä hengissä selvisivät. Heistä jokaisella on ollut sodasta oma tarinansa. Kiirastuli kertoo yksilöitten kautta yhteisestä kärsimyksestä, torjuntavoitosta, joka pelasti Suomen.

Kiirastulen lukemiseen käytin pari päivää. Osa runoista oli entuudestaan tuttuja.

12 kommenttia:

  1. Kiitos arviostasi. Kommentoin jotain, jos sallit. En yleensä ´rohkene`. Toisaalta kirjoittelijana toivon joskus, että joku kommentoisi. Mukava itsellekin on kirjoittaa.

    Löysin sivusi sattumalta hakiessani riviä paria Yrjö Jylhää. Yritän onnitella tekstiviestillä hyvää kaveriani, joka täyttää tänään 65v. Tiedän ettei hän pidä sodista. Enhan minäkään. Olemme juuttuneet niihin kuitenkin, koska isämme (molemmat syntyneet 1915) olivat siellä.

    Olit lukenut Kiirastulta heinäkuun helteissä? Jylhä odottaa edelleen lukemistani. Kiertelen ja kaartelen miestä, vaikka kaveriksi haluan. Hänkin isäksi parempi. Olenhan vasta 64v.

    Iän myötä sielu vain herkistyy. Tai palaako se nuorukaisen alkutilaan? Luin lukioikäisenä enemmän runoja. Myöhäisessä miehuudessa paluu runon luo alkaa uudestaan? Matka Jylhän kanssa raskas kai.

    Nimimerkki Reiska_l

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kommentistasi! Näihin blogiarvioihini saa vastata ihan vapaasti.

    On vaikea valita sitaattia toisen puolesta, mutta kyllä Kiirastulesta varmaan jotain löytyy, esimerkiksi kokoelman viimeisen osaston "Vaienneet voittajat" joukosta?

    Viime kesänä luin Kiirastulen ensimmäistä kertaa alusta loppuun kokonaan. Hieno kokoelma. Samoihin aikoihin kirjoitin puhtaaksi eräitä talvisodan rintamalta lähetettyjä kirjeitä. Aikamoinen yhteisvaikutus.

    Kyllä mies iän myötä muuttuu herkemmäksi. Taitaa olla jotain hormonaalista? Minä kyynelehdin nykyään huvinäytelmissäkin.

    VastaaPoista
  3. Tässä minä Jylhästä http://leenalumi.blogspot.com/2009/12/kaulaltas-polya-puuterin-hengitan-suin.html

    Mies joka kirjoittaa: 'Kaulaltas pölyä puuterin, hengitän suin ja...' ei voi olla pateettinen eikä tylsä. Kunpa löytäisin hänen rakkausrunonsa jostain...

    VastaaPoista
  4. En tunne Jylhän muuta tuotantoa. Tämä Kiirastuli-kokoelma osoittaa kuitenkin, että hänellä oli tekniikka erinomaisesti hallussa. Minusta pateettisuus ei välttämättä ole pahasta. Englanninkielestä suomeen siirtynyttä pateettinen-sanan uutta merkitystä kieltäydyn käyttämästä.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti en ole polkaissut kenekään varpaille, kun ole tehnyt Jylhän "Kiirastuli" kokoelman runoihin sävliä. Kaikki laulut ovat vielä demo asteella ,mutta tarkoitus on saada hommaa eteenpäin pikkuhiljaa... Olis kiva saada arvioita ja mielipiteitä asiasta... Hyvää Joulun odotusta kaikille T Esko Ilonen Tässä linkki>>
    http://www.mikseri.net/artists/?id=144406

    VastaaPoista
  6. Vaiennut kenraali Airo toi ensimmäiseen ja ainoaan TV-haastatteluunsa mukanaan pienen kirjasen: Sun Tsu, Sodankäynnin taito, ja sanoi, että tämä sisältää kaiken. Kun sotaveteraaneilta kysyttiiin 80-luvulla kirjasuosikkien listaa, ja RUNOkirja Kiirastuli pääsi kakkoseksi - nämä miehet eivät juuri runoja lue. Miksi? Ilmeisesti tämä teos osui heidän sielunsa ytimeen kuin täsmäase, ja lisäksi tyylillä jonka vain sanan taituri osaa. Ei näistä veteraani pojalleen puhunut, pienelle vielä. Vaimolle nyt ei ainakaan - ettei vaan luule heikoksi. Kavereitten kesken jotain ehkä näistäkin joskus... mutta kun "komppaukko" itte kirjotti runokirjan näistä tunnoista, niin siellähän ne jo on ja siihen voi aina viitata...juhlissa, sitte.

    Vastarannan "Yrjö Jylhä" oli Jevgeni Dolmatovski: "...Yks ajatus: vielä elän, vain meitä kannustaa... on idässä jokia paljon, mutt´raskaimmin aaltoaa, vuo ikuisen Taipaleenjoen, joka purosta muistuttaa.."

    Tänään kaatuneiden muistopäivänä minua koskettaa hänen itsemurhaansa edeltänyt viimeinen runo NÄKY (kaatuneista tovereistaan), koska siinä kertakaikkiaan sivuutetaan omien poikien sukupolvi (suuri ikäluokka) ja pannaan toivo pojanpoikiin, kun tarvitaan taas tosi miehiä remmiin!
    Heidät mainitaan jopa kahteen kertaan. "...puhalla meihin henki taas ja meidät tuleen heitä, ja pojanpoikain rinnalla me kerran taistelemme..kun suvut uudet taisteluun taas kutsuu synnyinmaanne." (?) - Ei ihme, että nuoret ja veteraanisukupolvi ovat toistensa hengenheimolaisia ihan uudella tavalla. Mutta hienoa se on ja antaa turvallisuuden tunnetta kaikille meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin tuon Airon haastattelun kun se hiljattain esitettiin tv:ssä. Mies oli yhä tosi skarppina vastailemassa. Ajattelin että pitäisi joskus lukea se Sun Tsu. Ehkä voisi lukea jotain myös Ilmari Turjalta, joka Päämaja-näytelmäänsä loi niin upean kuvauksen Airosta.

      Kiirastuli on hieno sotaa käsittelevä teos. Se on mielestäni myös sodanvastainen viisaalla tavalla. Kiirastuli ei tuomitse sotilaita, ainoastaan sen tilanteen, joka on ajanut ihmiset toisiaan vastaan.

      Viime sodista on kulunut pian 70 vuotta. En usko enää vastaavanlaisen sodan mahdollisuuteen Suomessa. Kokemukset maailman sodista, esim. Vietnam, Afganistan, Irak, ovat opettaneet, etteivät sodissa enää ratkaise niinkään rintamalinjat. Sodat ovat muuttuneet kuluttavaksi ja pelottavaksi sissi-iskujen sarjaksi, joka käynnistyy vasta laajamittaisten sotatoimien päätyttyä. Niinpä valloitussodalla ei enää nykyään liene paljoa saavutettavissa, elleivät valloitetut jostain syystä halua tulla valloitetuiksi.

      Poista
  7. sanna taalta usa:sta.Kun olin Iitin ylaasteella kausalassa ja kasityotunnilla,loysin jatkosodanaikaisia kotiliesilehtia valitunnilla.Oli yksi runo,joka jai mieleeni yhdella katsauksella:"Oli muuan,Jooseppi ,kirvesmies,oli siella,missa me muutkin.Jai halta vaimo ja kotilies,niin vieri viikot ja kuutkin.Han harvoin kirjoitti Marjalleen,ja harvoin kirjeita saikin,mutta jouluaamun kun ehtooseen tuli saasti joukkomme harvenneen anteeksi,tytar on kipeana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulukuun alkua, Sanna!

      Tuo runo on tosiaankin Jylhän rintamatunnelmainen joululegenda. Vaikeat ajat synnyttävät usein uljasta runoutta, joskin toisenlaistakin tekstiä silloin syntyy.

      Toivottavasti tyttäresi tervehtyy pian!

      Itäisessä Suomessa on jo ihan talviset kelit.

      Poista