”...mitä voi jalokivi maatessaan löytämättömänä ja hiomattomana soran seassa?” kysyi Jaakko Juteini vuonna 1827 julkaistussa kirjoituksessaan ”Suomen kielestä”. Kuvassa kuitenkin Gunnar Finnen veistos ”Itsenäisyyden leijona” vuodelta 1927 – santapatjalla Monrepos'n puistossa Viipurissa vuonna 1997.
Jaakko Juteini (1781 – 1855) kirjoitti suomen kielellä runoja, näytelmiä, kaskuja ja muita hauskoja, yleviä sekä valistavia kirjoituksia. Hän oli alkuaan suomenkielinen, mutta kirjoitti myös ruotsiksi. Vuonna 1983 Ahti Laine kokosi Juteinin teksteistä valikoiman, joka sisältää suomenkielisten runojen ja tarinoitten lisäksi myös alkuaan ruotsinkielisiä tekstejä Laineen sujuvasanaisina käännöksinä. Kirjoitukset ovat vuosilta 1810 – 1827.
Jaakko Juteini syntyi maatalon poikana Hattulassa, kävi koulunsa Hämeenlinnassa ja Turussa ja työskenteli sen jälkeen monilla paikkakunnilla kotiopettajana, kunnes sai vuonna 1813 Viipurin maistraatin sihteerin viran. Hän kirjoitti jo tuohon aikaan hyvin monipuolisia kaunokirjallisia ja valituksellisia tekstejään ja julkaisi niitä omalla kustannuksellaan tutussa kirjapainossa painettuina. Juteini käytti suomenkielisissä runoissaan usein perinteistä kalevalaista runomittaa. Kirjoitukset joita lukemaani teokseen on valikoitu, ovat usein hyvin kriittisiä. Niissä arvostellaan turmeltuneita tapoja, kuten riitelyä, tupakointia, viinanjuontia. Arvostelu on toisinaan ovelaa, esimerkiksi nuoria miehiä yllytetään tupakointiin, se kun tekee heistä niin miehekkäitä, kun saavat katsella omaisuutensa sauhuna kohoavan kohti pilviä. Lisäksi Juteini arvostelee vallanpitäjiä – jopa tuomareita ja komisarjuksia lahjustenotosta. Myös papit saavat kuulla kunniansa. Juteinin kirjoitukset herättivät huomiota. Maassa alkoi levitä Virolahden kappalaisen laatima herjakirjoitus Juteinin tekstejä kohtaan. Kirjoitus alkaa sanoilla: ”Voi sun juttujas, Juteini”. Tämä masensi Juteinin ja vuonna 1819 hän päätti lopettaa kirjoittamisen. Jo seuraavana vuonna hän kuitenkin käänsi kelkkansa jatkaen rakasta harrastustaan.
Juteinin runot noudattavat siis usein kalevalamittaa. Runot sisältävät kuitenkin pieniä mitallisia virheitä. Ahti Laine arvelee, että Juteini saattoi olla sitä ikäluokkaa, joka oli vielä kuullut perinteistä runoa laulettavan kotiseudullaan Hämeessä. Ehkä tarkempi perehtyminen kalevalaiseen metriikkaan oli kuitenkin jäänyt koulusivistyksen jalkoihin. Ja toisaalta runojen valistuksellinen sanoma ja suomen kielen vaaliminen lienevät olleet Juteinin ensijaiset tavoitteet.
Koulunkäynnin seurauksena Juteinin ruotsinkieliset tekstit sisältävät hyvin mielenkiintoisia ajatuksia. Kirjoituskokoelmassa Anteckningar av tankar uti varianta ämnen (1827) julkaistu kirjoitus, joka käännöksessä on saanut suomenkielisen nimen ”Luonnon luomisvoima”, esittää jokseenkin darwinilaisen näkemyksen eliölajien kehityksestä! Ehkäpä Juteini oli perehtynyt ranskalaisen luonnontieteilijän Lamarckin kirjoituksiin, joita ylisti myöhemmin myös Darwin merkittävänä pohjatyönä omille teorioilleen? Valitettavasti Juteinin ajattelu kuljeskeli kovin vapailla vesillä muutoinkin, mikä johti vuonna 1827 häntä ja kirjapainoa vastaan nostettuun syytteeseen kerettiläisyydestä. Juteini tuomittiin käräjillä ja hänen kirjansa poltettiin roviolla Viipurin Turuntorilla vuonna 1829. Sittemmin ylemmät oikeusasteet kumosivat tuomion, mutta Juteini ei julkaissut kirjoituksiaan enää 17 vuoteen.
Mielenkiintoisen lisän lukemaani kokoelmaan tarjoavat Juteinin laatimat näytelmät, joita ei ole pituudella pilattuja ja joitten sävy vaihtelee hauskanpidosta valistukselliseen sanomaan ja voimalliseen draamaan. Mukana on myös kaskuja, joita voi lukea paitsi huvikseen, myös erikoisena kurkistusikkunana 1800-luvun alun tapoihin. Näytteeksi pari kaskua kirjoituskokoelmasta Huvisanomia vuodelta 1819:
Kuningas tuli kerran, matkalla ollen, seuransa edellä postipaikkaan, jossa häntä odoteltiin, vaan ei tunnettu. Hän astui huoneeseen, vaati vettä ja rupesi ajelemaan partaansa. Yksi kuninkaan odottaja meni hänen tykönsä ja kyseli: koskas kuningas tulee? Vaellatteko te hänen edellänsä? Taikka oletteko hänellä palveluksessa? Olen, vastasi kuningas, ja ajelen nyt hänen partaansa.
* * *
Arkaluontoinen herra kaupungissa sai haavan sormeensa ja antoi suurella kiireellä kutsua lääkärin verta sulkemaan. Lääkäri tuli ja, nähtyänsä pienen haavan, lähetti kutsujan samalla kiireellä apoteekistä lääkitystä tuomaan. Tämän tähden kysyi haavoitettu: onko haava aivan vaarallinen? Ei suinkaan, vastasi lääkäri; vaan jos ei joutua tehdä, niin se paranee lääkityksettä.
Jaakko Juteini palveli Viipurin maistraatin sihteerin virassa eläkkeelle pääsyynsä asti. Turun yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon. Juteinista muodostui lopulta hyväksytty ja kunnioitettu henkilö Viipurissa.
Tämän kaiken kerrottuani totean, että tämän 144-sivuisen kirjan lukemiseen minulta kului viitisen päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti