sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa


Englantilainen Lewis Carroll (1832 – 1898) kirjoitti vuonna 1865 kirjan, jonka Anni Swan suomensi vuonna 1906. Kirjan nimi on Liisan seikkailut ihmemaassa (Alice's Adventures in Wonderland). Luin kirjasta painoksen, jonka on kuvittanut Tove Jansson.

Liisan seikkailut käynnistyvät kun hän on istuskelemassa puutarhassa isosiskonsa kanssa. Liisalla on unettavan tylsää, sisko lukee kirjaa, eikä siinä ole edes kuvia. Äkkiä ohitse viilettää valkoinen kani, joka mennessään höpöttää myöhästyvänsä. Kani vilkaisee liiveistään kaivamaansa taskukelloa ja katoaa pensaikon alla olevaan reikään. Liisa lähtee seuraamaan kania ja päätyy ihmemaahan.

Kuten nimikin kertoo, kyseessä on seikkailukertomus. Seikkailukertomuksilla on oma logiikkansa, melkein kaikella on oma logiikkansa. Nostan tämä logiikkaosaston esiin, koska sillä on oma merkityksensä Liisan seikkailuissa. Paikoitellen näet vaikuttaa siltä, ettei logiikkaa tahdo löytyä. Siinä saattaa kuitenkin olla kyse vain lukijan rajoittuneisuudesta. Se mikä ei omasta mielestä tunnu loogiselta, saattaa jonkun toisen mielestä olla itsestään selvää. Ja jos yhtä sienenpalasta syömällä suurenee ja toista syömällä pienenee, niin sehän on loogista.

Toisena tarinan aineksena nostaisin esiin Liisan. Hän on pieni tyttö. Tämän on ehkä syynä siihen, että tarina on sadunkaltainen tai sitten se on satu. Saattaa tosin olla niinkin, että juuri siksi koska tarina on satu tai sadunkaltainen, Liisa on pieni tyttö. Nimittäin puhuttaessa tarinasta tulee pitää kirkkaana mielessä, että tarinan kertoja viime kädessä – ja ensi kädessä myös – päättää millaisia hahmoja tarinaan tarvitaan. Näin ollen kertojan tarkoitus onkin voinut olla alun alkaenkin sepittää tarina, joka on satu tai sadunkaltainen ja tämän tarkoituksen viitoittamana päähenkilöksi on valikoitunut lapsi.

Kolmanneksi ihmemaa. Ihmemaa muistuttaa todellisuutta, mutta se on kuin todellisuuden vääristynyt kuvajainen. Ihmemaassa tuntuvat vallitsevan erilaiset tavat ja luonnonolot kuin maailmassa yleensä. Eläimet ja pelikortit puhuvat ja niillä on ihmismäisiä tapoja, niitten toiminnan logiikka on outo, mutta muistuttaa silti todellisuutta ikään kuin sen näkisi ensimmäistä kertaa, eikä ihan ymmärtäisi, kuin lukisi symbolistista runoutta tajuamatta siitä muuta kuin häthätää pintakerroksen.

Kirjan sain kierrätyskeskuksesta hintaan 0,30 euroa. Siinä on 110 sivua, mukavasti kuvia ja luin sen reilussa päivässä.

4 kommenttia:

  1. Luin kirjan kesällä englanniksi. Alkuun se ärsytti, mutta lopputulema oli mukava. Luultavasti tarinassa on jotain suurta, koska siitä tehdään jatkuvasti uusia filmiversioita.

    Sanaleikkejä siinä ainakin oli :)

    VastaaPoista
  2. Luulisi että on vaativaakin sanastoa englanniksi luettavaksi, mutta onpa hieno homma, että olet alkuperäisversiona lukenut! Taitaa käännöksiä löytyä kirjasta jo useampi. Kai sen tarinan voi tulkita niin monella tavalla, että se siinä viehättää?

    VastaaPoista
  3. Minulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde tähän kirjaan, vaikken ole edes lukenut sitä! Nyt sinä saat kirjan tuntumaan kiinnostavalta, joten lukuhalut taas kasvavat. Minulla taitaa olla tästä sarjakuvaversio, voisin aloittaa vaikka siitä.

    VastaaPoista
  4. Juu, tulipahan lukaistua sekin. Varmaan sarjakuvakin menee. Toisaalta ei ole pitkä tarina kyseessä. Kääntäjä Alice Martin, joka on on kunnostautunut mm. 1800-luvun englantilaisen runouden kääntäjänä, on myös tehnyt kirjasta oman käännöksensä "Alicen seikkailut ihmemaassa", kaimansa seikkailuista kun on kyse.

    Olikohan se nyt englanninkielisessä wikipediassa etsitty selityksiä joillekin kirjan hahmoille ja muutenkin tutkittu taustoja? Minusta on kyllä epäreilua tahatonta lueskelijaa kohtaan, jos toiset tietävät tämmöisiä taustoja, joita tavallinen pulliainen ei voi aavistaakaan. Mutta toisaalta, ei ihmemaakaan vaikuta erityisen reilulta paikalta.

    VastaaPoista