Amerikkalainen Bruce Sterling (s. 1954) kokosi vuonna 1986 yhdeltätoista amerikkalaiselta kirjoittajalta antologian verran science fiction -novelleja kirjaan Mirrorshades. Kirja ilmestyi suomeksi nimellä Peililasit ja sen suomensi Jyri-Pekka Järvinen vuonna 1990.
Antologian tarkoituksena oli esitellä scifiin ilmestynyttä uutta osa-aluetta, jota oli alettu kutsua nimellä cyberpunk. Kirjan alkusanoissa Sterling esittelee kyberpunkkia kuten sellainen, joka itse on asiaa lähellä ja tuntee sitä enemmän kuin lyhyesti voi määritellä. Niinpä hänen esityksensä on laajahko, 7-sivuinen, enkä saa ihan tarkkaa käsitystä mistä on kysymys. Sterling kirjoittaa mm. teknologiasta ja sukupolvesta, joka on kasvanut tottuneena scifiin. Paljon nimiä nousee esiin, useimmista en ole kuullutkaan. Wikipediassa puhutaan kybernetiikasta (?) ja punkista, jonka sanotaan olevan anarkistisesti sävyttynyttä nuoriso- ja vaihtoehtokultturia (?). Saadakseni asiasta käsityksen luin novellit.
Novelleja on kirjassa 12 kappaletta. Ensimmäinen niistä – William Gibsonin novelli on saanut nimekseen ”Gernsbackin kontinuumi”.
[Nimi ei minulle paljoa sanonut, eikä sitä novellissakaan selitellä. Ystävällinen wikipedia kuitenkin kertoi minulle, että Hugo Gernsback oli alkujaan Luxemburgista kotoisin ollut yhdysvaltalainen, jota pidetään science fiction -termin keksijänä ja jopa koko modernin scifin isänä. Hänen mukaansa on nimetty alan kirjallisuuspalkinto Hugo, jota on jaettu jo vuodesta 1953 lähtien. William Gibsonin Neuromancer (suomeksi: Neurovelho) voitti Hugo-palkinnon romaanisarjassa vuonna 1985. Kirjaa pidetään kyberpunkin perusteoksena. Hugo-palkinnon ovat antologian kirjoittajista voittaneet myös Bruce Sterling kahdesti sekä Greg Bear ja James Patrick Kelly.
Ilmeisesti sana ”kontinuumi” tarkoittaa ”jatkumoa”. Novellin nimi lienee tarkoitettu kunnianosoitukseksi Gernsbackille.]
Novelli kertoo kymmenellä sivullaan kertomuksen, jossa tärkeätä osaa esittää vanha rappioituva design ja arkkitehtuuri. Mukaan mahtuvat myös ufot, psykedeeliset huumausaineet ja kollektiivinen alitajunta.Tom Maddox ohjaa lukijan syvälle kyberpunkkiin novellissaan ”Käärmeensilmät”. Pohdittavaksi nouseen mitä seuraa, kun ihmisen ja häneen asennetun tietoteknisen osatekijän yhteistyö häiriintyy. Pat Cadigan käsittelee novellissa ”Jatka rokkaamista” tietotekniikan soveltamista viihdeteollisuuteen. Rudy Rucker kertoo tarinoita, joissa päähenkilönä on pakotaitelija Houdini. Marc Laidlaw kuvaa novellissaan ”400 poikaa” outoa aikaa, jossa jengiläiset selvittelevät välejään. James Patrick Kellyn pidempi tarina ”Päivänseisaus” yhdistää psykedeelit, geenimuuntelun ja Stonehenge-monumentin. Novellissaan ”Petra” Greg Bear kuvaa kivistä maailmaa, joka on jäänyt jäljelle, kun Jumala on kuollut. Lewis Shiner kertoo pitkälti kirjallisuuden valtavirtaa kulkevan tarinan, jonka juju on kuitenkin outo kohtaaminen sukellusretkellä. John Shirleyn novelli ”Vapaavyöhyke” sijoittuu öljynporauslautan oheen kasvaneelle, kelluvalle vapaalle saarekkeelle Marokon edustalle jossain ei-niin-kauniissa tulevaisuudessa. Musiikki, muoti ja huumausaineet sävyttävät tätä novellia, jonka asetelma tuo mieleen Casablanca-elokuvan. Paul di Filippon novellissa ”Stone elää” kuvataan tulevaisuus-dystopiaa kovaa elämää viettäneen miehen kautta. Tarinassa kysytään onko vapaa markkinatalous muuta kuin jatke ihmisen eläimellisyydelle. Bruce Sterlingin ja William Gibsonin yhteinen novelli ”Punatähti, talvirata” johdattaa lukijan Maata kiertävälle Neuvostoliiton avaruusasemalle aikaan, jolloin avaruusmatkailusta on tullut museotavaraa. Bruce Sterlingin ja Lewis Shinerin yhteisessä novellissa ”Mozart peililaseissa” vieraillaan aikaputken kautta 1700-luvun Salzburgissa ja tavataan historian hahmoja, joukossa yksi ruotsalainenkin.
Mitä kyberpunk siis tarkoittaa? Useimmissa novelleissa on mukana teknologiaa ja yhteiskuntakritiikkiä, ne luovat uhkakuvia siitä mihin hillitön kehitys voi johtaa. Miten tämä eroaa muusta scifistä? En minä tiedä. Minusta scifi on juuri tällaista. Mitään erityisempää vaihtoehtoisuutta en havaitse. Mutta enpä minä mikään scifi-ekspertti olekaan.
Jotkut novelleista viehättivät minua vähän enemmän kuin toiset. Ehkä parhaiten viihdyin ensimmäisen, Gibsonin novellin parissa. Muita mieluisia olivat Kellyn, Shirleyn ja di Filippon tarinat. Ehkä tämä kokoelma olisi kaivannut mukaan edes yhtä novellia, jonka sävy olisi vähän valoisampi? Huumoria en myöskään sanottavasti havainnut. Vai ovatko juuri synkeät näkymät kyberpunkille luonteenomaisia?
Kirjassa on 238 sivua. Lukemiseen meni minulta nelisen päivää.
Kokoelman olen lukenut joskus aikaa sitten, pian suomeksi ilmestymisen jälkeen, pari noista novelelista muistan mutta aika moni on myös kadonnut muistista...kirja pitäisi ehkä lukea uudestaan. Kyberpunkin vaikutus scifiin on toisaalta sen verran iso että alan teoksia on muuten tullut luettua...
VastaaPoistaOsittain pitäisi laittaa tämä suhteessa edeltäjiinsä. Kyberpunk luopui lähes kokonaan avaruusmatkailusta, korkeintaan lähiplaneetoille ja kuuhun saatettiin lentää, mutta mistään Star Trek -tyylisestä käymättömistä korpimaista ei kannata haaveilla. Tai noista Stanislaw Lemin seikkailuista. Mieluiten pysyttiin maan pinnalla lähitulevaisuudessa.
Myös 80-luvun teknologinen kehitys näkyi, teknologiset tuotteet olivat yhä enemmän yhä useamman käsillä. Aikaisemmat ennusteet siitä kuinka maailmassa tarvittaisiin yhteensä ehkä viisi tietokonetta osoittautuivat naurettaviksi, henkilökohtaiset tietokoneet, kännykät ja muut vastaavat alkoivat näkyä. Kyberpunk on tätä kautta paljon arkisempaa, henkilöt eivät ole enää valtion huippusalaisessa tutkimuskeskuksessa toimivia agentteja vaan ihan jokapäiväisiä ihmisiä maailmassa jossa uusi tekonologia on kaikkialla. Vastaavasti myös media ja populaarikulttuuri näyttelivät entistä suurempaa roolia tarinaelementteinä...
Toisaalta kehitysoptimismi teknologian siunauksellisuudesta rapistui ja dystopiat olivat yhä relevantimpia. Kirjallisia vaikutteita tuli myös amerikkalaisista kovaksikeitetyistä dekkareista, joissa korruptio ja väkivalta ovat arkipäivää.
Ehkä näkyvin tunnuspiirre oli sitten erilaiset kehomodifikaatiot, ihmisen ja koneen osittainen yhteensulautuminen.
Oli noita teemoja käsitelty aikaisemminkin ja tämän aallon tekijät usein mainitsivatkin mm. Alfred Besterin ja Philip K Dickin esikyberpunkkareiksi (ja aiemmin bloggaamasi Palkkiometsästäjä esimerkiksi sisältää ison kasan noita samoja elementtejä), enemmän eroa tehtiin niihin avaruusoopperoihin joka onkin lajityyppinä ollut hieman epämuodikas tuosta ajasta lähtien.
Ja tuolle ensimmäiselle aallolle oli tosiaan tyypillistä korostettu synkkyys ja huumorittomuus. Myöhemmin tuli enemmän sävyjä touhuun (omiin scifi-suosikkeihini kuuluu Jeff Noon jonka maailma on kyberpunkkia mutta tyyli lähempänä Lewis Carrollia...)
Kiiiitoksia hienosta vastauksesta ihmettelyyni!!!
VastaaPoistaTosiaankin vasta tekstini kirjoittamisen jälkeen tulin ajatelleeksi, ettei kirjassa seikkailtu kotoista aurinkokuntaamme etäämpänä - kauimmillaan muisteltiin Mars-matkaa.
On totta, että monessa Peililasien novellissa päähahmo ei ole se seutukunnan tärkein tyyppi ratkaisemassa planeetan kohtaloa. Toisaalta tämä ei ole mikään sääntö, sillä kyllä joissakin novelleissa päähahmo on aika lailla avainasemassa omassa eliympäristössään.
Sanot, että "kehitysoptimismi rapistui". Mikähän mahtaisi olla scifi-kirjallisuutta, jossa olisi tosiaankin optimistinen sävy? Onko sellaista? Vai ovatko ne parhaimmillaankin juuri niitä Star Trekkejä ja Tähtien sotia?
Philip K. Dick ja (William) Burroughs (etunimeä ei mainita, mutta puhutaan LSD:stä) olivat niitä harvoja kirjailijoita, jotka esipuheesta tunnistin. Kuulemma Burroughs aikoinaan bunkkasi Marokon seuduilla. heh-heh!
Ja todellakin Palkkionmetsästäjä on tyylillisesti samaa kaliiberia tämän antologian kanssa, joskin romaanin antamin mahdollisuuksin se sisältää aihealueen laajempaa käsittelyä.
Star Trek on varmaan se tunnetuin utopia, sarjan perusidea on että ihmiskansat on rauhanomaisissa kanssakäymisissä, terveyttä ja ruokaa riittää kaikille jne. Klingonien, ferengien ja muiden kanssa on kahnauksia ja muitakin ongelmia silloin tällöin pulpahtelee esiin mutta asiat on pääsääntöisesti hyvin.
VastaaPoistaMuistelen myös Asimovilla ja Heinleinilla olevan aika positiivisen katsantokannan tulevaisuuteen, ja yleensäkin noissa scifeissä jossa päästään matkustelemaan tähteinvälejä on usein oletuksena että kivat tekniset vimpaimet ratkoo ongelmia (ja joskus aiheuttaa niitä mutta ongelmat ratkeavat kirjan loppuun mennessä). Oli niissäkin jo hyvissä ajoin esillä esimes imperialismin ongelmat planeettatasolla, kun kohdataan niitä vieraita kulttuureja...
Niin, tosiaan Asimoviakaan en ole lukenut, mutta tässä puolen vuoden sisällä on tullut Viisi-kanavalta parikin kertaa hänen pitempään novelliinsa perustuva elokuva "Robotin elämää" (Bicentennial Man), joka on palkittu Hugo-palkinnolla. Elokuvan pääosassa on Robin Williams, tosi hieno elokuva! Pitääkin ottaa Asimov mukaan noihin luettaviin scifi-kirjoihin!
VastaaPoistaStar Trekkiä katselin ihan innoissani lapsena. Jotenkin siinä aina tahtoivat odotukset vähän jäädä täyttymättä. Ensimmäinen jakso jonka näin oli nimeltään "Outo kosketus". Muistelen että se oli hyvä, mutta olin kyllä sen nähdessäni aika nuori. Joskus kymmenisen vuotta sitten Star Trekkiä lähetettiin putkeen Subilla tai jollain. Katselin sitä muutamia osia ja totesin, että kyllä siinä esitettiin avaruuteen viskattuina kovin kotoisia tarinoita. Mikä ei tosin tarkoita, että ne tarinat olisivat jotenkin huonoja.
Heh, sattuipa sopivasti. Kuten huomasit, juuri luin ja blogasin teoksen tuosta vierastamastani lajista, cyberpunkista. Luulen kyllä vahvasti, että jotkut pitävät oikeasti tästä scifin alagenrestä. En vain ole tavannut yhtäkään.
VastaaPoistaKaikille tähän mennessä lukemilleni cyberiläisille on ollut ominaista, kuten olit pannut merkille, eräänlainen toivottomuus ja anarkismi. Ahdistaa lukea sellaista. Siksi pitäydynkin enimmäkseen kovassa scifissä ja avaruusoopperoissa. :)
Minusta nämä luokittelut scifin sisällä vaikuttavat meikäläiselle hieman hankalasti avautuvilta. Taidan olla sen verran yksinkertainen, että minulle riittäisi pelkkä "scifi". Tosin tänään olen lukenut Jack Londonin novelleja, joitten piti olla scifiä, mutta neljästä ensimmäisestä yksikään ei olekaan ollut!? No, saanpahan välillä lukea muutakin kuin scifiä. Ja sitä paitsi olin ajatellut, että pitäisi jossain vaiheessa ylipäätään lukea Jack Londonia, niin nytpä hoituu sekin saman tien. Nuorena luetut Susikoira ja Kultaa ja kuntoa ovat muistissa enää hämärästi. Vaikuttaa silti että ihan riittävän hyvin...
VastaaPoista