Sveitsin kirjallisuuden suuri nimi Friedrich Dürrenmatt (1921 – 1990) kirjoitti jo vuonna 1956 julkaistun tarinan Haaveri (Die Panne). Kirjan suomensi Olli Sarrivaara vuonna 2009.
Olin
aikaisemmin lukenut Dürrenmattilta kirjan, joka sisältää
kaksi hänen kertomustaan, ”Kuunpimennys” ja ”Kapinallinen”,
kirjoittajan laajasti kuvailevilla, kirjoitusten ja kirjoittajan
itsensä taustoja selventävillä johdannoilla
varustettuina. Kun hdcanis mainiossa blogissaan tänä
keväänä kertoi lukeneensa Haaverin, kiinnostuin
kirjasta itsekin. Minusta teos sopisi erinomaisesti
yläkouluissa ja lukioissa luetettavaksi. Tarina on lyhyt, mielenkiintoinen ja
sisältää hilpeästi esitettyä moraalista
pohdintaa. Haaverin alaotsikkona on ”Mahdollinen tarina”, tällä
kirjoittaja viittaa siihen, ettei kyseessä ole kirjoittajan
elämänkokemuksiin perustuva tositapaus vaan klassinen
kertomus, joka voisi olla vaikka tottakin.
Novellinpituisessa
kertomuksessa tekstiilialan edustajan auto lakkaa toimimasta pienessä
kylässä, johon ei föhntuuli puhalla. Edustaja,
nimeltään Alfredo Traps, ajautuu viettämään
yönsä paikkakunnalla sijaitsevassa huvilassa. Huvilan
isäntä on vanha mies, joka kutsuu vieraansa illanviettoon. Paikalle saapuvat myös isännän
eläkkeellä olevat, oikeusoppineet vieraat. Asetelmallisen
illanvieton aiheena on leikkimieliseltä kuulostava
oikeudenkäynti, jossa vierailija asetetaan esittämään
syytettyä.
Kuten
”Kuunpimennys”, sisältää myös ”Haaveri”
paljon komediallista ainesta. Kainostelematon alkoholin käyttö
on molemmissa mukana humoristisena elementtinä, samoin seksi,
joka toimii myös nolaamisen välineenä. Silti
molemmissa kertomuksissa kyse on rikoksesta ja rangaistuksesta,
syyllisyydestä, jonka voi unohtaa, Haaverin tapauksessa jättää
jopa itse huomaamatta, ainakin siihen asti, kunnes joku siitä
muistuttaa.
Kirjassa
on sata sivua ja luin sitä sanotaanpa vaikka päivän.
Sattuipa hassusti, että julkaisimme kumpikin Dürrenmatt-tekstin vain kahdeksan minuutin aikerolla. Omassa blogissani kirjoitan Dürrenmattin romaanista "Lupaus" (1958).
VastaaPoistaLöysin hetki sitten myös Hannu Waaralan esittelyn "Haaverista": http://www.demari.fi/arkisto?id=6090. Tekstissä Waarala nivoo teoksen laajemmastikin Dürrenmattin kirjailijanolemukseen.
Kiitos kommentista! Käväisin lukemassa blogistasi tekstin Lupaus-romaanista ja laitoin sinne pari sanaa. Unohdin tosin mainita, että olen sen Penn/Nicholson -elokuvan kyllä katsellut. Se on hyvin tehty, mutta en voinut siitä sen rankan aiheen takia hullaantua. Kuvaamasilaisena genrekritiikkinä sen juonikuvion kyllä voin ottaa vastaan.
VastaaPoistaOn vaikea sanoa, mikä osuus Dürrenmattin sveitsiläisyydellä on hänen kriittiseen tapaansa tarkastella asioita. Kirjassa Kuunpimennys - Kapinallinen hän muistaakseni ruotii Sveitsin hankalaa tilannetta toisen maailmansodan aikaan Saksan puristuksessa. Toisaalta kiinnostus filosofiaan ynnä oliko se siinä Waaralan tekstissä mainitut kirjalliset esikuvat: Büchner, Trakl, Kafka vaikuttanevat myös hänen varaukselliseen asennoitumiseensa, joka taas näkyy perinteisen kerrontatyylin rikkomisena. No, nyt kuulostaa itsestänikin, että puhun enemmän kuin ymmärrän. Taidan samaistua Alfredo Trapsiin...
Kiitos vastakommenteistasi kummassakin blogissa! Vasta ihan äsken ehdin kirjoittaa lyhyen vastaukseni omaan blogiini.
PoistaSinun ja Waaralan tekstien kutsumana palaan kyllä vielä tulevaisuudessa Dürrenmattiin ja "Haaveriin". Mainitsemasi kerrontatyylin rikkominen, jonka taustoja tuot vastauksessasi esiin, ei ehkä "Lupaus"-romaanissa onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta mitä ilmeisimmin Dürrenmatt silti kulki omaäänisenä modernistina kirjallisuuden etujoukkojen mukana, kai jonkinlaisena absurdistina.
Mainiota että tämän luit, ja tosiaan mielenkiintoinen ja hirtehinenkin tarina, Roald Dahl tai Patricia Highsmith voisivat varmaan kertoa samantyylisen tarinan mutteivät luultavasti olisi noin korostaneet syyllisyyden ja tuomion tematiikkaa...
VastaaPoistaDahlia voisi kyllä lukeakin, miksei myös Highsmithiä. Kerran aloitin yhtä Highsmithin novellikokoelmaa, mutta siinä loppui kesken - sanotaan vaikka laina-aika. Kyllä Dahlkin lienee novelleja kirjoittanut.
VastaaPoistaHdcanis, jaan ajatuksesi vertailusta Roald Dahliin. Lisään vielä ajatuksen, millaisenhan novellin Milan Kundera olisi pykännyt pystyyn samoista aineksista kuin Dürrenmatt "Haaverissa". Mieleeni tulee erityisesti Kunderan novellikokoelma "Naurattavien rakkauksien kirja" (1968) "Liftileikkeineen" ja muineen. Kunderaa ei ainakaan voisi syyttää syvyyden puutteesta Dahlin malliin.
VastaaPoista