En ole
lukenut mitään muuta Jane Austenin kirjaa, joten en osaa
sanoa, millaisia hänen pääteoksensa, kuten ”Ylpeys
ja ennakkoluulo” tai ”Järki ja tunteet”, mahtavat olla.
Tämä kertomuskokoelma joka tapauksessa tekee melkoisen
vaikutuksen. Se sisältää huumoria, jonka avulla
kirjailija kykenee uittamaan lukijansa kaamean peilikuvan eteen:
peilikuvassa lärpättää itsekeskeinen, omahyväinen
ja omia etujaan edistävä henkilö, joka pitää
toimintaansa ilman muuta hyväksyttävänä ja peräti
mallikelpoisena. Tarinoitten hyvikset kuvataan jähmeäkäytöksisinä,
hyväuskoisina ja helposti vahvemman tahtoon taivuteltavina.
Niinpä hyvien hahmojen käteen jääkin ei-mitään
tai joitakin rippeitä, jotka eivät vahvatahtoiselle ja
sanavalmiille (lue: häikäilemättömälle)
sankarille kelpaa. Sankareitten kirjeet koostuvat lähinnä
itsekehusta, juoruilusta ja juonittelusta. Hahmot eivät ole
rakastettavia vaan pikemminkin naurettavia, mikä seikka ei
valitettavasti vähennä heidän tuhovoimaisuuttaan. Kuva
on hyvin uskottava ja kammottava samalla kertaa. Silti mehevä
kerrontatapa sai minut aika ajoin nauraa hörähtelemään.
Tarinan
nimeltä ”Rakkaus ja ystävyys” Austen oli kirjoittanut
jo 14-vuotiaana. Se sisältääkin ehkä räikeintä
parodiaa aikansa rakkauskirjallisuudesta. Parhaimmat näistä
neljästä kertomuksesta ovat kuitenkin viimeiseksi
sijoitetut ”Lesleyn linna” ja ”Lady Susan”, jälkimmäistä
voi laajuutensa vuoksi pitää kirjeromaanina. Kirjailija ei
ollut jostain syystä koskaan julkaissut ”Lady Susania”,
mutta nyt senkin voi lukea vaikka suomennettuna. Suomennokset muuten
ovat erinomaisia. Kieli on helppolukuista, joskin kirjeissä on
tietenkin säilytetty niitten koukeroinen ilmaisu, jolla on
epäilemättä oma tarkoituksensa – eli kuten Lady
Susan sen niin oivallisesti ilmaisee:
”Teeskentelemättömyys
ei käy rakkausasioissa laatuun”.
Lady
Susan on koketti, hiljattain leskeksi jäänyt, varaton,
hurmaava nainen, joka kykenee sovittamaan olemuksensa, käytöksensä
ja sanansa kuhunkin tilanteeseen niin hyvin, että tuppaa yleensä
saamaan tahtonsa läpi – varsinkin miessukukunnan parissa. Hän
on koko ajan selkeän tietoinen tavoitteistaan ja käyttää
ihmisiä hyväkseen muitta mutkitta. Lady käy avointa ja
kerrankin teeskentelemätöntä kirjeenvaihtoa
lontoolaisen ystävänsä rouva Johnsonin kanssa,
kirjoittaen eräästä sulhasehdokkaastaan mm. näin:
”Noin
helposti ohjailtavissa tunteissa on jotain miellyttävää;
ei että kadehtisin niitä häneltä tai mistään
hinnasta tahtoisin sellaiset itselleni, mutta ne ovat hyvin
käytännölliset kun haluaa vaikuttaa toisen tahtoon.”
Kirjenovelli
”Lesleyn linna” kertoo tarinan skotlantilaisen linnan tyttäristä
heidän elämänsä käännekohdassa.
Tyttäristä neiti Margaret Lesley käy kirjeenvaihtoa
neiti Charlotte Lutterellin kanssa. Näin sydämellisesti
Margaret purkaa tuntojaan ystävälleen:
”Kuinka
usein olenkaan toivonut, että minulla olisi yhtä vähän
ulkomuodon kauneutta kuin sinulla, että vartaloni olisi yhtä
kömpelö, kasvoni yhtä sulottomat ja olemukseni yhtä
epämiellyttävä kuin sinun! Mutta voi, kuinka
epätodennäköinen niin toivottava tapahtuma onkaan.
Minulla on jo ollut isorokko, joten minun on alistuttava onnettomaan
kohtalooni.”
Kirjassa
on 230 sivua ja luin sitä kuukauden. Se seurasi uskollisesti
mukanani lomamatkalla, työmatkoilla ja ruokatunneilla, kunnes
lopettelin luennan olohuoneen nojatuolissa elokuisena
lauantaipäivänä.
En ole tätä kokonaisuudessaan lukenut, tajusin vasta muutama vuosi sitten, että Austenin kuuden julkaiseman romaanin lisäksi on näitä keskeneräisiä ja julkaisemattomia. Tuon Lady Susanin olen tosin lukenut, ja tavallaan ymmärrän, miksei Austen sitä julkaissut; siinä on sellaista kömpelyyttä, mitä hänen julkaistuissa romaaneissaan ei juuri näe. Voi myös olla, ettei Austen pitänyt kirjemuotoa riittävän toimivana.
VastaaPoista(Pahus, että hänen ajatuksistaan kirjailijana tiedetään niin vähän...)
Minusta kirjemuoto on sikäli jopa romaania parempi, että sen myötä kirjan hahmot voivat pidäkkeettömämmin ilmaista salaisia ajatuksiaan eikä kirjan kertojanäänen tarvitse heidän vaikuttimiaan käydä lukijalle selvittämään. "Lady Susanin" lopussa on tosin kertojanääntä, toisin kuin kirjan muissa kirjemuotoisissa novelleissa. Nykyäänhän taidetaan suosia tätä "näkökulma-romaania", jossa vaikkapa joka luvussa asioita tarkastellaan eri henkilön näkökannalta. Austenin kirjekertomuksista juuri "Lady Susanissa" pääsee mielestäni parhaiten näkyville se miten kirjeen lähettäjä kirjoittaa yhdelle yhtä toiselle toista. Minun mielestäni sellainen on niin totta kuin olla voi.
PoistaTotta! MInustakin kirjeromaani on hieno muoto, mutta ajattelin, että ehkä se ei sopinut Austenin huumorin ilmaisuun riittävän terävästi. Hänen romaaneissaan on sellaista hienostunutta ironista vääntöä, jota olisi vaikea toteuttaa kirjeromaanissa - lähinnä siksi, että se vaatii lukijalta todella paljon. Kertoja mahdollistaa sellaista mikä ei kirjeromaanissa tule esille... vaikka kirjeromaanissa on omat vahvuutensa, joista tuo kaksinaamaisuuden demonstrointi on yksi tärkeimpiä.
VastaaPoistaToivottavasti innostut lukemaan myös Austenin "päätöitä". Minulla olisi odottamassa se häneltä kesken jäänyt Tavat ja tunteet... vähän hirvittää, mutta kyllä sentään taidan lukea. :-)
Täytyy myöntää, että vahvan näytön itsestään kirjoittajana Austen antaa jo näillä varhaisilla teksteillään. Olin jotenkin kuvitellut hänen kirjoittaneen romanttista ja nättiä rakkaustarinaa, mutta onneksi lukemani pokkarin takakannessa puhuttiin ihan muusta. Ja syystäkin.
PoistaMuuten (kirjan esipuheen mukaan) Goethen "Nuoren Wertherin kärsimykset" ja sitä seurannut hupsujen kirjeromaanien hyöky lienee ollut kannustamassa Austenia kirjoittamaan näitä satiirisia kirjenovellejaan ja kenties sitäkin kautta on hänelle tietty viritys voinut jäädä päälle muuhunkin tuotantoon?
Ehkä. Ja epäilemättä kirje ilmaisukanavana on ollut Austenin aikalaisille luonteva väline ihan toisella tavalla kuin meille, sekä lukemisen että kirjoittamisen kannalta. Jotenkin on vaikea nähdä sähköpostiromaania yhtä toimivana - liikaa rinnakkaisia kanavia!
Poista