Henry Miller: Hiljaiseloa Clichyssä

Amerikkalainen Henry Miller (1891 – 1980) asusteli 1930-luvulla Pariisissa. Kokemustensa pohjalta hän kirjoitti New Yorkissa jo vuonna 1940 kuvitteellisen romaanin, joka vuonna 1956 julkaistiin uudelleen kirjoitettuna nimellä Quiet Days in Clichy. Sen suomensi vuonna 1968 Seppo Loponen.

Kirja kertoo kahden tarinan verran kahden kirjoittajakaveruksen elämäntyylistä näitten yhteisessä asunnossa Pariisissa. Molemmat episodit sisältävät etenkin naissuhteisiin liittyvää sekoilua. Ensimmäisessä tarinassa huomion valitettavasti varastaa toisen päähenkilön harjoittama pitkäkestoinen 15-vuotiaan tytön hyväksikäyttö. Tarinassa mainitaan, että mikäli syyte miestä vastaan olisi nostettu, olisi se tiennyt hänelle kymmenen vuoden vankilatuomiota. Nyt syytteistä luovutaan, koska kyseessä oli kirjailija! Ajat ovat tietenkin muuttuneet, mutta tuntuu tosi oudolta, etteivät miekkoset mitenkään vaikuta piittaavan rikoksen vakavuudesta. Kertomuksessa vain virnistellään sille, miten Ranskassa tällaisesta jutusta voi selvitä ilman tuomiota, koska poliisitkin ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta.

Prostituutio on mukana tapahtumissa kautta linjan. Herrat kirjailijat käyttävät prostituoitujen palveluksia hyväkseen. Tosin heillä on muitakin suhteita, joissa heidän käytöksensä on jokseenkin samalla asteella. Kuvatut miehet eivät ole ainoita naisten hyväksikäyttäjiä Pariisissa. Jälkimmäisen tarinan koskettavimmassa kohtauksessa amerikkalainen kirjailija järkyttyy joutuessaan tekemisiin naisen kanssa, jota ei ole koko hänen elämässään kohdeltu säädyllisesti.

Monelta osin kirjassa kuvatut asenteet ja tavat ovat vanhentuneita. Toisaalta eivät kuitenkaan kokonaan. Nykyäänkin puhutaan ihmiskaupasta ja seksiorjista. Eikä se taida olla pelkkää puhetta. Silti suurten kaupunkien ilmapiirit voivat olla erilaiset. Niinpä newyorkilaiskirjailija jo kirjan alussa kauhisteleekin pariisilaisten välinpitämättömyyttä prostituoitujen kohtaloitten suhteen. Samalla hän sitten toteaa, että ellei sitä asennetta opi hyväksymään, ei oleskelu Pariisissa muodostu erityisen miellyttäväksi.

Varmaankin kirjan kuvaukset on tarkoitettu provokaatioksi, jonkinlaiseksi inhorealismin puheenvuoroksi siistiä Amerikkalainen Pariisissa -kuvausta täydentämään (?). Niin tai näin, tuskin tästä ihmeemmin tykätä täytyy.

Kirjassa on 120 sivua ja luin sen päivässä.