Mari Mörö: Lyhyttä tavaraa

Suomalaisen Mari Mörön (s. 1963) pakinakokoelma Lyhyttä tavaraa julkaistiin vuonna 2000. Lukaisin sen osana lukion lukudiplomihaastetta.

Aloin lukea tätä kirjaa marraskuussa tai joulukuussa vuonna 2012. Se jäi silloin kesken, en muista mistä syystä. Kirjassa on pääasiassa lyhyitä pakinoita, taisi siellä yksi vähän pitempi tekstikin olla. Ilmaisu on nokkelaa sanailua, kirjoittaja nyppää lukijalta maton sananjalkain alta tuon tuostakin. Välillä sanailu kertoo jostain sellaisesta maailmasta, joka on minulle vieraampi, otaksun kyseessä olevan naisten maailman. Kenties juuri tästä johtuen en aina ymmärtänyt ihan kaikkea. En tosin pidä itseäni ihmeempänä nerona. Tänä aamuna linja-autossa ja illalla linja-autossa ja loput kotona olohuoneessa ajattelin tätä kirjoittamisen tyyliä, jonka Mörö on omaksunut. Saattaa olla, ettei näitä pakinoita ole tarkoitus lukea kovalla vauhdilla? Joitakin sanallisia oivalluksia olisi voinut makustella pitempäänkin. Kirjoittaja itse kuitenkin heittelee niitä tekstinsä sekaan kuin helmiä tahattomille lueskelijoille. Esimerkiksi minä voisin nyt alleviivata äskeistä ilmaisuani korostamalla, että oli vitsi rinnastaa tahattomat lueskelijat ja siat. Mörö ei tee niin, hän paahtaa eteenpäin uusia helmiä viskellen ja lukija joko jatkaa tekstin mukana menettäen huumorin mehukkaat ytimet tai pysähtyy tutustumaan niihin pitemmäksi aikaa, kuten vaikkapa runoon voi tutustua. (Voi tietysti runoon olla tutustumattakin ja aika usein ollaankin.) Voi käydä niin, että lueskelija ei katso joutavansa juuri nyt tutustumaan lukemaansa sen tarkemmin vaan kahlaa tekstin loppuun ja jatkaa elämäänsä eteenpäin. Näin ihmiselle usein käy. Monet ihmisetkin vain hurahtavat ohitsemme alleviivaamatta itseään. Ehkä kannattaisi vähän alleviivata? Ihminen ilman alleviivausta on kuin pakina vakan alla. Aitan polulla asteleva emäntä tarvitsee pilviset päivänsä ja vuoristorata on tasamaan asukille tiukka paikka.

Jossain määrin ajattelin itseäni sukupuolittuneena lukijana. Tähän taitaa kirjailija Mörökin viitata viittaamalla Veijo Mereen, jonka joku muistelee kirjoittaneen, ettei naisista olisi humoristeiksi. Onko minun, Aapelin pakinoitten ystävän, vaikea suhtautua naiseen pakinoitsijana? En varmaankaan kysyisi tätä, ellen itse niin epäilisi. Mörö on minun ikäluokkaani. Minun pitäisi olla jotenkin perillä monista niistä seikoista, joista hän kirjoittaa. Kuitenkin nämä pakinat jäävät minulle etäisiksi, ne kaikuvat jonkin minulle vieraan maailman voihkaisuja. Silti joistakin pakinoista pidän, varsinkin siitä, jossa on lasten kuvauksia toimivasta presidentistä ja omasta iästään.

Kirjassa on 129 sivua. Lukeminen kesti aikansa kuten niin moni muukin asia.