torstai 24. tammikuuta 2013

A. S. Pushkin: Muistomerkki

Pushkinin aineellinen muistomerkki Kuopiossa.
Venäjän kirjallisuuden suurin nimi venäläisten mielestä lienee Aleksandr Sergejevitsh Pushkin (1799 – 1837). Luin Pushkinin runoista vuonna 1999 tehdyn melko kompaktin suomennosvalikoiman, jolle on annettu nimeksi Muistomerkki. Raakasuomennokset ja toimitustyön on tehnyt Jukka Mallinen, joka on kirjoittanut loppuun kaiken olennaisen, mitä on tarpeen tietää Pushkinista tai ylipäänsä kenestä muustakaan. Runot on suomentanut Ilpo Tiihonen, jonka omat selitykset on sijoitettu teoksen johdannoksi.

Kirjaan valikoidut runot muodostavat vaihtelevan ja värikkään näytteen Pushkinin tuotannosta. Valikoimasta löytyy tuhmia pikku lurituksia hieman barkovilaiseen tyyliin, joskaan Pushkin ei esitä asiaa yhtä alleviivaten. Venäjän sisäpoliittisia kuvioitakin jotkut runot käsittelevät, loppupuolelle on valikoitu mm. kuvaukset syksystä, Pohjolan kylmyydestä ja myrskypilvestä, joka on tehnyt tehtävänsä.

En tiedä ovatko kirjaan suomennettujen runojen valintaan vaikuttaneet enemmän Tiihosen mieltymykset raakakäännösten suhteen vai halu tehdä kiinnostava, monipuolinen ja ilmava runoteos. Ainakin jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu minua tyydyttävällä tavalla, vaikka tunnettu rakkausruno Я Вас Любил ei sisällykään valikoimaan. Eikä kirjasta löydy Vaskiratsastajaakaan. Em. runoelman katkelmia voi löytää suomennettuna vuonna 1946 ilmestyneestä käännösantologiasta Venäjän runotar (toim. Lauri Viljanen ja V. Kiparsky) – suomennoksen tekijä on Lauri Kemiläinen.

Runot Profeetta ja Muistomerkki ovat saaneet Tiihoselta suomenkielisen asun. Molemmat runot löytyvät myös Venäjän runottaresta, edellinen Otto Mannisen ja jälkimmäinen Lauri Kemiläisen suomentamana. Tiihosen Profeetta toimii mielestäni tässä ajassa ja tällä kielenkäytöllä paremmin kuin Mannisen. Muistomerkin molemmissa versioissa on omat yhtä vahvat ansionsa.

Profeetta on tehokkailla uskonnollisilla kielikuvilla maustettu jyhkeä kuvaus runoilijan heräämisestä täyteen nerouteensa jumalallisen kipinän – tai tässä tapauksessa kuusisiipisen serafin – varustamana. Runo on vuodelta 1826. Kymmenen vuotta myöhemmin Pushkin kirjoitti runon Muistomerkki, jossa runoilija enempiä siekailematta julistautuu suunnilleen Venäjän runouden tsaariksi, jota muutkin kansat kunnioittavat.

Sydäntäni lähimmäksi asettui runo, joka alkaa sanoilla Oi Herra, etten suistuis hulluuteen! Runosta liitän tähän yhden säkeistön pituisen näytteen:

Vaan kauheinta jos hulluus hämmentää:
luot pelkoa kuin ruttotautinen
ja häkki heilahtaa,
ja kahle painaa idiootin pään,
ja sinua kuin sutta sellissään
ne tökkii tikuillaan.

Kirjassa on 93 sivua ja lueskelin sitä työmatkoilla ja lounastauolla nelisen päivää.

4 kommenttia:

  1. Kuten olen varmaan ennenkin sanonut, minulle runous ei oikein aukene, tai en jaksa lukea sitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tämä kuitenkin jostain syystä alkoi kiinnostaa, uskon Tiihosen kädenjälki Puskinin runojen suomentajana on varmasti tuoreempi kuin esimerkiksi juuri Mannisen ja siksi varmasti tänä päivänä luettavampi. Ja Mallisen asiantuntijuus venäläisen kirjallisuuden tuntijana on kiistaton.

    Milloin tämä on ilmestynyt? Ja miksi Kuopiossa on Pushkinin muistomerkki?

    VastaaPoista
  2. Kirja on vuodelta 1999.

    Pushkinin muistomerkki taisi tulla Pihkovan (ystävyys-)kaupungilta lahjana Kuopioon. Kuopiosta muistaakseni lahjoitettiin Pihkovaan (Pskov) Sibeliuksen patsas.

    VastaaPoista
  3. Pushkin on nimenä tuttu, mutta venäläiset 1700-luvun ja 1800-luvun alun kirjailijat ja runoilijat ovat minulla vielä kokematta.

    VastaaPoista
  4. Eikä kai heidän runouttaan kovin paljon ole käännettykään ennen kuin viime vuosikymmeninä. Pushkin on kyllä kirjoittanut myös proosaa, kuten esim. romaanit Kapteenin tytär tai Patarouva. Wikistä löytyy lisää.

    VastaaPoista