Juhannusyön uni

Ryppyotsavaroitus: Tämä blogiteksti on runonäytelmän muotoon laadittu William Shakespearen näytelmän A Midsummer Night's Dream suomennoksen Juhannusyön uni lukemisen innoittama kirjoitus, jossa on myös jonkin verran kirjan arvioinnin piirteitä.

Näytelmärunollisen kirjoituksen innoittajana:

William Shakespearen näytelmä Juhannusyön uni

Alkuteos A Midsummer Night's Dream

Suomentaja Matti Rossi (2005)

Runollisessa tekstissäni esiintyvät hahmot:

Tahaton lueskelija

Ketjukolaaja

Kuu

Kaikki pidäkkeet ohitetaan:

Kuu:                        Juhannusyönä kuljen raskaana kuin laiva

lähtiessään satamasta. Se on sentään vähä vaiva

verrattuna blogitekstin lukemisen tuskaan.

Tekisipä totisesti mieli painaa pääni puskaan!

Mitä miettisikään tästä näytelmän kirjoittaja!

Tuntisiko oikeutta kärsineensä suomentaja?

Juhannusyöhön jatkan, kylmä neitsyt, taivaltani.

Sallimus säästäköön muut tältä vaivaltani.

                               (Kuu jatkaa taivaltaan. Tahaton lueskelija ilmaantuu näyttämölle.)

Tahaton lueskelija:    Ja mutta sepäs oli, olipas se sentään jotakin...!

Shakespearen näytelmän toisen nyt jo lukaisin!

Jotakin voinen sanoa jos milloin mainitaan

tuo näytelmäkirjailijain esikuva konsanaan.

Nahkurin pojaksi hän melko suvereenisti

kirjallisuuden, näyttämön perinteitä hallitsi.

Sen huomaa kyllä heti näytelmien alusta,

kun selväksi käy juoni. Niinkuin taikakalusta

soi muotinnettu rakenne: ongelman suuremman

seuraksi pienempi käy isommalle peilikuvaksi –

ja näitä kahta väännellään ja käännellään.

Osansa mukaan (jos ei niin omalla äänellään)

puhuvat hahmot puolestaan. Pääsevätkö huolestaan

sen määrittää, nähdäänkö huvi- vaiko murhenäytelmää.

Antiikin tarut, toiset näytelmät ja ajan tavat

omia kehyksiään lahjoittavat, langettavat.

Ja silti näissä näytelmässä omaa ääntä on,

on muutakin kuin hioutunut taito verraton...

Tämäkin juhannusyön taikasatu soittelee

kieliä, joita toiset poijjat tuskin koittelee –

ei siksi ettei muittenkin tekisi harpun syrjään mieli,

vaan koska soittajan on taiottava oma kieli

ja se on taito jonka saavat harvat vain.

Kas, tottumattomalle ääntää soitin parahtain.

Ja siitä puheen ollen suomennoksen suhteen,

on Matti Rossi tehnyt onnistuneen iltapuhteen,

tuon suuren kirjailijan tekstit herättänyt eloon,

näytelmät suomentanut eikä käynyt teloon...

                               (Ketjukolaaja saapuu näyttämölle.)

Ketjukolaaja:            Sinäkö täällä itseksesi haastelet ja puhut?

Tiedäthän että siitä juuri sytyn saavat huhut.

Kirjoita blogiin, purkaudu huomaamatta!

Harvapa niitä lukee, nenäänsä Kuukin nostaa

kainostelematta, kasvonsa pilven harsoon pukee.

Kuulehan muuten, luin juuri äsken näytelmän

Juhannusyön uni. Kirjoittaja, Englannin

lahja teatterille, Shakespeare, nahkurin

poika, kirjoitti kolmekymmentäkuusi

näytelmää, ainakin. Suomennos on aika uusi,

jos tiedät, Matti Rossin, laulurunoilijan,

Garcia Lorcan, Vallejon suomentajan...?

Tahaton lueskelija:    No, kuinkas muuten, minäkin sen luin.

Juhana Maattomasta kun niin innostuin.

Ketjukolaaja:             Luit Juhannusyön! Sinäkin? Sattuipa somat!

Nyt voimme keskustella siis kuin tahattomat –

niin, tai siis, tarkoitan vallattomat, me kaksi

puolin ja toisin. Juhannusjuhana, millainen flaksi...!

Tahaton lueskelija:    Tosiaan, meinasikin jäädä mainitsematta,

se miten Shakespeare nostaa myös tragediaan

koomisen hahmon, joka voi laukoa suorat sanat,

katsojakunnan mielipiteen ääntä heijastavat.

Ketjukolaaja:             Koomisen hahmon? Kaksihan on meitä tässä

juhannusjuhlista henkiinjäänyttä säheltämässä!

Tahaton lueskelija:     Komediaan kai mahtunee useampikin meitä,

eksymään metsään tai kulkemaan mutkista

suoria teitä? Mitäpä pidit Juhannusyön unesta?

Ketjukolaaja:             No, mikäs! Mehevään mittumaariinhan

eroottisesti ladatun lemmentarinan

sävärit sopivat kokkoa kohentavasti.

Veikeä vintiö Puck sotki kaikkien asiat

lopulta rakentavasti ja onnea potki myös

Oberon, joka valtasi vaimonsa

ponkearinnan sekä vaimon suosikkipojan

kuin kunkulle kuuluu. Näytelmä näytelmän

lopussa lienee lavalla enemmän

edukseen kuin se kirjan sivuilta lukien oli.

Vaihtelun vuoksi kelpasi sekin kuin alkomaholi,

jota jo tulinkin parina iltana harrastaneeksi...

                                       (Häivytys. Kuu esiintyy uudelleen miettien mitä tähänkin nyt sanoisi.)

Kuu:                               Pian, jo pian koita juhannuspäivän aamu.

On mielen ranta autio ja siellä kupeksin kuin haamu.

Vaikkakin minun poistua suo aamunkoitto,

jää blogiteksti tämä, höperyyden voitto.

Juhannus, kesän suuri juhla, valon valta, paljas avaruus

periksi anna, laupiaasti lahjoita yön rauha,

tämänkin tekstin ylle toukanpöly jauha.

Syys saavu, pimeällä viitallasi peitä,

tahaton kolaus vie purjetuulen teitä.