Monica Vikström-Jokela – Eero Jokela: Kuningas Tollo ja muita kertomuksia

 Aviopari Monica Vikström-Jokela ja Eero Jokela sepitti muutaman sarjan moraalisesti kasvattavia satuja Kyrkoposten-lehteen. Puheena olevassa kirjassa julkaistiin satusarjat:

Dumma Kungen och kungsorden

Dumma kungen vet allt om...

Det Goda Livets Träd

Sagor om att vara som folk

Kaarina Hakkaraisen suomentamina ja Nina Haikon veikeästi kuvittamina vuonna 2008.

Kahdessa ensimmäisessä satujen sarjassa seikkailee kuningas Tollo, joka viettää helppoa elämää, kun toiset hoitavat hänen puolestaan kaikki tylsät jutut. Kuningas Tollo odottaa saavansa kaiken valmiina, hän ei imuroi sänkynsä alusta eikä korjaa legoja lattialta. Asiaintilaan tympääntyneet kansalaiset lähettävät muori Ikiviisaan sivistämään kuningasta inhimillisen kanssakäymisen pelisääntöjen osalta. Kuningas saa kuulla nöyryydestä, rakkaudesta, lempeydestä ja sen semmoisesta. Hän ottaa opit vastaan ohikulkijan avomielisyydellä ja viittaa kintaalla useimmille neuvoille. Kuningas ihan oikeasti vaikuttaa rennolta tyypiltä, joka saattaisi olla mukavaakin seuraa. Tietty töykeys kuuluu ihmisen olemukseen ja puheena olevaa hemmoa se tavallaan pukeekin. Kuningas Tollo ei ”ota sitä vakavasti” vaan elää hetkessä. Luultavasti lapset tykkäävät kuningas Tollosta ja kuuntelevat silmät kiiluen kertomuksia hänen päähänpistoistaan. Itse tykkäsin eniten sadusta Kuningas Tollo tietää kaiken ystävällisyydestä ja ystävyydestä.

Kirjan jälkimmäinen osio askartelee Raamatun luomiskertomuksen Paratiisin myyttisen Elämänpuun parissa. Aihetta käännellään ja tarkastellaan monelta taholta. En usko syyllistyväni pahanilkiseen rehellisyyteen paljastaessani pitäneeni eniten ensimmäisestä tarinasta eli kertomuksesta nimeltä Rakkaus. Kertomus tuntui heti lukiessa tutulta jo entuudestaan ja jossain vaiheessa tajusin, että kyseessä on muunnelma tarinasta, josta Kai Hyttinen laulaa iskelmäsuomennoksessa nimeltä Nosta lippu salkoon. Wikipediasta löysin arvion, jonka mukaan tarina olisi amerikkalaista folklorea eikä sen alkuperää ole tarkalleen kyetty selvittämään. Tämän kirjan sisällysluettelo vahvistaa, että siitä juuri on kyse, sillä kertomuksen mainitaan olevan Monica Vikström-Jokelan mukaelma tarinasta Tie a Yellow Ribbon. Kertomuksen ainut ”puute” tai hankaluus on, miten välttää sortumasta itse itkuun lukiessaan sitä lapselle.

Pidän myös Elämänpuu-osiossa esitetystä ajatuksesta opettajan hautamuistomerkiksi. Siinä voi nähdä paitsi erään kauniin version siitä miten selittää ylösnousemusruumis ja lisäksi siitä heijastuvat Raamatun sanat ”hedelmistään puu tunnetaan”.

Viimeisen osion kertomukset sijoittuvat lasten maailmaan. Niistä parhaimpana nostaisin esiin kertomuksen Kiitos tyhmästä lahjastasi! Sen opetus on otsikoitu: Kuinka puhutaan ”kieli keskellä suuta?” Lasten välinen kiusoittelu, joka niin kovin helposti jämähtää pitkäkestoiseksi kiusaamiseksi on tässä kertomuksessa onnistuneesti kuvattu. Jännitys myös puretaan riittävän uskottavalla ja esimerkiksi kelpaavalla tavalla.

Ihan kivoja luettavia nämä satukertomukset ovat. Ja varmaan lapsi sukeltaa niitten tarkoitukseen omalla tavallaan. Minun sukelteluni ehkä on lähinnä erään Kuningas Tollon tahatonta kohellusta. Kirjassa on 138 sivua ja lueskelin sitä pari päivää.