Kirjassa
huomioitaan esittävät Kuninkaantien matkalaiset ovat
pääosin ruotsalaisia ja englantilaisia. Lisäksi mukana
matkassa on yksi suomalainen ja yksi tšekki. Silmiinpistävää
on että yhtään venäläistä
matkustavaista ei mukaan ole saatu. 1700-luvulla Suomi oli se Ruotsin
alue, jonka omistusoikeuden luisuminen Venäjälle muodostui
selkeimmäksi näytteeksi Ruotsin hupenevasta
suurvalta-asemasta. Toisaalta olisi kiinnostavaa tietää
mitä venäläiset matkustavaiset Suomesta ajattelivat,
kun kerran Venäjän valtio oli alueesta niin kiinnostunut,
että sen lopulta valloitti.
Matkalaisten
kertomuksissa painottuu ennen kaikkea Viaporin, Sveaborgin, Ruotsin
mahtavimman linnoituksen rakentaminen. Kirjassa mainitaan tiellä
matkannut, sittemmin Yhdysvaltain presidentiksi valittu John Quincy
Adams, joka totesi, ettei Viaporin lisäksi Kuninkaantieltä
löydy mitään muuta näkemisen arvoista.
Aikajärjestykseen sijoitetuista kertomuksista selviää,
miten linnoitustyöt etenivät ja miten sen myötä
Helsinki kehittyi.
Jossain
määrin kertomuksissa on ristiriitaisia näkemyksiä.
Jotkut matkailijat korostavat Suomen erämaaluonnetta ja
suomalaisten barbaarisuutta, jotkut taas antavat arvoa maan
siisteydelle ja kansan sivistyneisyydelle ja rehellisyydelle. Tässä
kohdin taas on hieman huojuntaa sen suhteen puhuvatko kirjoittajat
ruotsalaisista vai suomalaisista. Toisinaan tunnustaa siltä,
että Ahvenkosken raja-aseman länsipuolella suomalaiset ovat
suomea puhuvia ruotsalaisia kun taas itäpuolella asuvat ovat
suomea puhuvia ”moskoviitteja”. Eipä ihme, että
1800-luvulla suomalaisten itsensäkin piti keksiä
monimutkainen iskulause kuvastamaan sitä keitä olemme ja
keitä emme ole.
Matkustamisen
kestosta kirja antaa mielenkiintoista tietoa. Sikäli kuin
jaksoin asiaa tarkastella, ei matka Turusta Viipuriin kestänyt
1700-luvullakaan kuin viikon. Matkalaiset yöpyivät
tärkeimmissä kaupungeissa ja kertoivat näkemästään.
Paikoitellen kuvaukset koostuvat hauskoista yksityiskohdista, jotka
eivät aina välttämättä ole tekemisissä
toistensa kanssa. Tämä antaa kuvan nopeasti tehdystä
havaintojen ylöskirjaamisesta.
Esimerkkinä
ilahduttavasta matkakertomuksesta kopsaan tähän pätkän
englantilaisen Edward Daniel Clarken tammikuussa vuonna 1800
kirjaamaa kuvausta vierailustaan Turun tuomiokirkossa. Clarke oli
nähnyt kirkossa ”oppimattomien savolaismiehiä”, jotka
olivat ihmetellen kuunnelleet ja katselleet kirkon urkuja:
Tämän
hienon soittimen sävelmillä oli näihin yksinkertaisiin
rahvaan miehiin niin ihmeellinen vaikutus, että tuskinpa
sähköiskutkaan olisivat saaneet joissakin villi-ihmisissä
sen suurempaa aikaan. Heidän pelkonsa kääntyi taas
iloksi ja villien tapaan naurusta ulvoen he alkoivat matkia käsillään
ja jaloillaan urkurin liikkeitä.
Täytyypä
pitää tämä kuvaus mielessä, kun heinäkuussa
käyn Turussa. En olekaan ennen käynyt Turun
tuomiokirkossa...
Kirjassa
on noin 130 sivua ja luin sitä suunnilleen viikon.
Enpä ole tällaisen kirjan olemassaolosta aikaisemmin mitään tiennyt. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, varsinkin kun asun Porvoossa, jonka läpi tie myös menee. Oliko kirjassa mainintoja Porvoosta?
VastaaPoistaJa Turun tuomiokirkossa kannattaa ehdottomasti käydä.
Hauska tämä kuningasteemasi!
Västeräsilainen Abraham Hülphers kertoo vuonna 1760 Porvoon tunnuksen "C" tarkoittavan patakoukkua. Muutamat matkalaiset hänen lisäkseen kertovat kaupungin kärsineen tulipaloista. Kaupunkilaisia kuvataan milloin ystävällisiksi milloin pöyristyttävän uteliaiksi. Ruotsalainen Carl Reinhold Berch kirjoittaa vuonna 1735, että Porvoon tuomiokirkko kävisi Ruotsissa korkeintaan kelpo talonpoikaiskirkosta. Joku muukin pitää kirkkoa vaatimattomana, siinä kun ei ole torniakaan!
PoistaItse olisin mielelläni lukenut kokonaan porvoolaisen Jacob(us) Bonsdorffin matkakertomuksen "Sommarresan" vuodelta 1799, mutta sitä ei ole käännetty suomeksi. Hänen sentimentaalinen kuvauksensa matkaltaan Turusta Porvooseen päättyy Porvoon hautuumaalle. Lieneekö kyseessä sitten sama Näsin hautuumaa, jonne tätini ja muuan Runeberg on haudattu?