Paavo Haavikko (1931 – 2008) kirjoitti vuonna 1974 näytelmän Kuningas lähtee Ranskaan. Minä, ketjukolaaja, luin sen näytelmän vuonna 2013. Aluksi näyte näytelmän lopusta:
Prinssi (laulaa)”Niin, jäi Englanti lumeen, upposi,ja Ranska kasvaa ohraa.Koko kolpakko tuodaan, se tyhjenee.Se laiva ei uppoameren myrskyissä. Riittää miehiäsitä tyhjentämään,ahkeria, nopeita, englantilaisia.”
Näytelmän
päähenkilöä nimitetään prinssiksi,
vaikka hän taitaakin olla Englannin kuningas. Prinssille
tarjotellaan morsioita, vaikka myöhemmin paljastuu, että
hän onkin naimisissa. Morsioehdokkaat kulkevat kuitenkin mukana
koko näytelmän ajan. He ovat keskenään
naisellisesti tukkanuottasilla – milloin toisiaan ihaillen milloin
sättien. Toinen merkittävä mieshahmo näytelmässä
on vanha pääministeri, jonka kanssa prinssi käy
keskusteluja strategiasta.
Huomattavana
vaikuttimena tapahtumiin on orastava jääkausi, joka
pakottaa prinssin lähtemään Englannista. Mukana seuraa
sotajoukko ja matka Ranskaan taittuu Englannin kanaalin ylitse jäitä
myöten. Ranskassa sitten soditaan sotaa, jolle ei tunnu olevan
mitään erityisempiä perusteita. Tapahtumien ajankohta
vaikuttaa aluksi olevan viime sotien jälkeinen aika (Sehän
se aina on! Paitsi sodan sattuessa...), myöhemmässä
vaiheessa käytävät sotatoimet viittaavat ainakin
puolisen tuhatta vuotta varhaisempaan ajankohtaan.
Näytelmän
sota on sekä julmaa kuritusta että naurettavaa haahuilua.
Sodan päämäärät ovat mitä ovat,
prinssin pääasiallisimmaksi saavutukseksi tuntuu nousevan
Salisburyn kreivittären valloitus tämän miehen ollessa
poissa sotatoimien takia. Senkin lupaa uuden pääministerin
avustaja jättää mainitsematta historiankirjoituksessa.
Äkkiä
lukaistuna näytelmässä tunnusti olevan monia jänniä
aforistisia heittoja, sen tapaisia, jotka ovat minulle tuttuja
Haavikon Rauta-aika tv-sarjasta. Niissä ajatus esitetään
vähän nyrjähtäneenä, outona, mutta siten,
että teknisesti se vaikuttaa iskevältä kuin
vaalilause. Mitä sen sijaan merkitsevät näytelmän
sota, morsiaimet ja koko selonteko ylipäätään,
jää minulle epäselväksi. Kuuntelin youtubesta
pari pätkää näytelmän pohjalta sävelletystä
oopperasta (säveltäjä Aulis Sallinen) ja sävelmaailma
tuntui sopivan näytelmästä syntyvään
käsitykseen, joka ei minun tapauksessani ole kovinkaan selkeä.
Lukemassani
kirjassa on 98 sivua ja kunhan joku kirjoittaa siihen 30-sivuisen
esipuheen tulee uudesta laitoksesta lukemieni
Shakespeare-suomennosten pituinen. Luin kirjan tuossa aampäivän
aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti