Antiikin
Kreikan tragediamestari Sofokles eli 400-luvulla eKr. Hänen
näytelmistään tunnetuin on tullut tutuksi nimellä
Kuningas Oidipus. Luin näytelmän kyseisellä nimellä,
Veijo Meren kääntämänä, muistaakseni vuonna
1992. Kun nyt luin uudemman suomennoksen vuodelta 1990, huomasin,
että aika paljon oli jäänyt mieleeni. Kuitenkin eroja
muistikuviin löytyi niin paljon, että uusi versio tuntui
oikein kiehtovalta. Näytelmän käännöksestä
kertovan esipuheen mukaan uuden suomennoksen tekivät yhteistyönä
Ryhmäteatterin näyttelijät ja ohjaajat, jotka
osallistuivat näytelmäproduktioon. Ohjaajina toimivat Arto
af Hällström ja Leo Kontula, jotka myös olivat
laatineet selonteon käännöksen synnystä.
Kuningas
Paksujalka on jämäkkä tarina. Alusta asti kyse on
rikoksen selvittelystä. Pikapuoliin käy myös selville
kuka luultavasti on syyllinen. Juju on siinä, ettei syyllinen
itse tiedä mihin on syyllistynyt. Onko tällainen syyllisyys
oikeasti mahdollista ilman, että siitä itse tietää?
Sitä pohtimalla päätyy helposti miettimään
koko näytelmän tapahtumia painajaisunena, mistä sitten
onkin lyhyt matka itsesepitettyihin freudilaisiin ajatuksiin.
Näytelmän rikoksenselvittelystä taas tulee mieleen
vaikkapa saksalaisen Heinrich von Kleistin näytelmä Rikottu
ruukku, jossa tutkinnanjohtaja paljastuu itse syylliseksi. Paksujalan
tarinassa rikos on seuraus aiemmasta rikoksesta, johon syyllistyneet
ovat toimineet tietoisina tekemästään. Tosin hekin
ovat vain koettaneet välttää kohtaloa, joka heille on
ennustettu.
Kuningas
Paksujalan tarinan kerronnan ansiona näen sen rajatun
henkilömäärän. Kuninkaan itsensä lisäksi
merkittävissä rooleissa ovat Kuoronjohtaja, Kreon,
Teiresias-tietäjä ja kuningatar Jokaste. Mytologialla on
oma osuutensa, mutta ainakaan tämä versio ei vaadi
ihmeempää taruston tuntemusta. Kirja ei sisällä
selittelevää esipuhetta, eikä sellaista myöskään
tarvita. Tai sitten on niin, että minä en nyt sattunut
tarvitsemaan, kun aihe oli tuttu jo entuudestaan.
Kuninkaasta
piirtyy näytelmässä kuva kansan kipeästi
tarvitsemana johtajana. Kuningas Paksujalka on pelastanut kaupungin
(Meren käännöksessä Theba) Linnunmuotoisen Naisen
(Meren käännöksessä sfinksi) kynsistä
ratkaisemalla tämän esittämän arvoituksen.
Samankaltainen älyllinen ylivertaisuus olisi tarpeen nytkin, kun
kaupunkia riivaa ruttoepidemia. Paksujalka ei ole kaupungin
syntyperäinen hallitsija – ainakaan ei tunnetusti – hänet
on valittu kuninkaan virkaan neuvokkuutensa ansiosta. Johtajan valta
on kuitenkin jaettu kuninkaan, kuningattaren ja Kreonin,
kuningattaren veljen, kesken. Paksujalka esiintyy moraalisesti
korkealla tasolla näytelmän tapahtumien aikana, sen sijaan
hänen toimintansa ennen näytelmän tapahtumia eivät
kestä päivänvaloa.
Kirjassa
on 96 sivua. Luin sen kahdessa tunnissa. Alkupuolen
linja-automatkalla työhön ja lopun bussilla töistä
kotiin palatessa.
Kiitow. Pitäis lukea koulussa kyseinen kirja, mutta tästähän löytyi kaikki oleellinen eli mun ei tarvitse lukea vaan kopioin tän minun työhöni. Iso kiitos!
VastaaPoista