Célestine Vaite: Tahitin kukka

Ranskan Polynesiasta lähtöisin oleva kirjailija Célestine Hitiura Vaite (s. 1966) kirjoitti vuonna 2006 englanninkielisen romaanin nimeltä Tiare. Kirjan suomensi Marja Helanen-Ahtola ja se julkaistiin suomeksi vuonna 2007 nimellä Tahitin kukka.

Romaani kertoo Tahitilla asuvasta nelikymppisestä Tehanan pariskunnasta, joka ajautuu suhteessaan keskinäiseen koettelemukseen. Vaimo Materena on työskennellyt siivoojana, mutta on päässyt työhön radioasemalle, jossa hän juontaa naisten suosimaa puhelinkontaktiohjelmaa. Materena jututtaa soittajia illan teeman perusteella ja välipalana soitetaan musiikkia. Hänen miehensä Pito on työssä sahalla. Materena ja Pito elävät tilanteessa, jossa koti on tyhjentynyt lapsista. Ollessaan kerran päihtyneenä Pito satuttaa sanoillaan huomaamattaan Materenaa, joka aloittaa pelottavan pitkän mökötyksen. Jotain pitää tapahtua ennen kuin tästäkin pyhästä perheestä on vain muistot jäljellä – ja niin myös tapahtuu.

Tahitin kukan teemoina ovat alkava keski-ikä ja miten siitä selvitään, elämä suvun ympäröimänä, lapset ja lastenlapset olemassaolon sisältönä, lasten kasvattaminen sekä omien juurien selvittäminen ja niitten kanssa sopuun hakeutuminen. Itse koin voimakasta sympatiaa romaanin alkupuolella olevaan Piton toteamukseen siitä miten hänen tekimisiään ruotivista vaimon sukulaisten kertomista juoruista voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Vaimon sukuun kuuluva mies taas miettii silloin, että niistä nyt syntyisi vaikka tietosanakirja. Loppupuolella huomiotani herätti ajatus siitä, miten äidit (meillä kai nykyään: vanhemmat) usein auttavat lapsiaan liiaksikin. Tästä pieni lainaus:

Piton mielestä asia on niin, ettei hän saanut ikinä tilaisuutta osoittaa kykyjään, naiset hoitivat aina kaiken. Esimerkiksi Piton nuoruudessa äiti tarjoili hänelle aina päivällisen, jottei hän varistaisi riisiä ympäriinsä – mutta ehkä äidin olisi pitänyt antaa hänen ottaa itse, äidin olisi pitänyt antaa hänen varistaa pari riisinjyvää lattialle.

Romaanin tapahtumapaikka, Tahiti, josta kirjailija itse on lähtöisin (asuu nykyään Australiassa), on osa merentakaista Ranskaa, mikä tosiseikka pilkistelee tarinassa milloin minkin peiton alta. Yhteiskunnallinen pohdiskelu romaanissa on sivuseikka, joskin kirjailija esittelee erään hahmon suulla mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miksi Tahitilla jotkut miehet ovat niin toimettomia. Se johtuu kuulemma siitä, että naiset saivat Ranskan hallinnon myötä monenlaista työtä kodin ulkopuolella, jolloin miesten perinteinen tehtävä perheen elättäjänä katosi. Tämä suisti osan tahitilaismiehistä joutilaisuuteen ja toivottomuuteen. Vaikka romaanissa esitetään monien polynesialaisten suhtautuvan ranskalaisiin torjuvasti, ei kirjoittajan näkemys Tahitin ja Ranskan suhteista ole niin yksipuolinen. Ranskan kieli on ilmeisesti syrjäyttänyt tahitin oman kielen Tahitilla. Tekstiin onkin haettu paikallisväriä sekä ranskan- että tahitinkielisistä sanonnoista.

Kirjassa on 287 sivua. Sen lukeminen kesti minulta aika pitkään, johtuen pienestä andropaussista, joka suuntasi mielenkiintoni ihan muille suunnille.