Pääosan Norvannon kirjasta
muodostavat selonteot siitä, keillä Raamatun henkilöillä on
siteitä Kyprokseen. Tärkeimmät tällaiset henkilöt ovat
Apostolien tekojen kolmikko: kyproslainen Barnabas, jonka Antiokian
kristityt lähettivät kotisaarelleen ilosanomaa julistamaan, hänen
serkkunsa Johannes Markus, jota pidetään Markuksen evankeliumin
kirjoittajana sekä kolmas saman seurueen jäsen apostoli Paavali,
joka vieraillessaan Kyproksella kulki matkakumppaniensa kanssa saaren
päästä päähän. Norvanto kertoo mitä Apostolien teoissa
kirjoitetaan miesten retkestä Kyprokselle sekä hahmottelee sitä
millainen Kyproksen uskonnollinen tilanne vierailun aikaan saattoi
olla. Monien uskontojen saarella, jonka rannalla jumalatar Afroditen
uskottiin syntyneen meren vaahdosta, lähetystyö ei liene ollut
pelkkää riemukulkua, joskin Paavali onnistui käännyttämään
kristityksi Kyproksen käskynhaltijan. Uuden testamentin hahmoista
myös Lasaruksen arvellaan (perimätiedon mukaan) muuttaneen
Kyprokselle. Saarelta löytyykin Pyhän Lasaruksen kirkko ja sen alta
hauta, josta hänen jäännöksensä on tosin viety jo vuosisatoja
vuotta sitten.
Puulajien kuvailuissa Norvanto
seurailee valtaosin sitä, miten puut Raamatussa ovat esillä. Olisin
kaivannut kirjaan enemmän tietoa siitä, mitä puut mahtavat merkitä
Kyproksen asukkaille. Nyt Norvannon kuvailu muistuttaa ajoittain
pyhäkoululehteä, jossa tosin lopuksi ei kehoteta pientä lukijaa
miettimään, mitä kulloisestakin Raamatunkohdasta tulisi ajatella.
Sen sijaan Norvanto suuntaa sanansa itselleen, mikä toimiikin jonkin
verran paremmin. Ajateltavaa puulajien tiimoilta joka tapauksessa
löytyy. Kyseessä ei ole pelkästään toteava luennointi vaan
pohdiskelu Sanan äärellä todellisen asiantuntijan opastuksella.
Huomiotani herätti ennen kaikkea Norvannon viiniköynnöstä
kuvailtaessa kirjaama havainto, jonka haluan liittää tähän:
Ihminen
ei näytä milloinkaan lankeavan syntiin, vaan yhä uudelleen
nousevan siihen. Niinhän kävi paratiisissakin. Ihminen tahtoi
nousta omalta paikaltaan Jumalan rinnalle. Ajatus
riippumattomuudesta, omavaraisuudesta on houkutteleva. On lopultakin
vaikea tyytyä siihen totuuteen, että ilman jatkuvaa yhteyttä
Jeesukseen, emme voi tehdä mitään.
Katkelman
sisältämää ajatusta omavoimaisuudesta ja omien tietojen
mahtavuudesta voin jopa minä, ketjukolaaja, mietiskellä keskenäni,
vaikken akateemisesti sivistynyt olekaan.
Kirjan
viimeisessä osiossa Norvanto esittelee joitakin tapaamiaan ihmisiä,
jotka asuvat Kyproksen ”kansojen sulatusuunissa”. Ilmeisesti
lempeä ilmasto ja eurooppalainen hyvinvointi ovat houkutelleet
Välimeren kolmanneksi suurimmalle saarelle paljon väkeä monista
eri maista. Norvanto kuvaa muutamia perheitä ja yksittäisiä
henkilöitä, joihin on tutustunut ja liittää heidänkin tarinaansa
kristillistä pohdintaa. Eniten taisin tykätä paikallisesta
jäätelökauppiaasta kertovasta luvusta.
Kirjassa
on 96 sivua ja lueskelin sitä päivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti