Maailman kovin kundi ja muita kuuluisia kertomuksia

WSOY:n Nuorten novellisto -sarjan osan 3 toimitti Kerttu Manninen ja kuvitti Katriina Viljamaa-Rissanen. Kirja ilmestyi vuonna 1967. Se sisältää 17 suomennettua novellia yhtä monelta eri kirjoittajalta. Kustakin novellistista on kirjan lopussa lyhyt esittely. Suomentajia on useampia.

Kirja soveltuu hyvin pimeinä talvipäivinä luettavaksi, sillä teksti on varsin isokokoista ja reilun tummalla painettua. Voin kuvitella kertomusten soveltuvan mainiosti nuorille lukijoille, sillä näissä novelleissa ei kikkailla vaan kerrotaan tarina. (Tämän katsantokannan mukaisesti olen itsekin tosi nuorekas lukija.)

Pidin eniten Jack Londonin (1876 – 1916) novellista Kulkuri ja keijukainen. Mielestäni novellissa käsitellään luottamusta ja epäluuloa. Samaa aihetta käsitteleviä novelleja kirjassa ovat myös Anton Tšehovin Liikaa suolaa ja Leonid Andrejevin Mies joka aikoi varastaa... Tšehov kertoo maanmittaajasta, joka pelkää ajomiestään syrjäisellä seudulla. Andrejevin rosvo taas kohtaa viattoman luontokappaleen. London onnistuu novellissaan parhaiten koskettamaan ketjukolaajan pöhöttynyttä sielua.

Seitsentoistavuotiaana vankilaan tuomittu mies on viettänyt kuritushuoneessa 14 vuotta. Hän on kovettanut itsensä, kärsinyt rangaistuksensa ja viettää nyt kulkurin elämää. Novellissa hän kohtaa pienen tyttösen, ehkä 8-vuotiaan. Tyttö osoittaa kulkuria kohtaan epätavallista ja hämmentävää luottamusta. London muistuttaa lukijaa kouriintuntuvasti siitä millaiseen vaaraan tyttö ajautuu. Samalla kertomuksessa nostetaan esiin laupiaan samarialaisen hahmo. Londonin kertomus ajelehtivasta, elämän kaltoinkohtelemasta miehestä tuo mieleeni hänen novellinsa Luopio, jossa seitsentoistavuotias nuorukainen tekee ratkaisun, joka määrää hänen loppuelämänsä suunnan. Tässä novellissa liikutaan samankaltaisten kohtaloitten parissa, vaikka erojakin toki löytyy. Kulkuri ja keijukainen on nimensä mukaisesti sekä raskas että kevyt – sekä ahdistava että vapauttava kertomus. Novellin suomensi M. Irjanen.

Ruotsalaisen Gustav Sandgrenin (1904 – 1983) novelli Kissa oli miellyttävän omaperäinen eläintarina. Puhuva kissa kritisoi isäntänsä oluenjuontia. Ei liene tarpeen selittää miksi koin novellin sanoman kuin pistona munaskuihini. Novellin suomensi Kerttu Piskonen.

Amerikkalainen Damon Runyon (1884 – 1947) oli arvostettu urheilu- ja rikosreportteri, joka alkoi sittemmin kirjoittaa tarinoita siitä rikosten maailmasta, jonka oli työssään reportterina kohdannut. Hänen novellinsa Maailman kovin kundi avaa tosi sähäkästi tämän novellivalikoiman. Eläinromantikot hypätkööt seuraavaan novelliin. Tämän novellin suomensi Eeva Heikkinen.

Ruotsalaisen Karin Boyen (1900 – 1941) novelli Näkinkengät kertoo tarinan Tord-pojasta, jonka äiti on kuollut pojan ollessa nelivuotias. Kun isä hommaa itselleen uutta vaimoa, Tord takertuu äitinsä muistoon, siihen vähään mitä hänellä on jäljellä. Vaikka itse en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, olen ajatellut tarinaa yllättävän paljon. Pitänee kirjata Karin Boyen nimi mieleen. Novellin suomensi Terttu Kaila.

Kirjassa on 235 sivua. Lueskelin sitä muutaman päivän ajan.