Arja Saijonmaa: Nuori alaston nainen

Marraskuussa vuonna 1970 Arja Saijonmaan (s. 1944) opinnot Sibelius-akatemiassa pianonsoiton parissa ja hänen toimintansa Ylioppilasteatterissa keskeytyivät, kun Suomeen vierailulle saapunut kreikkalainen säveltäjä- ja muusikkotähti Mikis Theodorakis (s. 1925) pyysi Arja Saijonmaan orkesterinsa laulajaksi maailmankiertueelleen. Vuonna 2011 julkaistiin Ruotsissa Arja Saijonmaan aiheesta kirjoittama muistelmateos En ung naken kvinna – Mötet med Mikis. Samana vuonna ilmestyi suomenkielinen versio Nuori alaston nainen – Mikis ja minä, suomentajana Tuula Syvänperä.

Vuonna 1970 Kreikassa piti valtaa everstien sotilasdiktatuuri, joka vangitsi toisinajattelijoita ja sulki heitä vankileireille. Myös Theodorakis oli pitkään vangittuna perheineen. Kuuluisa säveltäjä ei ollut pelkkä toisinajattelija, hän vastusti sotilashallintoa aktiivisesti. Häntä pidettiin kotiarestissa syrjäisessä vuoristokylässä, kunnes hänet ja hänen perheensä saatiin ranskalaisen avustajan toimesta kuljetettua pois Kreikasta. Saijonmaa kertoo tästä kaikesta kirjassaan lomittain oman tarinansa kanssa. Mielenkiintoista on lukea mitä hän kertoo kreikkalaisen vastarintaväen yhteisöstä Pariisissa, salaisista tapaamisista kahviloissa, miehistä, joitten kaikki sormet eivät enää olleet tallella. Pariisilla on kirjassa tärkeä osa, sillä Theodorakisin orkesteri piti kaupungissa tukikohtaansa.

Jos minun pitäisi kuvailla yhdellä sanalla Saijonmaan kirjaa, se sana olisi rehellinen. Niin lentävän lähdön kuin Saijonmaan matka maailmanmusiikin huippunimen seurassa saakin ja niin valtava menestys kuin Theodorakisin maailmankiertue onkin, ei kirjassa kuvata pelkkää liitelyä poutapilvissä. Itse asiassa jo ennen matkaa Pariisiin Theodorakisin seurueen pariin, Arja Saijonmaa kaatuu laskettelusuksilla ja joutuu matkustamaan Pariisiin jalka kipsissä. Erinäisiä yhteentörmäyksiä ja kompurointeja kirjassa kuvataan jatkossakin ja se vakuuttaa minut lukijana. Poliittisten laulujen orkesterissa on omat epäpoliittiset ristivetonsa – kuten aina ihmisten kesken. Arja Saijonmaa oli Theodorakisin orkesterin ainoa ei-kreikkalainen. Lisäksi hän oli nainen ja vieläpä skandinaavi.

Minulle Mikiksessä yhdistyivät idealismi, unelmat ja todellisuus. Olin niin lähellä häntä, joka päivä. Ja kuitenkin niin kaukana. Mies oli naimisissa. Se ei muuten tuntunut häntä pahemmin häiritsevän. Suuren sankarin ympärillä pyöri päivittäin kauniita tyttöjä, hienoja daameja, sihteereitä, avustajia, vallankumoustovereita, rohkeita ja aggressiivisia kommunistinaisia, kaiken maailman solidaarisuussisaria ja laulajattaria.

– –

Hän oli kaikkien marttyyri ja sankari, samaa suuruusluokkaa kuin Che Guevara ja Fidel Castro.

Onhan minun sekin saatava kertoa, että jo muutaman vuosikymmenen ajan olen tuolloin tällöin kuunnellut c-kasetilta Mikis Theodorakisin ja Arja Saijonmaan yhteistä tallennetta vuodelta 1979 nimeltä ”Jokainen arkiaamu”. Nyt kasetti on käynyt jo sen verran kuluneeksi, että jouduin hankkimaan cd-levyn, jolta löytyvät samat laulut ja lisäksi vuonna 1972 tallennettua samanaiheista musiikkia. (Osaan kyllä ison osan lauluista ulkoa, mutta omien, jokseenkin vaatimattomien esityksieni lisäksi on hyvä kuunnella ihan oikeata musiikkiakin.) Läheskään kaikkien laulujen sanoitusten syvempää merkitystä en ole ymmärtänyt ja siihen sain mukavasti apuja Saijonmaan kirjasta. Helpoiten avautuvia ja siten minun suosikkejani ovat olleet Manos Eleftherioun ja Theodorakisin itsensä sanoitukset. Oli lohdullista lukea, etteivät esim. Seferisin runot ole noin vain auenneet niitten esittäjällekään.

Ylen teema-kanava esitti hiljattain lyhyen tv-tallenteen Arja Saijonmaan ja Mikis Theodorakisin ensimmäisestä tapaamisesta Ylioppilastalolla vuonna 1970. Säveltäjä nousi itse lavalle ja alkoi esimerkillään neuvoa Arjaa ja muusikoita laulujen tulkinnassa. Arja Saijonmaan esitykset ja luultavasti myös hänen omaksumiskykynsä tekivät Theodorakisiin vaikutuksen. Samassa yhteydessä esitettiin mielenkiintoinen, Ylen ruotsinkielisen tuotannon erinomaisesti toteutettu valikoima Theodorakisin lauluja. Sen lomassa oli Theodorakisin haastattelu. Kuuluisa säveltäjä vaikutti hyvin itseään ilmaisevalta puhujalta, joka pystyi selkeän eritellysti käsittelemään itselleen tuskallisiakin aiheita. Myös Arja Saijonmaan teksti on selkeää ja helppolukuista. Sanottavaa hänellä on riittänyt, sillä kirjaan on kertynyt peräti 447 sivua.