Allaoleva kirjoitus käsittelee kirjailijaa ja näytelmää, joita ei ole olemassa. Kaikki yhteydet olemassaoleviin ja jo ennen meitä tunnettuihin kirjailijoihin ja näytelmiin ovat sattumanvaraisia ja tarkoituksettomia etten sanoisi tahattomia. Kirjoitus liittyy sarjaan mätäkuun juttuja, joissa esittelen väsäämiäni blogiarvioita kirjoista ja kirjoittajista, joita ei ole olemassakaan.
Koska ei löytynyt tekstiin sopivaa kuvaa, laitan tähän taas pioni-kuvan |
Heroes by chance and by the heart on
täysin tuntemattoman Clothilda Moonday-Thorsdayn (1592 – 1648)
jälkiä jättämättä kadonnut näytelmä. Clothilda
Moonday-Thorsday lienee Shakespearen ajan Englannin
näytelmäkirjailijoista tuntemattomin, ainakaan itse en ole hänestä
kuullut kuunaan. Mutta niinpä vain on suomentaja Kinttu Nausikka
löytänyt hänestäkin yhtä sun toista mielenkiintoista
kerrottavaa. Moonday-Thorsdayn on arveltu kirjoittaneen vain kaksi
kadoksiin joutunutta näytelmää, ennen kuin hän katosi itsekin
vuonna 1648. Lukemani suomennos Sattuman sankareita ja sydämen on
rekonstruoitu postuumien aikalaishaastattelujen perusteella ja
näytelmän nähneet kertovat aikaansaadun version vastaavan
surullisen uskollisesti heidän repaleisia muistikuviaan
alkuperäisestä näytelmästä.
Clothilda Moonday-Thorsday tunsi
voimakasta viehtymystä nk. Uuteen Maailmaan eli Amerikkaan. Hänen
kaikissa kahdessa näytelmässään matka Uuteen Maailmaan kajasteli
tarinan hahmojen mielessä kuin vapaaehtoinen seikkailu Suureen
Tuntemattomaan.
Sattuman sankareita ja sydämen
tapahtuu kuitenkin kokonaan
Englannissa. Se kuvaa kahden ylimyksen keskinäisiä, omaisuuden ja
lemmenmieluilujen kautta yhteenkietoutuneita juonitteluita. Asetelma
on kovin kaavamainen, Donoughtshaw'n jaarli kosiskelee serkkunsa
loordi Farthfeethin kanssa samaa Roseanne-neitoa, joka asuu isänsä
kanssa köyhtyneessä kodissa. Palvelijoita Roseannen linnassa on
tuskin armeijan vertaa ja välillä Roseannen ja hänen isänsä on
tyydyttävä viinin sijasta olueen. Loordi Farthfeethillä on
toinenkin rauta tulessa, nimittäin hänen lähiseuduillaan
rappiolinnassa majaileva Belinda-neito. Koska loordi on Belindan isän
pahin velkoja, kuittautuisivat velat sujuvasti naimakaupalla. Tytön
isä kuitenkin vihaa loordia minkä muilta töiltään kerkeää eikä
aio suostua mistään hinnasta antamaan tyttärensä kättä
Farthfeethin kaltaiselle nylkyrille. Kosiopuuhissa toimii välittäjänä
koominen hahmo nimeltä Adrian. Hän työskentelee aluksi
Farthfeethin palveluksessa, mutta siirtyy vähän kerrassaan
setvimään parhaansa mukaan molempien herrojen lemmenkiemuroita.
Kesken
kaiken Belindan isä kuolee jättäen jälkeensä testamentin, jossa
lupaa tyttärensä käden miehelle, joka varustaa laivan Uuteen
Maailmaan. Isän tarkoitus on ollut saattaa Belinda-neito eroon
loordi Farthfeethistä, mutta hän on kippistellessään unohtanut lisätä
testamenttiin ehdon, jonka mukaan tyttären olisi saatava matkustaa
laivan mukana. Tämä tarjoaa Farthfeethille mahdollisuuden napata
Belinda puolisokseen, mutta sitä ennen hänen olisi löydettävä
retkikunnalleen luotettava johtaja. Tällainen löytyykin
Donoughtshaw'n jaarlin linnasta, jossa majailee köyhtynyt
aatelismies John. Jotta näytelmän jännite ei lerpahtaisi ihan
käsiin, alkaa Donoughtshaw'n jaarli ihan piruuttaan kiristää
loordi Farthfeethiltä roimaa siirtokorvausta Johnista.
Vakuuttuakseen Johnin soveliaisuudesta loordi kutsuu hänet
vierailulle linnaansa. Siellä John tapaa sattumalta Amanda-neidon,
joka on palveluksessa loordin hovissa. Nuoret rakastuvat ja
paljastavat Adrianille haluavansa keskenään naimisiin. Jonkin
omituisen, nykyään jo unohtuneen lain perusteella nainut mies on
vapaa lähtemään minne eukko hänet määrää. Adrian tajuaa, että
tämä lainkohta vapauttaa Johnin jaarlin palveluksesta ilman
erilliskorvausta. Loordi Farthfeeth järjestää mahtavat
kaksoishäät. Loordi ja Belinda-neito sekä John ja Amanda menevät
vihille. Yllättäen paikalle ilmestyvät myös jaarli ja
Roseanne-neito. Kaikki kolme paria vihitään ja jaarli ja loordi
varustavat yhteisen retkueen Uuteen Maailmaan johtajanaan John. Myös
Amanda pääsee matkalle rapakon taa. Näytelmä loppuu onnen
helinään ja katsojien kuorsaukseen.
Jos tästä
näytelmästä jotain hyvää koettaa löytää niin onhan se ihan
mukavaa, että ratkaisu ja näytelmän varsinaiset sankarit tulevat
kokonaan päähenkilökatraan ulkopuolelta. John ja Amanda ovat mukana
tapahtumissa vain hyvin lyhyen ajan, mutta nousevat kumminkin
ratkaisijan rooliin niinkuin terävät kolmosketjun hyökkääjät
jääkiekko-ottelun jatkoajalla.
Lukaisisin kirjan
päivässä. Siinä olisi aika monta sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti