Kinttu Nausikka: Poutapilviä

Tässä kirjoituksessa mainittua runoilijaa ei ole olemassa. Myös runokokoelma on olematon. Mahdolliset jo olemassaolevia runoja muistuttavat ainekset ovat mukana esimerkkirunoissa johtuen perinteisen runoilmaisun tavoittelusta tässä pikaisesti väsätyssä kirjoituksessa.

Olin vaihteeksi lukevinani runoja. Kotimainen nykyrunoilija Kinttu Nausikka (s. 1961) olisi värkännyt runokokoelman, jonka aiheena ovat poutapilvet. Kokoelma olisi ilmestynyt vuonna 2012 nimellä Poutapilviä. (Toistelemalla itsestäänselvyyksiä voi blogiarvioonsa saada lisää rivejä mikä lisää vaikuttuneisuuden tuntua.)

Poutapilvet liitetään helposti haaveiluun ja kesäiseen leppoisuuteen. Näin tehdään myös monessa puheenaolevan kokoelman runossa. Olisi hieman tylsänpuoleista mikäli tämä olisi vallitsevana sävynä koko kokoelmassa. Ehkä juuri siksi on hyvä, että kokoelman alusta löytyy runoilijan haastattelu, jossa kitkeriäkään sävyjä ei peitellä. Nausikka on siitä harvinainen nykyrunoilija, että hän kirjoittaa mitallista, loppusoinnuteltua runoutta, toisin kuin suurin osa muista tämän päivän runoilijoista. Tämän tiimoilta pieni näyte Nausikan haastattelusta:

Niin että on se yhtä ryhmähalittelua, kun runon lukijan on osattava koko runouden historia, että voisi tajuta mistä näissä uuden polven runoissa on kyse! Eikä sekään vielä riitä vaan on osattava selvittää ties mitä arvoituksia tietääkseen mitä milläkin kielikuvalla tarkoitetaan. Perinteisen runon väitetään tulleen tiensä päähän jo sotien jälkeisellä ajalla. Kuitenkin monissa maissa mitallista ja loppusoinnuteltua runoutta arvostetaan edelleenkin ja sillä tyylillä kirjoitettu runous pystyy ilmaisemaan saman minkä uuden polven runotkin ja usein jopa ilmeikkäämmällä, koskettavammalla tavalla.

Nausikka on sitä mieltä, että ollakseen todella kapinallinen, on runoilijan näinä päivinä palattava perinteeseen ja oltava reilusti vanhanaikainen. Pääasiassa Poutapilviä on kokoelmana todellakin niin vanhanaikainen, että lukiessani heräsin välillä omaan kuorsaukseeni. Toisaalta uni oli makoisaa, en nähnyt unia, joissa kirjakaupan myyjä olisi kyllästyneenä palauttanut minulle rahat takaisin nähdessään minunkin astelevan sisään uutuusrunokirja kourassani. Päinvastoin, Poutapilvien seurassa pääsin lyyrillisille tripeille turvallisen, pelvottoman leijailun myötä. Tästä pieni esimerkki:

Sinun sylissäs' pehmeä, pullea

hymy lymyy ja kohoilee pallea.

Elän ensimmäistä ja viimeistäni,

voit lukea onnea ilmeistäni.

Voit sulkea kirjani, suudella suun,

joka unohtui uneen ja haaveiluun.

Nausikan runoissa uni vertautuu pilviin ja pilvet uneen. Välillä unia on useampia, voihan taivaallakin havaita useita pilviä yhtä aikaa. Kuten pilvet, myös unet muuttuvat hitaasti, velton liikehtimisensä myötä. Näissä runoissa kaikki on valuvaa, muotoaan muuttavaa vuota, joka uiskeltelee ilman päämäärää hiljaisuuden olemattomissa mainingeissa. Rantakuohujen mukana voi pehmeälle hietikolle ilmestyä pullopostia yhtä hyvin menneisyydestä kuin tulevaisuudestakin.

Mikä meni, on mennyttä kunnes hän saa

liki lipuen pintaa sen koskettaa.

Mikä vielä on tulevaa, mitä ei nää,

selän takaa voi tuutien tervehtää.

Kirjassa olisi 89 sivua ja olisin lueskellut sitä muutaman aurinkoisen päivän jossain puistossa.