Luin pari vuotta sitten Urmas
Hurmalaisen kirjan Äijän todellinen aapinen nro 1.
Hurmalaisen räväkkä kerronta ja omaperäiset mielipiteet
ilahduttivat minua tuolloin. Niinpä hänen vaihtoautokirjansa oli
luonnollinen valinta autokirjallisuuskatsaukseeni. Kirja olisi
kuitenkin pitänyt hankkia luettavaksi Nilsiän kirjastosta, joten
ajattelin, että olkoon, mutta sitten onni suosi rohkeaa ja kirja
odotteli minua Heinolan ABC:n Kirjapörssissä kohtuuhintaisena.
Siellä olisi ollut kosolti muitakin autoihin liittyviä kirjoja,
joista ainakin pari olin meinannut lainata, mutta luovuin
ajatuksesta, sillä kiinnostavista autokirjoista vallitsee runsauden
pula. Tämän Hurmalaisen vaihtoautokirjan sieltä ostin ja nyt se on
lukaistu ja kuvat katseltu.
Kuvia kirjassa on runsaasti, karkea
arvioni on, että puolet tekstiä, puolet kuvia. Kirjassa
Hurmalainen, autoista jo nuorena kiinnostunut viisikymppinen mies,
kertoo sen minkä otsikko lupaa ja tutulla äijäkorostuksella.
Hurmalaisen tyyli ei ole korkeakirjallinen, hän on äijä, joka
kirjoittaa toisille äijille. Tosin minunlaiseni rajatapauksetkin
hyväksytään lukijoiksi pientä maksua vastaan. Mitään
erityisempää vastaansanottavaa en Hurmalaisen tekstistä löydä.
Kirjan autojen hiilirenkaanjälki on äijää isolla äällä eikä
kova polttoaineenkulutus ole este unelmien vaihtoauton hankinnalle.
Tosi äijä ei myöskään ole kiinnostunut muoti-ilmiöistä, hän
saattaa valita ruman auton, jossa ei ole ohjaustehostinta. Tärkeintä
on päästä perille.
Vaikka Hurmalainen on ihan
simona mersuihin, saabeihin ja volvoihin, arvostaa hän
myös isoja japsiautoja ja tietysti jenkkiautojen leveyttä. Sen
sijaan hybridit (joista yksi mukana esittelyssä!) ja
polkupyöränkuljetustelineet sopivat paremmin viherpipertäjien
unelmiin. Tosi äijä kaipaa vetokoukkua ja leveitä läskejä
(renkaita). Hurmalainen sanoo, että autolla on sielu, ainakin
Alfaromeolla. Myös tv:n Top Gear -auto-ohjelmien tähti Jeremy
Clarkson toteaa kirjansa otsikossa I Know You Got Soul. Rivien
välistä voi tarkkaavainen lukija kuitenkin havaita, että
Hurmalainen korostaa lohvakoita vaihtoautoja hankittavan
sydämellä ei järjellä. Itse hän kertoo ajavansa Toyota Avensis
farkulla (1,6 l), sekin tosin hankittu käytettynä.
En ole itse minkäänlainen automies.
Silti ymmärrän Hurmalaisen innostusta komeisiin autoihin. Tai
sitten Hurmalainen osaa asiansa ja esittelee autot niin
innostuneesti, että se innostus tarttuu minuunkin. En tiedä onko
kirjan autoilla sielu, mutta Hurmalainen on itse sieluaan myöten
pelissä mukana. Hän puhuu minulle kieltä, jota olen kuullut
muitten miesten käyttävän ja joka on aina pysynyt minulle
vieraana, mutta jollain tapaa kiehtovana. Kun koulussa toiset pojat
puhuivat Tekniikan maailmasta ja Tuulilasista, minä
läksin kävelemään syrjemmälle. Vähän samalla tapaa kuin jotkut
virret herättävät minussa tunteen siitä kuinka vanhemmat
sukupolvet puhuttelisivat minua, samaan tapaan Hurmalaisen teksti luo
sillan, joskin hauraan ja kuvitteellisen, siihen maailmaan, jossa
vieläkin elää äijien heimo. Tänä aamuna jäi osa
aamuhartaudesta kuuntelematta, kun aloittelin tätä selontekoa.
Hartauden loppuun oli pastori valinnut virren Totuuden henki johda
sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä.
Se tuntui nappivalinnalta siihen paikkaan.
Hurmalainen ei kosketa tekstillään
pelkästään miespuolisia lukijoita. Vaimoni kanssa nauroimme pitkät
hörinät Hurmalaisen kuvaukselle korealaisesta autosta, jonka
tarkkaa merkkiä ja mallia en tässä viitsi mainita.
Kirjassa on 128 sivua ja lukaisin sen
eilissä päivänä.
Hih! Voin vakuuttaa, että Alfa Romeoilla todella ON sielu :)
VastaaPoistaNimim. Pihassa kaksi Alfa Romeota
Joo, ja minä en osannut edes kirjoittaa auton nimeä oikein. Saanen kuitenkin toivottaa sielukkaita kilometrejä molemmille Alfa Romeoille ja niitten omistajille!
PoistaHmm, vaikka olen vielä vähemmän autoihin perehtynyt niin pitäisiköhän tutustua tähän aiheeseen...
VastaaPoistaTässä kirjassa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Ja autoaiheisia kirjoja näyttää kirjastoista löytyvän aika helposti. Nämä minun yhden aiheen kuuraukset lienevät syntyneet siitä, että en osaa tai uskalla esittää haastetta kaikille luettavista kirjoista tai tietystä aiheesta. Marjatta Mentula oli keväällä suositellut Joni Skiftesvikin kirjaa Valkoinen Toyota vei vaimoni, josta sain alkuperäisen ajatuksen lukea autoaiheista kirjallisuutta. Sitten Mark Twain kirjassaan, jonka luin alkukuusta, esitti ihmisen olevan kone (tosin muutenkin kuin fyysisenä olentona). Ajatus syveni pyrkimykseksi käsitellä auton ja ihmisen symbioosia luettujen kirjojen näkökulmasta. Tietynlaisena huipentumana tälle kehitykselle Ylen nettisivuilla kerrotaan vasta Ars Fennica -palkitun taiteilija Mika Taanilan teoksista seuraavaa:
Poista"Toistuva teema monissa Taanilan teoksissa on ihmisen ja koneiden välinen vuorovaikutus." Aihe on siis ilmassa muutenkin kuin minun aloitteestani.
Voin muuten kertoa tässä näin meidän kesken mitkä muut kirjat olen ajatellut lukea:
Emma Puikkonen: Matkamusiikkia
Rauno Vääräniemi: Rutinoff 2
Åke Edwardson: Läpikulkumatka
Kari Hotakainen: Jumalan sana
Ja sitten on toiveissa jaksaa ainakin yksi, mieluummin kaksi norjalaista romaania. Ovat tosin aika pitkiä, saa nähdä jaksanko. Välillä pitää lukea jotain muutakin, kuten se Ginzburgin Juusto ja madot ja yksi Viipuri-aiheinen kirja. Ajattelin nyt antaa itselleni aikaa koko kesän. Saatan lisäksi lukea joitakin siirtolaisten elämästä kertovia kirjoja.
Minä en ymmärrä autoista mitään, muuta kuin sen, että hieno auto on hieno.
VastaaPoistaMutta sehän onkin jo hienoa!
Poista