Emma Puikkonen: Matkamusiikkia

Emma Puikkosen (s. 1974) kirjoittama romaani Matkamusiikkia julkaistiin vuonna 2013.

Matkamusiikkia kertoo elämästä ja sen loppuvaiheista, jotka etenevät kohti kuolemaa. Kuoleman lähestymistä kuvataan vanhan, muistisairaan miehen kautta. Miehen mieli kulkee vanhoilla poluilla, niin että sinne poluille on päästävä vielä käväisemään. Ajotaitoinen henkilö löytyy, pojan vaimo saa kuskin paikan ja kohta huristellaan Turun kaupungista punaisella Corsalla suuntana Savo ja Juva. Kuskilla on tietenkin omat mietintönsä, siinä samassa autossa matkaavat erilaisia matkoja kuski ja matkustaja, kummankin käsi saman vaihdekepin päällä. Matkaa seuraavat sivusta mystinen hirvi ja sinipukuiset vartijat, jotka tuntuvat tietävän matkalaisista melkein kaiken.

Kerronta on ilmavaa, helppoa lukea. Sivuseikkoihin ei takerruta pitkäksi aikaa, myös tärkeämmät asiat ohitetaan toisinaan melko nopeasti. Autolla matkaaminen ei ole kirjan kuvauksissa erityisen tärkeässä osassa. Tosin alkupuolella matkanteko sujuu hitaasti, koska Corsan kuljettaja, Iisa, haluaa päästää kaikki takaatulijat ohitseen. Paikoitellen automatkastakin luodaan keveillä vedoilla näkymiä, jotka koskettivat minua, kuten seuraavassa katkelmassa, jossa auto on pysäytetty järven rantaan ja on uskaltauduttu uimaan:

Iisan rinnat ja vatsa tulevat pehmeästi vedestä kun hän kelluu, hän katselee autoja viuh viuh ne kulkevat järven ylittävällä sillalla ja niissä sisällä pieniä maailmoja, perheitä perheriitoja koiria sokeritauteja työtodistuksia ja jokaisella joku oma suru.

Puikkosen kerronnassa on runollisuutta, muistisairaudessa on tosiaankin runollisia piirteitä, kuten on myös metsässä ja tien varren vaihtuvissa maisemissa, jopa taukopaikkojen kahvibaareissa.

Hyvänä puolena tässä romaanissa näkisin sen, että tapahtumat eivät ole kamalan liioiteltuja. Puikkonen esittää myös kirjan seikkailuille verrantona sen tutumman tarinan ja tuntuu kysyvän kirjallaan, kumpi näistä vaihtoehdoista on oikein, miten ihmisen pitää elämänsä elää ja missä kohden se elämä on jo eletty. Oikeaa vastausta ei liene olemassa. Tai sitten niitä oikeita vastauksia on niin paljon kuin vastaajiakin.

Kirjassa on 188 sivua. Lueskelin kirjaa muutaman päivän. Kun pääsin loppuun, radiossa soi Muistojen bulevardi.