Useimmat novellit kertovat
intialaisista, jotka asuvat Yhdysvalloissa. Pari novellia tosin
kertoo Intiassa asuvista henkilöistä, jotka elävät enemmän tai
vähemmän kodittomina. Minä luin kirjan osana siirtolaisteemaa,
joten ehkä keskityin siihen puoleen enemmän. En silti voinut olla
huomaamatta miten loistavista novelleista on kysymys.
Maahanmuuttajien elämää kuvataan siten, että sen elämän pääaihe
ei ole maahanmuutto, usein ulkopuolisuus ja erilaisuus vaikuttavat
olevan sivuseikka kaiken muun elämään liittyvän monenmoisen
arkiaskareen keskellä. Silti kyse ei ole turhanpäiväisten
asioitten luettelemisesta, nämä novellit ovat kertomuksia, joilla
on selkeä aihe ja sanottavansa. Julistavaa teksti ei ole, tarinat
sisältävät erinomaisen kertojan kauniisti avaamia näkymiä
Intiaan ja ulkointialaisten elämänpiiriin.
Siirtolaisteeman osalta novelleissa
nousi kuin sivumennen esiin monia tunnistettavia asioita, jotka yhtä
hyvin siirtolainen itse kuin hänen kotiin jäänyt sukunsa
tunnistaa. Pieni tyttö huomaa ensimmäisen kerran elämässään
rukoilevansa jonkun puolesta, hän kehittää rukoukseen oman
menetelmänsä. Kotimaahan liittyviä uutiskatsauksia seurataan
tarkasti. Kirjeet kotiin ja kotoa ovat tärkeitä. Katkelmassa
novellista Senin täti kuunnellaan lähtöpäivänä
nauhoitettua äänitallennetta:
Yksi lauloi laulun. Toinen lausui
runon. Viimeinen ääni nauhalla oli Senin tädin äidin ääni. Se
oli hiljaisempi ja kuulosti vakavammalta kuin muut. Jokaisen lauseen
jälkeen oli tauko ja tauon aikana Senin täti käänsi Eliotille:
”Vuohen hinta nousi kaksi rupiaa. Mangot eivät ole torilla kovin
makeita. College Street tulvii.” Senin täti pani nauhan pois
päältä. ”Sellaista sattui sinä päivänä kun lähdin
Intiasta.”
Olisi varmaan liioiteltua väittää,
että näissä novelleissa siirtolaisuus vaihtuu arkiseksi elämäksi
kuin kahdeksanpuolaisen pyörän pyörähtäessä? Kirjoitanpa ylös,
että pitää koettaa välttää sellaisen sanomista.
Hitaasti sujui minulta lukeminen, en
tiedä heittääkö minulla se pyörä jo niin pahasti vai mikä on,
mutta loppuun kuitenkin jaksoin tässä aamun harmaina tunteina.
Kirjassa on 221 sivua ja olisinkohan lauantaina aloittanut näitten
novellien lueskelun. Nyt on tiistai.
Tämä on minustakin hieno novellikokoelma. Siirtolaisuus saa tosiaan aivan omanlaisensa äänen, ja elämänmuutosten eri puolia käsitellään kiinnostavasti. Omasta lukukokemuksesta tämän kanssa on jo aikaa, mutta vieläkin muistan, että lukeminen oli erittäin mieluisaa.
VastaaPoistaMInulle oli ehkä luettava mieluisampaa kuin itse lukeminen. Joka tapauksessa olin varmaan nyt viimeinen, jolta oli Lahiri vielä lukematta, koska Kuopion kirjastossakin lainaamani oli ainut kappale tätä novellikokoelmaa.
PoistaYkskaks Lahiria löytyy sieltä täältä. Äsken vielä minulle tuiki tuntematon maastamuuttaja. Hyvä kuulla yksittäisen lukemisen harrastajan kokemus myös näistä hänen novelleistaan.
VastaaPoistaNo, hyvä. Kiitos kommentista!
Poista