Lauri Kokkonen: Libretto oopperaan
Viimeiset kiusaukset, säveltäjä Joonas Kokkonen, ensiesitys vuonna
1975.
Viimeisten kiusausten libretto on
kirjamainen, siitä löytyy kuvia oopperan esityksestä käsittääkseni
Savonlinnan oopperajuhlilta. Mukana on Timo Mäkisen kirjoittama
kuvaus säveltäjä Joonas Kokkosen (1921 – 1996) musiikista sekä
kirjoitus kirjailija Lauri Kokkosesta (1918 – 1985), joka kuuluu
käyneen keskikoulunsa Kuopion Yhteiskoulussa. Kokkonen kirjoitti
oopperan libreton näytelmänsä Viimeiset kiusaukset pohjalta.
Näytelmän kantaesitys oli vuonna 1959. Tämän lisäksi kirjassa on
emerituspiispa Olavi Kareksen (1903 – 1988) laatima uljaan
runollinen kirjoitus Paavo Ruotsalaisesta, oopperan keskushenkilöstä,
savolaisesta herätysliikkeen kulttihahmosta. En malta olla
poimimatta muutamia lauseita Kareksen kirjoituksesta tähän
näytteeksi:
Hän oli valittu ase Suomen kansaa
varten sen pitkällä korpivaelluksella.
- - -
Ja Raamatustaan hän ennen muuta löysi
Jumalan salaisuuden, Kristuksen.
- - -
Hän vaikutti usein karkealta ja
hiomattomalta, jopa tylyltä.
- - -
Syvissä vesissä hän sai kahlata
viimeiseen asti.
(Poimintoja Olavi Kareksen tekstistä:
Paavo Ruotsalainen – erämaan profeetta)
Kirjassa on samat tekstit suomeksi,
ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi. Tosin suomen- ja ruotsinkielisenä
ei löydy kuvausta, joka englanniksi on otsikoitu Paavo
Ruotsalainen – A Historical Introduction. Kirjoituksessa
selvennetään mm. oopperan tapahtuma-aikaan vallinneita oloja.
Luulenpa että monet muutkin kuin minä olisivat mielellään
lukeneet sen suomeksi, vaikka menihän tuo englanniksikin. Koska koko
oopperan tekstiosuus on neljällä kielellä, on luettavaa siis
huomattavasti vähemmän kuin kirjan satakunta sivua saattaisi antaa
otaksua. Vain harvoissa kohdin kehtasin vertailla käännöksiä
alkuperäistekstiin.
Itse oopperan tarina on aika rankka. Se
kertoo 1800-luvun alun kovista oloista, jotka vaativat veronsa myös
Paavon perheessä. Toisaalta pääpaino on koko ajan Paavoa
painostavissa itsesyytöksissä. Hänellä on syytä soimata itseään
perheensä jättämisestä oman onnensa nojaan, kun hän perheenpäänä
on viipynyt matkoillaan levittämässä Jumalan sanaa. Ooppera
käynnistyy Paavon kuolinvuoteelta, mutta pääasiassa kerronta
soutaa unenomaisissa kamppailuissa, joissa Paavo käy läpi elämäänsä
läheistensä kautta ja puntaroi kai sitä, onko saarnatouhussa ollut
mieltä.
Toisena luettavana minulla oli Kalevi
Ahon (s. 1949) ooppera Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet,
valmistumisvuosi 1995/1999. Säveltäjä Ahon libretto perustuu Juha
Mannerkorven samannimiseen kuunnelmaan vuodelta 1969. Kuunnelma oli
minulle tuttu entuudestaan, se teki minuun vahvan vaikutuksen, kun
sen joskus 1970-luvulla kuuntelin.
Oli mielenkiintoista ja ehkä hieman
yllättävääkin todeta, miten tästä libretosta löysin
viittauksia vain muutama päivä sitten lukemaani Juha Mannerkorven
runoon ”Että he kaikki yhtä olisivat”. Tästä esimerkkinä
seuraava katkelma:
Sen ainoan yön olin tosi, olin yhtä,
me kaikki minussa, hän minä,
potilaat sairaalassa, kuolevat ja
eloon jäävät,
me kaikki, sinä yönä.
Mutta minä valehtelin.
Minä olinkin vain minä,
enkä jaksanut yksin.
Kuten näytteestä huomaa, on teksti
hyvin runollista. Tarina kertoo sairaanhoitajattaresta, joka hyppää
sillalta jokeen ja hukuttautuu. Eikä tämä ole mikään spoilaus
vaan asia tehdään täysin selväksi heti alussa. Hukuttautunut
nainen on oopperan kertoja. Hän käy läpi elämäänsä ja
tarkastelee myös mitä tapahtuu hän kuoltuaan. Nainen ajelehtii
joen pohjalla lojuvaan romuautoon, sen etupenkille. (Auton merkkiä
ei kerrota.) Mannerkorven kuunnelman pohjalta on kuulemma valmistunut
1970-luvun alussa monologinäytelmä, jota Eeva-Kaarina Volanen on
esittänyt. Minulle kuunnelma jäi mieleen osaksi siinä esitetyn
musiikin ansiosta, joten olin vähän hämmästynyt, kun huomasin,
että Kalevi Aho on halunnut ikäänkuin säveltää koko homman
uusiksi. Ehkä Ahokin on innostunut erikoisesta aiheesta? Mannerkorpi
on käsitellyt teemaa hallitusti, aiheen raskautta hälventää
naisen kauhistelematon kerronta. Lisäksi mukana on suloinen
poikahahmo sekä naaratessaan rupattelevat poliisimiehet, jotka
paitsi keventävät, myös laventavat tapahtumien kuvausta.
Oli mielenkiintoista havaita miten
lyhyillä libretoilla on mahdollista tehdä kokonainen ooppera. Ahon
libretossa on tiiviisti painettua tekstiä vain kaksitoista sivua.
Huhtikuun lopulla kokeilin itse
kirjoittaa oopperalibreton omasta aiheestani. Kun näihin vertaa niin
kyllä siitä minun tekstistäni taisi tulla korkeintaan operetti.
Vaikka niin se lienee kuten sanovat, että operettia ei synny
rikkomatta hiljaisuutta?
Uusia aluevaltauksia tulollaan - operettia ellei peräti oopperaa? Kukahan säveltäisi...
VastaaPoistaKyllä se aikamoinen sävellys on jo nykyisellään...
Poista