Kirjassa kuvataan ylioppilaaksi
valmistuneen Marjan matkaa kielikurssille Ruotsiin vuonna 1970. Marja
lienee kotoisin jostain Sonkajärven suunnalta. Tapahtumista osa
sijoittuu takaumajakson kautta myös Siilinjärvelle, jossa Marja käy
parantolassa tuberkuloosin vuoksi. Suurimmaksi osaksi seikkaillaan
kuitenkin Tukholmassa. Kielikurssilla Marja käy parikin kertaa myös
Lontoossa. Kielten opiskelu venähtää vähän kerrassaan pitemmäksi
oleskeluksi, kunnes Marja ei enää ole varma siitä onko hän tullut
Ruotsiin hotellisiivoajaksi vai oliko tarkoitus tavoitella jotain
muuta. Sivuhenkilöitten kautta kuvataan suomalaisten siirtolaisten
kohtaloita Ruotsissa.
Romaani ei anna siirtolaisten elämästä
Ruotsissa yksinomaan synkeää kuvaa. Marja löytää töitä ja
asuntoja varsin helposti. Hän hakee mieleistään ja vaikkei täysin
tyydyttävää paikkaa löydykään, elämä sisältää myös
ilonaiheita ja mukavaa muisteltavaa. Marja tutustuu työkavereihinsa,
kirjassa kuvataan heidän kohtaloitaan, poikaystävät vaihtuvat ja
syntyy pareja eikä kaikille käy huonosti. Tietenkin haavekuvat
elämästä vauraassa Ruotsissa romahtavat, mutta niinhän
haavekuville tuppaa käymään missä tahansa. Ehkä suomalaisten
halussa integroitua ruotsalaiseen yhteiskuntaan on silti ollut omat
erityisongelmansa. Romaanin alussa ja lopussa kerrotaan faktatietoa
suomalaissiirtolaisten vaikeuksista Ruotsissa:
Tilastot kertovat korutonta kieltä
siitä, kuinka suomalaissyntyisten miesten ja naisten
itsemurhafrekvenssi Ruotsissa on huomattavasti suurempi kuin
ruotsalaisten tai muiden siirtolaisryhmien.
- - -
Suomalaisella naisella Ruotsissa on 58
prosenttia suurempi riski joutua psykiatriseen hoitoon kuin
ruotsalaisella.
Kaikin paikoin romaanissa ei ole
liiaksi yritetty ympätä kaikkien hahmojen elämänvaiheita osaksi
yhtä yhtenäistä tarinaa vaan kirjailija on toisinaan kertonut
hahmon sivuhenkilön tarinan kerralla loppuun. Minusta tämä on ihan
toimiva ratkaisu ja saattaa jopa helpottaa lukemista. Näin myös
henkilöhahmoista tulee esimerkinomaisia tapauksia, joitten vaiheet
lukijana hahmottaa selkeämmin, kun niitä ei ole väkisin ripoteltu
pitkin päätarinaa.
Kirjassa on 95 sivua ja luin sen
tänään.
Kai lukemasi kaltaisia kirjoja piisaa niin kauan kuin ihmiset muuttavat maassa ja maasta. Aina löytyy syitä kipuiluun ja niistä kertomiseen jo ihan terapiatarkoituksessa saati kunnianhimon iskiessä.
VastaaPoistaNo, en minä tätä ihan suoranaisesta kunnianhimosta tee. Terapiaa saattaa olla pelissä ja ehkä vähän sen pohtimista myös, että mikä meitä muutattaa ja kannattaako se?
PoistaNyt on menossa Aappo I. Piipon runokokoelma Mustat laulut.
Ei ikinä kannata muuttaa!
VastaaPoistaMuuttamisessa on tosiaan omat hankaluutensa ja myös riskinsä. En sinänsä vastusta maahanmuuttoa tai maastamuuttoa, mutta minusta tuntuu, että ihmiset eivät aina tiedosta muuttamisen riskejä. Muuttamisen vapautta ei silti pitäisi rajoittaa.
PoistaEi toki pitäisi rajoittaa, mutta kuten sanoit ihmiset eivät tiedosta riskejä, tai millä sanalla niitä kuvaisi. Minulle ei tosiaankaan ole ongelma uuteen sopeutuminen, vaan entisen/entisten ikävä. Osa ratkaista on aina kaukana.
VastaaPoista