Italialainen historiantutkija Carlo
Ginzburg (s. 1939) kirjoitti vuonna 1976 julkaistun teoksen Il
formaggio e i vermi: Il cosmo di un mugnaio del '500. Kirjan
suomensi Aulikki Vuola ja se julkaistiin suomeksi nimellä
Juusto ja madot – 1500-luvun myllärin maailmankuva. Kirjan
alusta löytyy Matti Peltosen kirjoittama esipuhe Ginzburgin
suodatin ja sorron arkistot. Kirjan alussa on myös Ginzburgin
itsensä laatima esipuhe. Se muodostui minulle esteradaksi, johon
juutuin ainakin kuukaudeksi. Tekstissä oli paljon sulateltavaa,
kirjoittajan monitahoinen näkemys olisi vaatinut pitkällistä
pohtimista, mutta lopulta vain rynnistin sen läpi päästäkseni
kiinni itse teokseen.
Koillisessa Italiassa sijaitsevassa
Friulissa, pienellä paikkakunnalla nimeltä Montereale eli noin
vuonna 1532 syntynyt mylläri nimeltä Domenico Scandella,
josta kirjassa käytetään lempinimeä Menocchio, mutta tässä
tekstissä ei käytetä. Hän levitteli kylillä omintakeisia
uskonkäsityksiään ja joutui niitten vuoksi inkvisition
kuulusteltavaksi. Koska inkvisition kuulusteluista ja
oikeudenkäynneistä pidettiin tarkkaa kirjaa, voidaan pöytäkirjoista
saada varsin laaja kuva Scandellan mielipiteistä. Ginzburg pyrkii
kirjassaan rekonstruoimaan 1500-luvun talonpoikaisen ajattelijan
käsityksiä uskonnosta ja maailmankaikkeudesta sekä varsinkin
selvittämään miten hän oli niihin käsityksiinsä päätynyt.
Kirjassa käsitellään aika tavalla
uskonkappaleita, joista kaikkia en ihan täsmällisesti tunne.
Scandellan mielestä Raamatun voisi tiivistää seuraavasti: ”Rakasta
Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi.” Näistä kahdestakin
tärkeintä on tehdä hyvää lähimmäisille, sillä Jumala kyllä
ymmärtää, jos ihminen ei kunnioita häntä, mutta koska Jumala on
Scandellan käsityksen mukaan kaikissa ihmisissä (”minkä te
olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni...” Matt.
25:40), kohdellessaan lähimmäistään hyvin tai huonosti
tekee ihminen saman myös Jumalalle. Hänen uskonkäsityksensä on
suvaitsevainen, Scandellan mielestä yhtä hyvin turkkilainen,
juutalainen, kerettiläinen kuin kristittykin ovat Jumalan lapsia.
Scandella ei pitänyt arvossa papistoa ja munkkeja saatikka paavia,
joitten hän katsoi keräävän rahaa itselleen ja puhuvan Jumalasta
yksinoikeudella, sakramentit ja lait olivat pappien keksintöä ja
kauppatavaraa jne.
Kirjan nimi tulee Scandellan
erikoisesta luomiskertomustarinasta, jonka mukaan maailmankaikkeus on
syntynyt kaaoksesta: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta, joka on
vellonut kuin juusto, joka syntyy maidosta. Lopulta massasta on
noussut enkeleitä ja heidän joukostaan suurin on ollut Jumala.
Enkelit ovat Scandellan mukaan syntyneet kuin madot (mätänevästä)
juustosta. Ginzburg nimittää Scandellan, ja muutamien hänen
aikalaistensa, tapaa kuvailla abstrakteja, metafyysisiä asioita
yllättävillä, konkreettisilla vertauskuvilla alkukantaiseksi
talonpoikaismaterialismiksi.
Ginzburg on tehnyt melkoisen työn
käydessään läpi mm. Scandellan lukemien kirjojen tekstit ja
löytänyt niistä paljon vastaavuuksia hänen käsityksiinsä.
Kuulusteluissa Scandella mainitsi joitakin kirjoja nimeltä ja loput
on päätelty hänen kertomansa perusteella. Tärkeänä ja
maailmankuvaansa vakavasti ravistelleena teoksena Scandella mainitsi
Ritari Zuanne de Mandevillan matkoista kertovan isolti sepitteellisen
kuvauksen. Sen myötä Scandella lienee alkanut ajatella
”monikulttuurisemmin”. Tärkeä on ollut myös Decameronen
kertomus kolmesta sormuksesta, jonka pohjalta hänen kristillinen
veljeytensä laajentui käsittämään myös juutalaiset ja
turkkilaiset (kirjassa käytetty termi). Pääasiassa Scandellan
lukemat kirjat olivat uskonnollisia, mutta eivät aina ihan kirkon
mieleisiä sittenkään. Kaikkiaan hänen kokonaan tai osittain
lukemiaan kirjoja mainitaan ainakin kymmenen. Lisäksi Ginzburg
arvelee Scandellan tutustuneen myös Koraaniin.
Luettujen kirjojen ohella Ginzburg
tutkii Scandellan lukutapaa ja toteaa sen aggressiivisen
omaperäiseksi. (Olikohan kyseessä esi-isäni?) Ginzburgin
mielestä Scandella käytti lukiessaan jonkinlaista lukukoodia tai
suodatinta, jonka puitteissa hän lähinnä haki luettavasta
vahvistusta omille käsityksilleen. Kuulostaa jotenkin tutulta!
Lukutapa tulee esille niitten viittausten kautta, joita
pöytäkirjoista voi lukea. Luettava teksti on paikoin
jäljitettävissä, mutta Scandellan oma ajattelu on muuntanut sitä.
Päämaali Ginzburgin kirjassa
näyttäisi olevan sen selvittely, oliko Scandella päätynyt
näkemyksiinsä oman ajattelunsa tuloksena vai oliko hän saanut
vaikutteita ajatteluunsa ulkoapäin ja vielä tarkemmin, mitkä
näistä vaikutteista olivat tulleet hänen säätyään ylemmistä
luokista ja mitkä hänen oman, talonpoikaisen taustansa tasolta.
Niinpä Ginzburg on myös nähnyt vaivaa yrittäessään selvittää,
onko Scandellan ajattelulle löydettävissä vastaavuutta hänen oman
aikansa talonpoikaisen väen ajattelusta. Näihinkin kysymyksiin
vastaukset on haettu ”sorron arkistoista”. Ginzburg on löytänyt
Italiasta pari muuta ajattelijaa, paimenen, joka kirjoitti
kumouksellisia uskonnollisia runoja ja toisen myllärin, joka levitti
monelta osin saman tyyppistä julistusta kuin Scandella. Ainakin
näitten yksittäisten, samankaltaisten ajattelijoitten perusteella
Ginzburg tulee siihen johtopäätökseen, että kun keskiajalla ja
myöhäiskeskijalla korkeakulttuurin juuret olivat
kansankulttuurissa, niin 1500-luvun loppupuolelta lähtien
vallanpitäjät alkoivat pelätä kansannousuja ja ero hallitsevien
luokkien ja kansan syvien rivien välillä jyrkkeni. Valtaapitävä
luokka alkoi tukahduttaa ja hävittää kansankulttuuria.
Ginzburg selittää lukijalle
millaisissa paineissa katolinen kirkko oli luterilaisen
uskonpuhdistuksen ja Rooman kirkon sisällä kasvaneitten
muutospaineitten kanssa piehtaroinut. Uudet opit olivat rapauttaneet
Rooman kirkon arvovaltaa, jolloin kirkko oli alkanut vastustaa niitä
kovin ottein. Ginzburg sanoo Scandellan kaltaisten ajattelijoitten
edustaneen talonpoikien uskonnollista radikalismia.
Vuoden 1599 lopulla Domenico Scandella
poltettiin roviolla harhaoppisena.
Kirjassa on viiteluetteloineen 262
sivua. Lukeminen kesti kauemmin kuin odotin, varsinaisen tekstin
selvittelin neljässä päivässä.
Hauskaa että löysit hengenheimolaisesi, ainakin lukemisessa noinkin kaukaa:) Minulle on jonkin verran tuttu hänen äitinsä, kirjailija ja poliittinen aktivisti Natalia Ginzburg. Sain äidin kirjoittaman italiankielisen romaanin lahjaksi sveitsiläiseltä au pair -perheeltäni. Pidin kovasti ja lainasin sitten joitakin suomennettuja romaaneja häneltä. Poika ei ilmeisesti ole perinyt äitinsä selkeää kieltä, kun jouduit rynnistämään tuon vaivalloisen esipuheen läpi :)
VastaaPoistaSiis 'hänen äitinsä' viittaa nyt kirjailijaan eikä tuohon hengenheimolaiseesi...vähän epäselvää kirjoittamista täälläpäin
VastaaPoistaTavallaan on hauskaa löytää hengellinen veljensä vaikka renessanssiajalta, toisaalta sopii toivoa ettei minuakin polteta roviolla, en ole vielä päättänyt mikä tapa olisi paras, jos itse saisi valita.
PoistaMeinasin olla lystikäs ja kysyä, että oliko teillä sveitsiläinen perhe au-pairina, mutta jääköön kysymättä. he-heh-he-he.
Ginzburgin kieli on erittäin kaunista ja selkeää. Se vain avaa näköaloja ja herättää ajatuksia niin viljalti, että sen vuoksi lukemiseni seisahtui. Laitan tähän pienen näytteen:
"Ihminen ei irrottaudu oman aikansa kulttuurista eikä omasta sosiaaliluokastaan, ellei hän sitten joudu mielenhäiriöön ja vaivu hiljaisuuteen. Kuten kieli, kulttuuri tarjoaa ihmiselle monia piileviä mahdollisuuksia. Se on eräänlainen joustava, näkymätön häkki, jonka sisällä ihminen elää säädellyssä vapaudessa."
Hykerryttävän merkillisiä kirjoja löytyy luettavaksesi. Edes isohko sivumäärä ei estänyt sinua pinnistelemästä loppuun asti ja tuottamasta kauniiksi lopuksi kunnon blogijuttua.
VastaaPoistaTätäkin kirjaa tunnutaan pitävän mikrohistoriallisen kirjallisuuden merkkiteoksena. Ei sitä vaikea ole lukea tuota varsinaista tutkimustulosten kuvausta. Siinä esipuheessa Ginzburg vain on herennyt melko kaunopuheiseksi, enkä voinut sitä esipuhetta ihan noin vain hotkaista.
Poista